
Olli Luukkola työskentelee pelastajana Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksella. Hän kirjoittaa erityisesti käytännön työelämästä.
Elämme aikaa, jolloin puhelimet eivät ole enää vain välineitä yhteydenpitoon, vaan ne ovat ottaneet haltuunsa lähes jokaisen osa-alueen elämästämme. Kaikki tieto on nykyään sormenpäidemme ulottuvilla, ja maailma on saavutettavampi kuin koskaan ennen. Taskussa kannettavan kapulan mukanaan tuoma yhteydenpidon vapaus on juurruttanut niiden paikan erottamattomaksi osaksi elämäämme.
Nykyään älylaitteet suunnitellaan häikäilemättä niin, että niiden parissa vietettäisiin mahdollisimman paljon aikaa. Algoritmit tarjoavat jokaiselle personoidun dopamiiniryöpyn, joka kahlitsee meidät sisäänsä ja saa meidät aina vain haluamaan lisää. Emme osaa olla tarkistamatta ilmoituksia, emme voi jättää viestejä lukematta. Usein puhelin on viimeinen asia, jonka näemme ennen nukkumaanmenoa, ja ensimmäinen, johon tartumme herätessämme.
Puhelin on muuttunut työkalusta isännäksi. Emme enää omista sitä, vaan se omistaa meidät. Se yhdistää meidät maailmaan, mutta voi irrottaa meidät todellisuudesta – jopa kohtalokkain seurauksin.
Teknologian lakkaamaton läsnäolo on alkanut vaikuttaa kulttuuriimme niin, että tunnemme itsemme velvoitetuiksi reagoimaan jatkuvasti. Liikenteessä tästä on muodostunut yksi merkittävimmistä ja turhimmista riskitekijöistä. Viiden sekunnin mittainen katsahdus puhelimeen viestiin vastaamiseksi tuntuu harmittomalta, mutta 80 km/t:n vauhdissa auto liikkuu tuossa ajassa jalkapallokentän pituisen matkan.
”Liikenteessä tästä on muodostunut yksi merkittävimmistä ja turhimmista riskitekijöistä.”
Tietoisuus hetkellisestä sokeudesta on alkanut kasvaa, mutta laitteiden vetovoima on niin voimakas, että moni kokee silti houkutusta käyttää puhelinta liikenteessä, vaikka tietää riskit. On vaikeaa alleviivata tätä asiaa riittävästi heille, jotka eivät onneksi ole pahinta lopputulosta joutuneet todistamaan. Tuo vilkaisu puhelimeen voi muuttaa elämän lopullisesti. Usein se tajutaan vasta silloin, kun on jo liian myöhäistä.
Monesti kuvitellaan, että viestiin vastaamatta jättäminen tulkitaan välinpitämättömäksi tai epäkohteliaaksi, mutta totuus on päinvastainen. Sen sijaan että asetat itsesi ja muut tielläliikkujat vaaraan, voit näyttää puhelimellesi kumpi teistä johtaa ja näpäyttää ennen lähtöä päälle ”Ajaminen”-tilan. Tällöin, kun sinua koitetaan tavoitella ajaessasi, puhelimesi voi lähettää automaattisen vastauksen, joka kertoo, että olet tien päällä ja vastaat kun pääset perille. Se ei ole merkki siitä, ettet arvostaisi toisen viestiä tai puhelua, vaan siitä, että arvostat enemmän muidenkin tielläliikkujien ihmishenkiä.
Älypuhelimet ovat tulleet jäädäkseen. Vaikka emme voi – tai edes halua – pysäyttää teknologian kehitystä, voimme päättää, miten annamme sen vaikuttaa elämäämme. Ajamisen pitäisi olla se hetki, kun voit olla todella läsnä ja keskittyä yhteen asiaan kerrallaan. Pidä huoli siitä, ettei puhelin vie elämäsi hallintaa ja samalla henkeäsi. Yksikään viesti ei ole ihmishengen arvoinen.
Ääni kentältä -kolumni on julkaistu myös Pelastustiedossa 7/2024.