Ensihoidon lehtori Jukka Kettunen kerää Tilannekuva-blogissaan yhteen ensihoitoalan hiljaisen tiedon jyviä.
Leipääntyminen, keikkaväsymys, kyynistyminen. Se on uhkana monella ensihoidon työpaikalla. Kuin syöpä se hiipii ensihoitotyötä tekevien mieliin. Nuoret, intoa uhkuvat alalle tulevat pikkuhiljaa nujerretaan ja opetetaan ”talon tavoille” keikkoja välttelemään.
Keikat häiritsevät mukavaa elämää asemalla. Mikään keikka ei tunnu olevan oikea, kaikissa on jotain vikaa. Joku potilas on liian nuori oikeisiin vaivoihin, joku potilas liian vanha hyötymään hoidoista. Toiset potilaat tulisi selvästi rajata hoitojen ulkopuolelle. Jos potilas on käyttänyt päihteitä, on hän selvästi aiheuttanut ongelmansa itselleen, eikä heitä tulisi auttaa. Toisinaan myös muista kulttuureista tulleet saavat mittarin punaiselle. Jos potilas on kipeä ja häntä joudutaan oikeasti hoitamaan, menee siinäkin sitten liian pitkään ja hoitovälineetkin pitää täydentää.
artikkeli jatkuu
Keikkaväsyneet tunnistaa usein kuin alkoholistien esiasteet: he hoitavat vielä päivittäiset työnsä, puhuvat potilaille asiallisesti mutta pinnan alla kuohuu. Jo virven ääni saa sykkeen nousemaan. Jos keikkakoodi ei miellytä, tulee ensimmäinen tuhahdus. Äkkiä luetaan tehtävän lisätiedot, ja mieleen lukkiutuu selkeä äksä. Työpari indoktrinoidaan ajatukseen hyvissä ajoin. Matkalle ei ole kiire, hyvin ehtii hörpätä kahvit loppuun. Koska hätäkeskus ei kuitenkaan koodaa tehtäviä oikein, ei kiireellisiä tehtäviäkään ajeta kiireellisenä, mitä sitä pillejä huudattamaan. Joskus se potilas onkin eloton, mutta se vain vahvistaa ajatusta epäpätevästä häkestä. Häkehän on se vihollinen, joka häiritsee rauhallista elämää asemalla.
Matkalla soitetaan kohteeseen tilanteen nopeuttamiseksi. Vanhoja tehtäviä selaamalla saadaan kyllä vahva kuva nykytilanteestakin, ja ajatus äksästä vahvistuu haastattelusta ja tutkimuksista riippumatta. Soittamalla pyritään potilas saamaan kävellen autoon, ettei raskaita tavaroita tarvitse kohteeseen kantaa. Autosta on helpompi tehdä se äksäkin. Nuoren potilaan rintakipu kun ei kuitenkaan ole sydänperäistä, eikä hänen rasitustaan tarvitse rajoittaa! Kipu on selvästi vain subjektiivista ja helppo näytellä ensihoidon hämäämiseksi. Jokainen potilas pyrkii kuitenkin vain jotenkin huijaamaan ensihoitoa.
Äksien tahti vain kiihtyy.
Ambulanssin koppiin on hankalampi päästä kyytiin kuin Vatikaanin ytimeen. Ensihoito tulee vakuuttaa kunniallisista aikeistaan ja todellisista vaivoista, ja vielä olla oikeasti jalaton. Sairaalaan jos on lyhyt matka, sen nyt voi taittaa vaikka kontaten. Jos joku kuitenkin otetaan kyytiin, ei kipulääkettä ole järkeä antaa. Parasetamolin voi laittaa suuhun, todennäköisesti huijaamalla koettaa niitä opiaatteja saada.
Yön tullen aseman sängyn seireenin laulu on vastustamaton. Äksien tahti vain kiihtyy. Työparin vielä mitatessa viimeisiä varmistuksia, on väsynyt työpari jo ovella menossa toivotellen hyviä jatkoja. Potilaalle ei tarvitse liikoja selittää, johan mainittiin taksikyydin mahdollisuus. Monikytkentäisessä EKG:ssä menee usein liikaa aikaa, johan se sanoi että rintakipu oli väistynyt! Mikäli potilas on humalassa, saattaa pelkkä alkometrikin olla riittävä diagnostinen apuväline. Kaikki peruselintoimintojen poikkeamat ovat kuitenkin promilleilla selitettävissä. Ja ei humalaista kipeää voi kuitenkaan lääkitä, sehän on perusjuttuja.
Työvuoro kun alkaa kriittisesti lipua vuoronvaihtoa kohti, alkaa väsyneen duunarin työkalupakkiin tulla lisää mahdollisuuksia. Johan se työnantajakin sanoi, että ylitöitä ei saa tulla! Keikkaa voidaan piikittää helposti puolikin tuntia, tai asemalta ei poistuta vaan äksä tehdään puhelimella. Puhelimessa voidaan myös helposti ohjata potilas omalla kyydillä eteenpäin. Se rintakipu kuulostikin vahvasti sappivaivoilta jo puhelun aikana.
Tämä saattoi olla hieman kärjistettyä kertomusta – mutta jos tuntui osuvan jollain tavoin, olisiko sinullakin hieman keikkaväsymystä? Olisiko työnohjauksen paikka?
Teksti Jukka Kettunen
Kuva Dimitri Lisitsyn
