Kansanedustaja Grels Teir kättelee kuusivuotiasta Marko Laaksoa palkintojenjaossa.
Harmaahapsinen herrasmies ojentaa kättään rivissä seisovaa, sammutusasuista pikkupoikaa kohti. Poika tarkastelee miestä kädet selkänsä takana.
Mustavalkoinen valokuva julkaistiin Pelastustiedossa 9-10 Veteraanin ääni -juttusarjassa. Se on otettu vuonna 1976 Vaasassa Palontorjuntapäivillä kalustokilpailun jälkeen. Palomiehiä kättelevä mies on RKP:n edesmennyt kansanedustaja Grels Teir, pikkupoika Paraisilta kotoisin oleva Marko Laakso.
Laakso ei tiennyt vanhasta, lehdessä julkaistusta kuvasta, ennen kuin hänen hälytyskeskuksessa työskentelevä kaverinsa vinkkasi siitä.
Kuvassa Laakso on kuusivuotias, ja hänet on värvätty kilpailun maskotiksi.
”Parainen oli ainoa palokunta, jolla yleensä oli maskotti mukana, eivätkä herrasmiehet, jotka jakoivat palkintoja, olleet varautuneet ollenkaan siihen”, Laakso muistelee.
Herrat miettivät hieman noloina, mitä antaisivat maskotille palkinnoksi, ja lopulta Grels Teirin vieressä seisonut palomies kaivoi taskustaan kuulakärkikynän, jossa luki: Kemiön VPK:n naisjaosto.
”Sain sellaisen palkinnon ja lämmintä kättä, kun muut saivat jonkun pienen pokaalin. Mutta minulle tuli silti hyvä mieli.”
Lapsuus palokunnassa
Tienasi Laakso maskotin roolista sentään 15 markkaa: kympin siitä, että suostui pukemaan palomiehen vaatteet päälleen ja viisi markkaa kypärästä.
”Puku on äitini ompelema. Hän teki täysin samanlaisen puvun vöineen kaikkineen kuin palomiehillä oli.”
Laakso oli luonteva valinta maskotin rooliin, koska hänen isänsä oli Paraisten VPK:n puheenjohtaja. VPK-toiminta väritti Laakson koko lapsuutta, sillä hänen perheensä asui VPK-talolla. Samalla tontilla oli vakituinen paloasema.
”Ensimmäiset kahdeksan vuotta olen pyörinyt paloaseman pihalla aamusta iltaan, välillä ehkä palomiesten kiusanakin.”
Laaksosta jännittävintä oli hälytyksen tullessa seurata paloautojen lähtöä ja pyöräillä kavereiden kanssa niiden perään, toiveena nähdä tulipalo.
Laakso oli lapsena mukana VPK:n poikaosastossa, mutta myöhemmin musiikkiharrastus vei hänet mukanaan, eikä muille aktiviteeteille jäänyt aikaa. Nykyisin hän toimii lastenohjaajana seurakunnalla Paraisilla. Hänellä on vahvat muistot VPK-ajasta.
”Paraisilla oli systeemi, että kun tuli palohälytys, meillä soi kotona puhelin. Sieltä tuli tiedote, että mikä palo ja missä on kyseessä. Normaalisti kotipuhelin pirahti lyhyesti, mutta tämä oli yksi pitkä pirinä. Siitä tiesi, että jossain palaa.”
Teksti: Kaisu Puranen
Kuvat: Pelastustiedon arkisto ja Marko Laakso
