Uusia palokuntaveljiä Siperiasta

Palokuntalaiset kautta maailman ovat yhtä suurta perhettä. Sen todistivat taas kerran suomalaiset ainutlaatuisella reissullaan Venäjälle Irkutskin kaupunkiin. Siellä järjestettiin elokuussa kansainvälinen palokuntafoorumi ja -kilpailu. Keravalaisen Savion VPK:n päällikkö Erkki Kauranen kertoo elävästi kokemuksistaan ja havainnoistaan paikallisesta pelastustoimesta.

Kun miettii erilaisia vierailukohteita ympäri maailmaa, aivan kärkipäässä ei ainakaan itselläni tule mieleen suunnata Venäjälle Siperiaan Irkutskin kaupunkiin. Siellä järjestettiin kuitenkin elokuun 2019 alussa kansainvälinen palokuntafoorumi, jonne meitäkin pyydettiin mukaan. Kutsu tuli mutkan kautta Virosta, missä Hüürun VPK:n päällikkö sen meille esitti. He olivat jo aiemmin päättäneet osallistua tapahtumaan, ja lähteä sinne vuoden 1989 Kamaz-merkkisellä koukkulava-autolla. VPK:n päällikkö Mati Leivategija rakensi auton lavalle ’mökin’, missä matkan aikana oli tarkoitus tarpeen vaatiessa myös majoittua. Tuolla mökillä on tulevaa jatkokäyttöä Irkutskin matkan jälkeen hälytyksen aikaisena taukotupana Tallinnassa ja ympäristössä.

Matkaa yhteen suuntaan oli noin 6500 kilometriä halki koko Venäjän. Venäläiset ovat hyvin vieraanvaraisia. Loppujen lopuksi matkalaiset eivät nukkuneet autossa montakaan yötä. Heidät otettiin vieraina vastaan kaikkien paikkakuntien paloasemilla, missä majoitus ja matkan aikaiset huoltotoimet tapahtuivat.

Google-kääntäjällä töitä

Suomesta lähti matkaan lisäkseni Mikkelin VPK:n päällikkö Jani Björn. Teimme matkan aikataulusyistä lentäen, vaikka tarjottu mahdollisuus matkustaa autolla koko Siperian halki houkutteli kyllä kovasti. Vaikka kyseessä olikin kansainvälinen tapahtuma, kaikki materiaali ohjelmaa ja nettisivuja myöten oli vain venäjäksi. Google-kääntäjän avulla pääsimme aika hyvin perille siitä, mitä tuleman piti, mutta paljon oli kyllä yhtä kysymysmerkkiäkin vielä lähtöpäivänä.

Venäjä on suuri maa, ja sen saimme mekin konkreettisesti kokea. Matka Moskovasta kesti yli viisi tuntia lentokoneella. Saavuimme Irkutskiin foorumin ensimmäisen päivän aamuyöllä. Loppujen lopuksi tuo ensimmäinen päivä olikin vielä vahvasti rakennuspäivä. Sehän ei meitä haitannut, sillä pääsimme tutustumaan paikallisiin toimijoihin. Venäjän hätätilaministeriön eli MCHS:n palomiehet olivat rakentamassa puitteita yhdessä vapaaehtoisten palokuntalaisten kanssa. Foorumin paikka oli yhden Irkutskin ammattipaloaseman harjoituskenttä. Näitä samanlaisia harjoituskenttiä oli kaupungissa useampikin jokseenkin samanlaisia.

Ensimmäisenä päivänä meille selvisi myös se, että ilmeisesti pitkä etäisyys ja suhteellisen kalliit lennot Venäjän parhaaseen loma-aikaan olivat karsineet osallistujia erityisesti ulkomailta. Paikalle olivat alun perin lupautuneet ryhmät Sveitsistä, Saksasta, Latviasta ja Liettuasta suomalaisten ja virolaisten lisäksi. Lopulta Viron, Irkutskin alueen sekä muualta Venäjältä tulleiden osallistujien myötä meitä oli paikalla seitsemisenkymmentä henkilöä.

Jättimäinen alue Baikaljärven vieressä

Irkutskissa on sama kellonaika kuin Pekingissä. Yksinomaan Irkutskin alue (Irkutsk oblast) on pinta-alaltaan noin kaksi kertaa Suomen maa-alueen kokoinen. Irkutskin kaupungissa on noin 620000 asukasta. 60 kilometrin päästä Irkutskista sijaitsee Baikaljärvi, joka on yksi maapallon vanhimmista, ja sen syvin järvi. Kun Saimaan keskisyvyys on 17 metriä, on Baikalin vastaava 785 metriä. Itse järvi on yli 600 kilometrin pituinen ja keskimäärin 48 kilometriä leveä. Yli 20 prosenttia maapallon sulasta makeasta vedestä on Baikaljärvessä. Alueen mannerilmaston takia kesällä on hyvin kuivaa ja lämmintä. Heinäkuun keskilämpötila on +18 ^oC. Talvi on sitten pitkä ja luminen. Keskilämpötila Irkutskissa on tammikuussa –22 ^oC.

VPK-toiminta aktiivista, rahaa niukasti

Foorumin ohjelmakin tarkentui paikan päällä. Juhlalliset avajaiset torvisoittokuntineen tietenkin, paloautoparaati Irkutskin kaupungin läpi iltapäiväruuhkassa (me saimme ajaa Zil-paloautoa paraatissa), luentoja ja käytännön harjoituksia paikalle pystytetyissä teltoissa jne. Ohjelmassa oli myös suunniteltu tutustuminen Irkutskin kaupungin pääpaloasemaan, palomuseoon sekä Hätätilaministeriön Baikalin alueen pelastuskeskukseen. Foorumin loppupuolella oli Irkutskin alueen palokuntien väliset mestaruuskilpailut, joihin meidänkin odotettiin osallistuvan kansainvälisellä joukkueella yhdessä virolaisten kanssa. Kieliongelmakin oli järjestäjän puolesta ratkaistu – meidän kanssamme kulki koko ajan kaksi tulkkia, jotka käänsivät sen, mitä emme muuten ymmärtäneet.

Venäjällä vapaapalokuntatoiminta on aktiivista. Myös nuorisotoimintaa on useilla palokunnilla. Toiminnan rahoitus on puhtaasti palokuntien oman varainhankinnan ja lahjoitusten varassa. Hätätilaministeriö voi joskus antaa rahallista korvausta hyvin suoritetuista työtehtävistä tai luovuttaa kalustoa vapaapalokunnille, jos jotain luovutettavaa on. Ajoneuvoja vapaapalokunnan saavat anoa, ja sitä heille myös poistuvasta kalustosta luovutetaan. Jostain syystä pelastustoimea ylipäätään ei Venäjällä tunnuta arvostavan, ja siksi rahahanat myös valtion toimesta ovat erittäin tiukalla. Se näkyy vanhana kalustona ja kuluneina varusteina. Vapaapalokunnille hätätilaministeriön alaiset pelastuslaitokset antavat kuitenkin koulutusta, ja harjoitusalueet ovat käytettävissä.

Vuokra omasta pussista, vesi naapurista

Irkutskin alueen nuorten vapaaehtoisen palo- ja pelastusyksikön (Batareysky KDP) päällikkö Roman Baibekov, joka oli myös kansainvälisen foorumin pääjärjestäjä, avasi meille heidän arkeaan. Paloasemakiinteistön he ovat itse vuokranneet ja kunnostaneet. Vuokran maksaa Baibekov henkilökohtaisesti. Kiinteistö on vanha ja melkoisen huonossa kunnossa. Sitä on talkoovoimin kunnostettu, jotta Gazel-’kärkiyksikkö’ ja pienempi Zil 130 -sammutusauto mahtuvat sisälle talliin. Suurempi Zil 131 -sammutusauto on toistaiseksi ulkosäilytyksessä. Suunnitelmissa on tehdä sille ainakin katos tallin kylkeen. Tallissa on maalattia ja halko/koksilämmitys. Tallin yläpuolelle on kunnostettu pieni keittiö/oleskelutila sekä makuutila. Juoksevaa vettä ei ole, vaan vesi haetaan naapuritalosta kanistereilla. Tontilla sijaitseva vanha päärakennus on tarkoitus aikaa myöten kunnostaa sosiaali-, liikunta-, ja koulutustilaksi.

Palokunnan vuosibudjetti on noin kolme miljoonaa ruplaa (41000 €). 90 prosenttia saadaan lahjoituksina ja 10 prosenttia he hankkivat itse tekemällä erilaisia työsuorituksia. Lahjoituksista noin 200000–300000 ruplaa (3000–4000 €) saadaan tukena yrityksiltä, loput lahjoittajat ovat yksityishenkilöitä. Vertailun vuoksi normaali hätätilaministeriön palomiehen palkka on 35000 ruplaa (485 €) kuukaudessa. Vuonna 2018 tämä palokunta hälytettiin neljään tulipaloon ja niiden lisäksi kolmeen muuhun tehtävään. Hälytysmäärät ovat kasvussa. Vuonna 2019 palokuntaa ovat työllistäneet Irkutskista länteen Tulunin alueella olleet tulvat, joiden torjuntatöihin he ovat osallistuneet. Siperian suuret metsäpalot ovat vielä kauempana lännessä. Toiminta kiinnostaa ihmisiä. Baibekovin palokunnassa on 15 henkilöä, jotka ovat hälytyskelpoisia. Heidän lisäkseen on 60 jäsentä, jotka tekevät valistustyötä, nuorten kouluttamista ym. hälytysten ulkopuolista palokuntatoimintaa. Nuoriso-osastossa lapsia on 30.

Hälyttäminen tapahtuu siten, että pelastustoiminnan kulloinenkin tilanteenjohtaja soittaa päällikölle, joka sitten kerää porukkansa kasaan. Sisäiseen viestintään käytetään Venäjän vastinetta WhatsAppille eli Viberia. Vasteaika on tunnista kahteen. Palokunnalla on sopimus Hätätilaministeriön kanssa. Rahaa ei makseta – ainoastaan koulutusta ja poistuvaa kalustoa anomuksesta. Vapaapalokunnat eivät missään Venäjällä ole suoraan hälytysvasteissa, vaan ne hälytetään samalla tavalla ja periaatteella kuin Irkutskissakin.

Hauskaa oli, vaikka jumbosija tuli

Osana foorumin ohjelmaa oli myös Irkutskin alueen vapaapalokuntien mestaruuskilpailut. Kilpailun sisältö on joka vuosi sama, ja sitä varten harjoitellaan kovasti. Kilpailun järjestäjinä, tuomareina ja organisaattoreina toimivat Hätätilaministeriön ammattipalomiehet.

Kilpailu alkaa moottoriruiskun käyttöönotolla ja pääjohdon, jakoliittimen ja kahden työjohdon selvittämisellä. Tähän osallistuu neljän hengen joukkueesta kaksi. Vettä suihkutetaan 50 mm:n reikään astiaan. Kun 20 litraa on täynnä, syttyy lamppu. Siitä suihkuttaja juoksee vaihtopisteelle, missä seuraava joukkueen jäsen alkaa kantaa palosangolla vettä tynnyristä toiseen. Tarkoitus on siirtää 50 litraa vettä mahdollisimman nopeasti. Tämän suorituksen valmistuttua suorittaja juoksee viimeisen joukkueen jäsenen luo, joka taas mahdollisimman nopeasti ottaa käyttöön jauhesammuttimen ja sammuttaa palavan polttoöljyaltaan. Kun se on tehty, juostaan maaliviivalle.

Lisäksi kilpailutehtäviin kuuluvat letkujen rullaus, kiepittäminen sekä letkukahdeksikolle laitto, leuanveto (myötäotteella), sammutusvarusteiden pukeminen mahdollisimman nopeasti, sekä köydenveto joukkueittain. Kaikista näistä laskettiin yhteispisteet. Jokaiseen suoritukseen arvottiin lähtöjärjestys. Meille arpa osui kolme kertaa ensimmäiseksi. Emme siis päässeet näkemään muiden suorituksia etukäteen ja hieromaan taktiikkaa. Jäimme kisassa viimeisiksi. Osallistuminen oli kuitenkin tärkeintä, ja mahdottoman hauskaahan meillä tietenkin oli.

Lisenssillä valmistettu Rosenbauer

Irkutskin kaupungissa on yhdeksän ammattipaloasemaa. Kävimme vierailulla pääpaloasemalla. Työvuoron vahvuus tällä asemalla on 15 miestä. Kaksi sammutusyksikköä ja tikasyksikkö ovat lähtövalmiudessa. Alustat ovat Kamazin, ykköshöökin korityöt ovat Rosenbauerin – tosin tehty Venäjällä lisenssillä. Muu kalusto oli kotimaista valmistetta.

Hintaero Rosenbauerin ja kotimaisen välillä on melkoinen. Rosenbauerin korilla oleva sammutusauto maksaa 17 miljoonaa ruplaa (234000 €), kun vastaava kotimainen tuote on vain 7 miljoonaa ruplaa (96000 €). Paloasemalla oli myös Ivecon alustalle toteutettu maastokelpoinen säiliösammutusauto, mutta se oli ollut jo kaksi vuotta rikki korjausvarojen puuttuessa. Asema on hyvin samantapainen kuin meilläkin. Suurin ero on se, että makuusali on suuri ja yhteinen – yksittäisiä makuuhuoneita ei ole. Päivystystilat, luokkatilat, varusteiden huoltotilat ynnä muuta löytyy.

Vaatteet pestään nyrkkipyykkinä

Se mikä yllätti, oli varusteiden pesupaikka. Konetta ei ole, vaan varusteet pestään suuressa astiassa käsin. Sitten ne ripustetaan erilliseen kuivaushuoneeseen kuivumaan. Paineilmahengityslaitteet ovat venäläistä tekoa, samoin hydraulinen pelastusvälinesarja. Liitinkalusto näytti kauttaaltaan olevan ukrainalaista valmistetta. Suihkuputket muistuttivat länsimaisia vastinparejaan. Työvuoro kestää aina 24 tuntia ja sitten on lepo plus kaksi vapaata.

Muilla kaupungin paloasemilla emme käyneet, mutta foorumialueella oli esillä muun muassa Kraz-alustainen maastokelpoinen sammutusauto Irkutskin paloasemalta nro 3, sekä Gaz-66 alustaan perustuva maastopaloyksikkö erillisestä maastopaloihin erikoistuneesta palokunnasta. Alueen tiestö on varsin kirjavaa kunnoltaan, koska maa routii sääolojen takia voimakkaasti. Siksi maastokelpoisuus on erittäin tärkeä ominaisuus myös paloautoissa.

Juhlamitali snapsilasiin

Tutustuimme myös Irkutskin palomuseoon. Se on toteutettu vanhaan pääpaloaseman rakennukseen aivan kaupungin keskustassa. Irkutskin palokunta on koko Venäjän kolmas. Ensimmäinen perustettiin Pietariin ja toinen Moskovaan. Venäjän pelastustoimi viettää tänä vuonna 370-vuotisjuhliaan. Museovierailun yhteydessä meille myönnettiin juhlavuoden mitalit asiaankuuluvine seremonioineen. Se tarkoittaa käytännössä mitalin upottamista snapsilasiin. Sillä taataan, että mitaleita tulee myös jatkossa. Me jätimme museon seinälle ripustettavaksi Etelä-Savon pelastuslaitoksen seinävaakunan ja palokuntiemme kangasmerkit.

Museossa näki hyvin, kuinka Venäjällä pelastustoimen kehitys oli hyvin samassa linjassa muun maailman kanssa aina 1960-luvulle saakka. Sen jälkeen tahti ainakin kaluston osalta näytti hidastuneen, kun se muualla maailmassa jatkoi etenemistään. Pääsimme myös kiipeämään 103 porrasta paloaseman vanhaan tähystystorniin katselemaan kaupunkia. Alue on seismisesti aktiivista, ja siksi kaupunkikuva on suureksi kaupungiksi melko matala.

Tankit sukellusharjoituksiin

Toinen mielenkiintoinen tutustumiskohde oli Baikalin pelastus- ja koulutuskeskus. Se sijaitsee Angara-joen alkupäässä aivan lähellä itse Baikaljärveä. Aikaisemmin alueella oli kolme erillistä pelastuskeskusta, mutta ne yhdistettiin vuonna 2012. Koulutuskeskus oli nyt tietenkin hiljainen, koska oli loma-aika. Puitteet olivat kuitenkin hienot.

Asianmukaisten luokkatilojen lisäksi rannan kuplahalleissa oli liikuntatilat. Lisäksi toisessa kuplahallissa oli uima-allas ja sukellusharjoittelupaikat. Tankeissa voi harjoitella myös vedenalaisia työtehtäviä. Uusien opiskelijoiden ensimmäinen ’koe’ on hakea kolme esinettä kymmenen metriä syvän ja reilut kaksi metriä halkaisijaltaan olevan tankin pohjalta ilman paineilmahengityslaitetta. Kysyimme mitä tapahtuu, jos tuosta ei suoriudu. Vastaus oli, että annamme lisää psykologista koulutusta.

Pelastuskeskuksen laitureissa olivat myös operatiiviseen toimintaan käytettävät pelastusalukset. Nopein kulkee 90 km/t, mikä onkin erittäin sopiva nopeus tuolle suurelle järvelle. Matkat ovat pitkiä. Pelastuskeskuksella on myös kahdelle helikopterille sopiva kenttä.

Yhtä suurta perhettä

Mitä tuo kuuden päivän matka kauas Siperiaan meille sitten antoi? Se vahvisti jälleen kerran sitä ikiaikaista käsitystä siitä, että palokuntalaiset kautta maailman ovat yksi suuri perhe – veljiä keskenään. Saimme paljon uusia ystäviä, roppakaupalla kokemuksia ja muistoja, tarinoita kerrottavaksi palokuntien saunailloissa. Se opetti olemaan todella tyytyväinen siihen, mikä pelastustoimen ja sopimuspalokuntien tilanne Suomessa tällä hetkellä on – niin puitteiden, varusteiden, arvostuksen kuin toiminnan taloudellistenkin realiteettien suhteen. Emme jaksa uskoa, että monessakaan palokunnassa Suomessa talkoohenki riittäisi kalustohallin lämmittämiseen haloilla tai koksilla läpi pitkän talven – vuodesta toiseen.

Meille oli saatu vierailumme tarpeisiin hienot lainahaalarit hätätilaministeriöstä. Palokunnilla itsellään varusteet ovat hyvin sekalaisia iältään ja kunnoltaan. Puutetta tai vajausta on oikeastaan kaikesta. Kun rahaa ei ole, ei ole varaa hankkiakaan. Saimme heti matkan päätteeksi järjestettyä vähän hyvälaatuisia hanskoja ja kypäränalushuppuja lähetettäväksi Irkutskiin. Ajatuksenamme on yrittää auttaa heitä myös erityisesti nuorten koulutusmateriaalein. Useimmilla venäläisillä vapaapalokunnilla on myös aktiivista nuorisotoimintaa ja kiinnostus koulutukselliseenkin yhteistyöhön on suuri.

Kaikki tervetulleita – puolin ja toisin!

Uskomme, ettei tämä jäänyt viimeiseksi vierailuksi Siperiaan! Olemme saaneet jo ensimmäisen vastavierailunkin Irkutskista Suomeen. Matkaamme Irkutskiin tukivat Uudenmaan Pelastusliitto, SPEK Etelä-Savo, Savion VPK, Mikkelin VPK ja Etelä-Savon pelastuslaitos.

Roman Baibekov haluaa painottaa, että kuka tahansa suomalainen palokuntalainen – niin harrastaja kuin ammattilainen – on aina tervetullut Irkutskiin milloin tahansa tutustumaan ja tekemään yhteistyötä heidän kanssaan.

Teksti: Erkki Kauranen
Kuvat: Erkki Kaurasen reissualbumi (katso alta kuvagalleria)