Sopimuspalokunnat 16.9.2015

Kuoreveden VPK sai uutta energiaa palokuntatoimintaan

Jarmo Kalho (vas) ja Ville Setälä pukeutusmistestissä.

Jarmo Kalho (vas) ja Ville Setälä pukeutusmistestissä.

24365-kiertue rantautui Jyväskylään tiistai-iltana. Ristonmaan pääpaloasemalle kertyi noin 40 palokuntatoiminnasta kiinnostunutta. Heidän joukossaan olivat Emilia Eeli ja Iida Hiekkataipale. Kymmenenvuotiaat tytöt ovat aloittaneet tänä syksynä palokuntatoiminnan Kuoreveden VPK:n nuoriso-osastossa Jämsässä.

”Minua kiinnostavat ensiapu- ja sammuttamistaidot sekä yleensä miten hätätilanteessa toimitaan,” Emilia Eeli kertoo uudesta harrastuksestaan.

”Palokunnassa oppii ensiapua ja muita juttuja eli miten voi olla hyödyksi toiselle ihmiselle,” sanoo puolestaan Iida Hiekkataipale.

Emilia Eeli (vas) ja Iida Hiekkataipale ovat uusia palokuntalaisia.
Emilia Eeli (vas) ja Iida Hiekkataipale ovat uusia palokuntalaisia.

Tuoreiden palokuntalaisten mukaan ajankohtaista VPK:ssa on ollut kodinturvallisuuteen liittyvät asiat. Kiertueelle tutustuminen oli tyttöjen mielestä hyvä juttu.

”Täällä on aika paljon esillä tuttuja asioita, mutta ihan kiva juttu,” Iida tuumii.

”Ehkä isoilla kengillä kulkeminen on ollut hauskinta, eikä se ole edes vaikeaa,” Emilia kertoo kokemuksestaan.

Kaikkiaan Kuoreveden VPK:n nuoriosastosta osallistui 24365-kiertueen tilaisuuteen yhteensä kymmenen henkilöä. Paikalla oli myös VPK-väkeä Jyväskylän Palokan ja Vaajakosken hälytys- ja nuoriso-osastoista.

Palokkalaiset Jarmo Kalho ja Ville Setälä näyttivät kuinka nopeasti sammutusasu puetaan päälle. Oikeaoppisen pukeutumisen ajaksi mitattiin 1 minuutti ja 20 sekuntia.

Jyväskyläläisen Roope Koljander esitteli pienoishelikopteria, jonka kameroilla voidaan tarvittaessa välittää kuvaa johtoautoon esimerkiksi metsäpalosta tai liikenneonnettomuudesta.

Roope Koljander lennättää pienoishelikopteriaan.
Roope Koljander lennättää pienoishelikopteriaan.

Turvata Oy:n tuotepäällikkö Peter Kallion esittelemä kevytsammutusauto kiinnosti kiertuevieraita. Suomen Sopimuspalokuntien Liitto ry:n toiminnanjohtaja Isto Kujala arveli, että vastaavanlainen yksikkö ja säiliöauto voisivat riittää ajoneuvokalustoksi seuduilla, joilla on saatavilla vähän palokuntalaisia.

”Jo yksi henkilö voisi käynnistää sammutustoimet, kunnes säiliöauto ja lisämiehistö ehtii apuun,” Kujala tuumii.

Jyväskylän jälkeen pelastustoimijoiden yhteiskiertue vierailee Vaasassa keskiviikkona ja Pirkkalassa torstaina. Ensi viikolla vuorossa ovat Kouvola, Vantaa, Säkylä ja Kirkkonummi.
Tsekkaa kiertuepaikkakunnat täältä ja tutustu ohjelmaan. Pelastustiedon voi tilata kiertueen aikana puoleen hintaan!

Teksti ja kuvat: Mika Rinne

Lue lisää