
Lavolan uusi asema tuli tarpeeseen.
Etelä-Karjalaan valmistuu vuoden sisällä kolme uutta paloasemaa. Pelastuslaitoksen Lavolan paloasema Lappeenrannassa on jo käytössä. Parikkalassa vietettiin vastikään Särkisalmen VPK:n paloaseman harjannostajaisia. Lappeenrannan VPK:n uusi paloasema on vesikatossa.
Lavolan paloasema otettiin käyttöön heinäkuussa. Asema maksoi noin neljä miljoonaa euroa.
Uusi paloasema tehtiin tarpeeseen. Valtakunnallisessa riskialuemäärityksessä Lappeenrannan länsialue on väkilukunsa ja pinta-alansa vuoksi ykkösriskialuetta, joka pitäisi saavuttaa kuudessa minuutissa.
Lappeenrannan keskuspaloasemalta matka kuitenkin kestää noin yhdeksän minuuttia. Uudelta paloasemalta länsialueen perukoille ehditään kolmessa minuutissa. Entistä nopeammin ehditään myös Etelä-Karjalan pelastuslaitoksen läntisiin kuntiin eli Lemille, Luumäelle ja Savitaipaleelle.
Paloaseman rakentamista vauhdittivat keskuspaloaseman sisäilmaongelmat.
Lue koko artikkeli Pelastustiedosta 7, joka ilmestyy 5. lokakuuta!
Teksti ja kuvat: Ulla Ylönen