Pelastuslaitokset 24.4.2018

X Factorin ennakkosuosikki Henri-Aleksi työskentelee palomiehenä Uudellamaalla

Henri-Aleksi Pietiläinen valmistui Pelastusopistosta vuonna 2015, jonka jälkeen hän on työskennellyt Itä-Uudenmaan pelastuslaitoksella.

Henri-Aleksi Pietiläinen valmistui Pelastusopistosta vuonna 2015, jonka jälkeen hän on työskennellyt Itä-Uudenmaan pelastuslaitoksella.

Palomies Henri-Aleksi Pietiläinen kilpailee MTV3:n X Factor Suomi -laulukilpailun toisella tuotantokaudella, joka parhaillaan pyörii televisiossa. Itä-Uudenmaan pelastuslaitoksella työskentelevä Pietiläinen on laulanut, soittanut ja keikkaillutkin jo pitkään.

”Ajattelin, että voisi olla hyvä aika koettaa kepillä jäätä, mihin rahkeet riittävät.”

Pietiläinen valmistui Pelastusopistosta vuonna 2015, jonka jälkeen hän on työskennellyt Itä-Uudenmaan pelastuslaitoksella.

”Työkaverit ovat tsempanneet. Perinteisen kannustavan hengen mukaan he ovat olleet iloisia puolestani, ja olen saanut hyvää palautetta.”

Pääsy ohjelmaan tuntui hyvältä, mutta Pietiläinen pitää vielä jalat maassa.

”Siitä se vasta alkoi.”

Kilpailulta hän odottaa hyviä kokemuksia ja kontakteja, kehittymistä laulajana sekä tuotantokoneistoon tutustumista.

”Odotan saavani näkemystä siihen, miten nämä hommat toimivat. Lisäksi haluaisin vähän kontaktoitua ja verkostoitua jatkoa varten, miten sitten musiikkihommat lähteekään käyntiin. Toki odotan, että pääsen laulamaan ja esiintymään.”

Pietiläisen suosikkigenre on blues-rock.

”Sellaista soulahtavaa Amerikan etelän tyyliä.”

Vaikka hän voittaisikin, hän aikoo jatkaa palomiehenä.

”Työsopimus on voimassa. Ei siinä olla rokkitähtiä välittömästi.”

Teksti: Kaisu Puranen

Kuva: MTV

Lue lisää