
Valtakunnallinen ensihoidon hygienia- ja aseptiikkatyöryhmä kokoontui ensimmäisen kerran joulukuussa 2024 Jyväskylässä. Aihetta käsiteltiin myös pienryhmissä.
Infektioiden torjunta on olennainen osa sekä potilas- että työturvallisuutta, minkä vuoksi jokaisen ensihoidossa työskentelevän tulee toimia työssään hyviä hygieniakäytänteitä ja aseptisia työskentelytapoja noudattaen. Ensihoito toimintaympäristönä asettaa haasteita aseptiikan toteutumiselle, mutta hyvällä työn suunnittelulla ja toimivilla käytänteillä nämä haasteet ovat voitettavissa. Sairaalan sisäiset toimintamallit eivät suoraan istu ensihoidon käyttöön ja ammattikirjallisuutta ja tutkimustietoa on käytettävissä verrattain vähän, joten tähän asti jokainen alue onkin hyvin pitkälti muokannut käytettävissä olevista tiedon palasista omat ohjeistuksensa ja toimintamallinsa ensihoidon toimintaympäristöön.
Suuri harppaus eteenpäin otetiin, kun Pelastuslaitosten kumppanuusverkoston kokouksessa ensihoitopäälliköt pohtivat ensihoidon aseptiikan ja hygieniaosaamisen tilaa sekä kehittämisen tarvetta. Koska Keski-Suomen pelastuslaitoksella kehittämistyötä oli tehty aktiivisesti jo pitkään, kutsuttiin alueen ensihoidon hygieniayhdyshenkilöt kumppanuusverkoston palaveriin kertomaan aiheesta tarkemmin. Tämä puheenvuoro vakuutti paikallaolijat asian tärkeydestä, ja lopputulemana päätettiin perustaa ensihoidon valtakunnallinen hygieniatyöryhmä. Luonnollisena jatkumona perustamiskokouksen sai kutsua koolle Keski-Suomi.
Yksinäisiä susia ja hygge-tiimejä
Kutsu ensihoidon valtakunnallisen työryhmän perustamiskokoukseen lähetettiin kaikille hyvinvointialueille, ja 2.-3.12.2024 Jyväskylään saapui koolle ensihoidon hygieniayhdyshenkilöitä 12:lta eri hyvinvointialueelta. Lisäksi kolmelta muulta hyvinvointialueelta oli halukkuutta liittyä mukaan työryhmään heti seuraavasta kokouksesta lähtien, vaikka perustamiskokoukseen ei edustajaa pystytty lähettämään.

Näiden kahden päivän aikana tutustuttiin Keski-Suomen hygieniakäytänteisiin ja -ohjeistuksiin ja kuultiin sairaalan ja kentän välisestä yhteistyöstä. Tämän lisäksi jokaisen hyvinvointialueen edustaja piti lyhyen esityksen oman alueensa toimintamalleista. Toisilla alueilla ohjeistukset ja käytänteet olivat hyvin pitkälle hiottuja ja toisilla alueilla kehitystyö on vasta aluillaan. Suurta vaihtelua on myös ensihoidon hygieniayhdyshenkilön toimenkuvan laajuudessa ja vastuualueen hoitoon varatussa resurssissa: henkilöresurssi vaihtelee alueittain aina 1-2 henkilöstä kuuden henkilön ”hygge-tiimiin”. Toisaalla tehtävään on varattu säännöllisesti työaikaa, kun taas toisaalla tehtävää tulee hoitaa varsinaisen työn ohessa. Hyvin erilaisista lähtökohdista huolimatta yhteistä kaikille oli kuitenkin halu ja motivaatio kehittää asioita yhdessä eteenpäin. Esityksistä jäi jokaiselle kotiin viemisiksi monta hyvää toimintatapaa ja kehittämisideaa.
Vältetään vältettävissä oleva haitta
Viimeisimpänä asialistalla oli vielä tärkein tehtävä: itse työryhmän perustaminen. Työryhmän toiminnalle luotiin raamit ja valittiin kaksivuotiskaudeksi puheenjohtaja Tarja Hirvonen, Keski-Suomen hyvinvointialue, varapuheenjohtaja Anne Tiimonen, Etelä-Karjalan hyvinvointialue ja sihteeri Jaana Ojala, Keski-Suomen hyvinvointialue.
Työryhmä kokoontuu jatkossa kahdesti vuodessa ja järjestämisvastuu vaihtuu jokaisella tapaamiskerralla. Työryhmän tarkoituksena on toimia potilaan ja työntekijän etua ajatellen ja lisätä työ- ja potilasturvallisuutta sekä tehdä näkyväksi infektioiden torjuntaa, aseptiikkaa ja hygieniaa ensihoitotyössä. Työryhmätyöskentelyltä odotetaan ennen kaikkea jatkuvuutta ja pitkäaikaista kehitystä sekä tukea omassa työssä. Kun mukana on useita alueita, toivotaan työryhmän toimivan myös taustatukena kehitysideoiden ja asioiden eteenpäin viemisessä. Tulevaisuudessa pyrkimyksenä on myös kehittää ohjeistuksia ja toimintatapoja valtakunnallisesti yhteneväisiksi.
Työryhmän toiminta vastaa myös STM:n Asiakas- ja potilasturvallisuusstrategian ja toimeenpanosuunnitelman (2022-2026) tavoitteisiin, jonka visiona on nostaa Suomi asiakas- ja potilasturvallisuuden mallimaaksi vuonna 2026. Tavoitteena on välttää vältettävissä oleva haitta. Visio on jaettu neljään strategiseen kärkeen, joista yksi pitää sisällään mm. tavoitteen yhtenäistää hyvät infektioiden torjunnan käytännöt toimintayksiköissä.
Seuraavaksi Tampereelle
Seuraavaan kokouksen kutsuu koolle allekirjoittanut kollegansa kanssa Tampereelle. Teemana tuolloin on verkostoituminen ja innolla odotan millaisia yhteistyökuvioita ja kontakteja hyvinvointialueilla on saatu tärkeän asian tiimoilta luotua.
Työryhmään on edelleen mahdollista liittyä, ja työryhmä toivottaakin lämpimästi tervetulleeksi kaikki loputkin hyvinvointialueet mukaan toimintaansa.
Teksti Pauliina Kakkori, ensihoitaja, ensihoidon hygieniayhdyshenkilö
Pirkanmaan hyvinvointialue
Kuvat: Jaana Ojala ja Tuuli Leino