Pelastuslaitokset 22.10.2020

Pohjois-Karjalassa pelastustoimen kuntamaksuosuus nousee – aletaan hakea 22 uutta pelastajaa

Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksella otettiin käyttöön uudet virkanimikkeet.

Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksella otettiin käyttöön uudet virkanimikkeet.

Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen uunituore palvelutaso mahdollistaa paloasemaverkon säilyttämisen kattavana ja asemaverkkoa kehitetään edelleen. Joensuun Niinivaaralle suunnitellaan uutta paloasemaa.
Siun sote -kuntayhtymän valtuusto hyväksyi palvelutasopäätöksen lokakuun alussa.
Pelastustoimen kuntamaksuosuuksien nostaminen mahdollistaa sen, että pelastuslaitos valmistelee parasta aikaa 22:n uuden pelastajan palkkaamista. Uusia pelastajia palkataan palvelutasokauden aikana Kiteelle, Ilomantsiin, Nurmekseen, Heinävedelle ja Niinivaaralle. Lisäksi pelastuslaitos lisää henkilöstölle kannustumia osallistua hälytystehtäville vapaa-ajalta, sillä etenkin harvaan asutuille alueille kaivataan lisää pelastustyöntekijöitä, sekä päätoimista että sivutoimista pelastushenkilöstöä.
Pelastusjohtaja Markus Viitaniemi kiittelee kuntien päättäjiä siitä, että pelastustoimen haasteisiin on lähdetty etsimään ratkaisuja.
”Kunnissa arvostetaan turvallisuutta ja pelastustoimen lähipalveluita. Pelastustoimen kuntamaksuosuuksien korotuksen avulla palvelutaso kyetään lähivuosina säilyttämään nykyisellä tasolla toimintaympäristön ja väestörakenteen muutoksista huolimatta.”
Kuntamaksuosuudet nousevat vuosien 2021-24 aikana kymmenisen prosenttia.
Lähde: Pohjois-Karjalan pelastuslaitos
Kuva: Kimmo Kaisto

Lue lisää