"Jostain syystä meidän ala ei osaa vetää niin sanotusti kotiin päin", Ari Jalonen kritisoi.
Kansanedustaja Ari Jalonen (ps) on todennäköisesti pelastusalan ainoa ääni eduskunnassa.
Ennen poliitikon uraansa paloesimiehenä, raivaaja- ja pelastussukeltajana sekä rauhanturvaajana toiminut Jalonen aikoo asettua ehdolle toistamiseen. Hän aikoo ajaa alaan liittyviä asioita ensi kaudellakin, mikäli sellainen on tullakseen.
Pelastajataustaisia kansanedustajia on hyvin harvassa. Jalonen epäilee, että pelastusalalla vallitsee tendenssi, jossa halutaan olla sitoutumattomia ja ajatella, ettei politiikka kuulu pelastustoimeen.
”Jostain syystä meidän ala ei osaa vetää niin sanotusti kotiin päin. Siihen ei ole totuttu, ja meillä on tietty pelko politiikkaa kohtaan. Mutta jos ajatellaan ihan mitä tahansa arkipäivän asiaa, siihen liittyy politiikka”, Jalonen sanoo.
Jalonen näkee, ettei pelastustoimessa ole samanlaista vaikuttamaan pyrkimisen kulttuuria kuin esimerkiksi poliiseilla, joilla kansanedustajan paikkoja on: poliisit äänestävät poliiseja ja saavat siten päätösvaltaa sekä määrärahoja.
”Eihän täällä esimerkiksi ollut sellaisia eläkeiän puolustajia, jotka oikeasti olisivat tienneet, mistä puhuvat. Se oli vain toisen käden tietoa.”
Jalonen sanoo painokkaasti, että hänen taustastaan on ollut kansanedustajana ”suunnaton etu”.
”Olen nähnyt ihmisten arkeen ja koteihin, sinne, minne normaali ihminen ei näe. Olen nähnyt hyvät ja huonot asiat yhteiskunnasta, pystyn suhteuttamaan ja mitoittamaan asiat ihan eri tavalla.”
Jalonen painottaa, että varsinainen vaikuttaminen eduskunnassa tehdään siellä, mihin julkisuus ei yllä.
”Jos kanssani tässä istuisi kahvilla ministeri ja keskusteltaisiin, miten esimerkiksi hätäkeskusuudistus tehdään, se vaikuttaisi oikeasti. Mutta se ei näy missään, eikä sen kuulukaan näkyä.”
”Se, minkä olen onneksi saavuttanut, on hyvä yhteistyöverkosto eri ammattilaisten ja asiantuntijoiden kanssa, samoin eri puolueiden ja eri poliitikkojen välillä.”
Lue lisää Ari Jalosen ajatuksia Pelastustiedon numerosta 1/2015, joka ilmestyi 18. Helmikuuta!
Teksti: Kaisu Puranen
Kuva: Jussi Helttunen
