Pelastuslaitokset 16.4.2020

Helsingin pelastuskomentajaksi nousemassa Mika Kontio tai Jani Pitkänen – valinta tehdään toukokuun alussa

Helsingin kaupungin pelastuslaitoksen seuraava pelastuskomentaja on Jani Pitkänen (vas.) tai Mika Kontio.

Helsingin kaupungin pelastuslaitoksen seuraava pelastuskomentaja on Jani Pitkänen (vas.) tai Mika Kontio.

Helsingin kaupungin pelastuslaitoksen pelastuskomentajaksi hakevien joukko on supistunut 22:sta kahteen. Pelastuslautakunta kuuli tällä viikolla kahta jäljellä olevaa kandidaattia. He ovat pelastuskomentajan viransijaisuutta hoitava Jani Pitkänen ja pelastuspäällikkönä Varsinais-Suomen pelastuslaitoksella toimiva Mika Kontio.

Toimialajohtaja Mikko Aho tekee esityksen pelastuslautakunnalle virkaan valittavasta henkilöstä, joka näillä näkymin tiistaina 28.4. pidettävässä kokouksessa päättää asiasta. Uuden pelastuskomentajan valitsee kaupunginhallitus todennäköisesti toukokuun puoliväliin mennessä, mutta ei välttämättä pelastuslautakunnan päätöksen mukaisesti.

Uutta pelastuskomentajaa on seulottu soveltuvuusarvioinnin lisäksi kolmella kuulemismenettelyllä.

”Saimme virkaan todella hyvän hakijajoukon eikä missään vaiheessa ole harkittu aloittaa viranhakua uudelleen”, Mikko Aho sanoo.

Henkilöstön keskuudessa uuden komentajan valinta herättää luonnollisesti mielenkiintoa.

”Mielipiteitä saa toki olla ja yhteyttäkin on otettu, mutta ei häiriöksi asti”, hän sanoo.

”Henkilöstö ei valintaan osallistu. Valitsemme pätevimmän henkilön johtamaan pelastuslaitosta ja sen henkilöstöä.”

Joukot nopeasti taakse

Pelastuslautakunnan puheenjohtaja Matias Turkkila (ps.) kehuu kahden kandidaatin kuulemisia hyvä henkisiksi tilaisuuksiksi. Ne hoidettiin vallitsevan ajan mukaisesti etäyhteyden avulla ja keskustelu soljui hyvin eikä teknisiäkään ongelmia ilmaantunut.

”Lautakunta valitsee tehtävään henkilön, joka täyttää hakuilmoituksen kriteerit. Omilla mieltymyksillä ei ole sijaa.”

Hän pitää tehtävässä onnistumisen kannalta keskeisenä sitä, että uusi komentaja pystyy johtamaan laitosta, saa aikaiseksi myönteistä ilmapiiriä ja onnistuu henkilöstöön liittyvissä kysymyksissä.

”Hyvä tavoite on, että komentaja pystyy saamaan joukot nopeasti taakseen.”

Lautakunnan jäsenet ovat käyneet keskustelua ehdokkaista ja keskustelu on kiihtynyt, kun ehdokasjoukko on harventunut.

”Pystytään paremmin perehtymään henkilöiden taustoihin. Lautakunta punnitsee asiaa ja sillä on edessään iso päätös”, Turkkila sanoo.

Häneen ei ole henkilöstön keskuudesta otettu yhteyttä eikä kenenkään ehdokkaan puolesta ole yritetty vaikuttaa.

Henkilöstö pimennossa

Pääluottamusmies Sami Anttila pitää valitettavana sitä, että henkilöstö on pidetty täysin pimennossa valintaprosessin aikana.

”Olisin odottanut, että henkilöstön edustajiin olisi otettu yhteyttä ja mielellään kerrottu avoimesti myös koko henkilöstölle, miten valintaprosessi etenee. Mielellämme olisimme myös kertoneet oman näkemyksemme siitä, millaisen johtajan henkilöstö toivoisi saavansa johtajakseen”, Anttila sanoo.

”Henkilöstön keskuudessa viransijaisena komentajana toimiva Jani Pitkänen on suosittu. Hän on henkilöstön mielestä toiminut hyvin nyt poikkeustilanteen aikana kuin aikaisemmin pelastusjohtajana. Hän on kehittänyt laitoksen sisäistä viestintää hyvin ja henkilöstöllä on nyt mahdollisuus entistä paremmin saada tietoa ja kysyä asioista esimiehiltään”, Sami Anttila mainitsee.

Helsinkiin valitaan uusi pelastuskomentaja edellisen viranhaltijan, Simo Wecksténin jäätyä eläkkeelle helmikuun alussa.

Teksti: Esa Aalto
Kuva: Kimmo Kaisto

Lue lisää