Valtionhallinto 7.5.2018

Ari Jalonen: Kyllä sote- ja maakuntalaille

Porilainen, toisen kauden kansanedustaja Ari Jalonen on nykytiedoilla sote- ja maakuntalain kannattaja. Hän edustaa nykyisin Sininen tulevaisuus -puoluetta, joka on yksi kolmesta hallituspuolueesta.

Porilainen, toisen kauden kansanedustaja Ari Jalonen on nykytiedoilla sote- ja maakuntalain kannattaja. Hän edustaa nykyisin Sininen tulevaisuus -puoluetta, joka on yksi kolmesta hallituspuolueesta.

Kansanedustaja Ari Jalonen (sin.) aikoo äänestää sote- ja maakuntalain hyväksymisen puolesta, ellei valiokuntakäsittelyssä tule esille jotakin kantaa muuttavaa.

”Jos lakiesitys muuttuisi oleellisesti, pitäisi katsoa yhdessä kanta siihen.”

Hänen mielestään kaikki puolueet ovat samaa mieltä siitä, että sosiaali- ja terveyspalveluita pitää uudistaa. Kukaan tuskin haluaa asiaa kontolleen seuraavalla vaalikaudella. Uudistusta on yritetty kauan ja nyt on lähellä saada se hyväksyttyä.

Jalosen mielestä sote- ja maakuntauudistus herättää paljon väärinkäsityksiä ja jopa väärää tietoa.

”Kysymys on isosta uudistuksesta. Siinä on toki yksityiskohtia, jotka eivät kaikkia miellytä. Silti tämä malli on kokonaisuuden kannalta paras mahdollinen. Maakuntahallinnon päättäjät valitaan yleisen äänioikeuden perusteella. Tärkeintä on noudattaa perustuslakia, johon uudistus viime vaalikaudella tyssäsi.”

Hän muistuttaa, että meillä on jo nyt olemassa maakuntahallinto, mutta nyt päättäjät valitaan vaaleilla.

”Maakuntahallinnosta tulee merkittävämpi, kun siihen liitetään mukaan nykyisiä valtion aluehallinnon toimintoja.”

”Kevennetään hallintoa muualta ja keskitetään sitä maakuntiin, joihin päättäjät valitaan vaaleilla.”

Sote-uudistuksen kannalta hän pitää maakuntaratkaisua hyvänä. Toisenlaisella alueratkaisulla, esimerkiksi viidellä, olisi pitänyt rakentaa täysin uusi toimielin, kun nyt maakunnat saadaan rakennettua pienillä muokkauksilla.

Pelastustoimi valtiolle ellei tämä onnistu

”Pelastustoimen kannalta vähempikin määrä alueita olisi riittänyt, mutta mennyttä ei enää kannata surkutella.”

Ellei nyt päätöksentekoon tuleva malli toteudu, pelastustoimi voidaan Jalosen mielestä siirtää valtiolle.

Eikä maakuntauudistus ole pelastustoimenkaan kannalta hänen mielestään turha ja tarpeeton.

”Pelastustoimihan on nyt jo rakennettu maakunnittain. Nyt omistaja vaihtuu ja pelastustoimenkin päättäjät valitaan vaaleilla.”

Ja ensihoidon kannalta on välttämätöntä, että pelastustoimi on osa maakuntaa.

”Muutoin pelastustoimi ei voi in house-periaatteen mukaan olla palvelutuottajana maakunnan järjestämässä sosiaali- ja terveyspalveluihin myös liittyvässä ensihoidossa.”

Ehdolla vaaleissa

Viime kesänä Perussuomalaisista Sinisteen tulevaisuuteen siirtynyt Ari Jalonen on ehdolla niin maakunta- kuin eduskuntavaaleissa.

”Uudella puolueella ei ole niin laajaa jäsenistöä, joten kaikkien mukanaolevien pitää lähteä ehdolle.”

Uuden puolueen rakentaminen vaatii pitkäjänteistä työtä. Hän uskoo, että siniset nousevat samalla tavalla kuin aikoinaan rakennettiin perussuomalaisista suuri toimija.

”En ole loikkari enkä aio sitä olla nytkään.”

Loikkari hän ei mielestään ollut silloinkaan, kun vanha poliittinen koti paloi, piti alkaa rakentaa uutta.

Viime kesänä puoluejohdon tyystin vaihtaneessa entisessä puolueessa hän ei omien sanojensa mukaan olisi pystynyt toteuttamaan vaalilupauksiaan eikä siksi halunnut pettää äänestäjiään.

”Perussuomalaiset ovat nyt yhden asian liike. Pienten ihmisten asioiden puolesta puhuminen eikä pelastustoimenkaan asioiden puolustaminen olisi siellä onnistunut. Maahanmuutto on ainut asia, mitä nykyinen perussuomalainen puolue pitää esillä.”

”Kaikki asiat ovat ainoastaan turvapaikanhakijoiden syytä, eikä se pidä paikkaansa.”

Ari Jaloselle ei puolueen voimakas maahanmuuttovastaisuus tullut yllätyksenä.

”Oli yksilöitä joille se oli maapallon tärkein asia, mutta edellinen puheenjohtajisto oli nykyistä laaja-alaisempi. Se oli silloin vain yksi asia muiden joukossa, mutta nyt se on vain yksi asia.”

Teksti: Esa Aalto
Kuva: Jussi Helttunen

Lue lisää