Puukotuksen jälkeen töihin

Asiakas puukotti Erikaa hänen kuljettaessa ambulanssia. Työpari Antti huomasi lävistävät vammat autosta noustua. Henkiset vammat hiipivät myöhemmin, ne vaivaavat molempia vieläkin.

Lokakuussa 2022 ensihoitajat Antti ja Erika kuljettivat asiakasta kohtaamispaikkaan, josta toisen ambulanssin oli määrä jatkaa kuljetus perille sairaalaan.
”Matka alkoi sulassa sovussa. Asiakas oli täysi vastakohta sille, minkälaiseksi olen hyökkääjän voinut etukäteen kuvitella”, Antti sanoo.
Asiakas halusi istua ja hänen kantamuksensa peittivät hoitotilan muut tuolit. Antti ja Erika asettivat asiakkaan hoitajan tuolille asettuen itse ohjaamoon. Antti piti yhteyttä asiakkaaseen seinässä olevan kulkuaukon kautta. Samalla hoitotilaa tarkkailtiin kameran välityksellä.

Asiakas hyökkää

Erika havaitsi hoitotilassa hyökkäävän asiakkaan. Hän säikähti, huusi jotain ja painoi voimakkaasti jarrua noin 100 kilometrin tuntinopeudesta. Asiakas kaatui kuljettajan istuinta vasten. Antti tarttui asiakasta kiinni pään ja kaulan seudusta.
”Näin, kun asiakkaan käsi liikkui. Ajattelin hänen roikkuvan Erikassa ja lyöneen häntä. Sitten näin puukon”, Antti sanoo.
Myös Erika näki puukon, mutta ei huomannut, että asiakas löi sillä. Kaikki tapahtui muutamassa sekunnissa. Ambulanssi pysähtyi. Antilla oli ote puukkoa pitävän käden ranteesta. Hän väänsi puukon irti kädestä ja työnsi asiakkaan hoitotilaan. 
Antti käskytti huutaen: ”Peräänny”, jolloin asiakas totteli.
Antti kysyi Erikalta: ”Osuiko sinua?” Hän vastasi: ”Ei.”

Verta vuotaa

Ensihoitajat perääntyivät ambulanssilta etäämmälle, jolloin Antti huomasi, että Erika vuotaa verta. Heitä vastaan tuleva ambulanssi ja poliisi saapuivat paikalle nopeasti. Erikan ylävartalolta löytyi neljä puukonreikää. Hän jatkoi matkaansa lääkärihelikopterilla sairaalaan. Antti osallistui samana iltana defusingiin, Erika vammat vaativat leikkaushoitoa. 

Nopea paluu töihin

Anttia odotti kolmen työvuoron mittainen loma kahden työvuoron päässä.
”Halusin palata töihin mahdollisimman nopeasti. Ajattelin, että viiden työvuoron poissaolo saattaisi kerryttää liiaksi painetta”, hän sanoo.
Antti sopi osastonhoitajan kanssa olevansa sairauslomalla yhden työvuoron ja jäävänsä normaalisti lomalle tehtyään yhden työvuoron. Hän sai työparikseen tutun kollegan, joka oli ollut tapahtunutta koskeneessa defusingistunnossa vetäjänä. Tapahtuneesta ei tarvinnut puhua mitään ja oli olemassa takaportti: Antti voisi keskeyttää työvuoronsa milloin tahansa selittämättä asiaa sen enempää.
”Töissä mietin tapahtunutta mutta en niin voimakkaasti, että vuoro olisi pitänyt keskeyttää.”
Antti ei silti ollut oma itsensä.
”Huomasin vilkuilevani ympäristöäni ja tunsin pelkoa mutta tulin toimeen ajatuksen kanssa.”
Kun Antin varauksellisuus tietyillä tehtävillä oli tullut todeksi, hän menetti niiden hoitamisessa viimeisenkin luottamuksen.
”Enää en jätä mitään sattuman varaan. Se on hyvä mutta kuluttava asia. Asiakkaan kannalta ei ole optimi, kun mietin, milloin minun pitää paeta.”

Työterveydessä hankalaa

Erika oli poissa töistä kaksi kuukautta. 
”Aluksi oli kipuja ja fyysisesti voimaton olo. Asian henkinen käsittely ei alkanut heti.”
Toivuttuaan kuukauden Erika haki apua työterveyshuollosta. Oli kaksi vaihtoehtoa ja hieman epäselvää, kumpaan hänen tulisi olla yhteydessä.
”Odotin, että työterveydessä olisi valmistauduttu yhteydenottooni. Jos minulla olisi ollut vähemmän voimavaroja, en olisi jaksanut hankkia apua.”

Ennen töihin paluuta Erika tapasi työterveyden kautta muutaman kerran psykologin ja kerran psykiatrin. Psykologikäynneistä hän ei kokenut saaneensa juurikaan apua.
”Työterveydessä minusta tuntui, että piti itse tehdä töitä, jotta saan apua.”
Parin kuukauden kuluttua tapahtuneesta Erikalle tarjottiin trauman jälkeistä silmänliiketerapiaa. Se ei tehonnut ja asia selitettiin ensihoitajuuteen liittyvällä hyvällä kyvyllä käsitelellä asioita.
“Jälkeenpäin ajateltuna se tuntuu epäreilulta. Ahdistus tapahtuneesta alkoi vaivata minua myöhemmin.”

Paluu ambulanssiin

Erika palasi töihin kahden kuukauden poissaolon jälkeen. 
“Tutut työkaverit tuovat turvallisuutta. He tuntevat minut, eikä tarvitse selitellä, jos ahdistus tulee pintaan.”
Ensimmäiset kolme työvuoroa hän työskenteli ambulanssissa kolmantena henkilönä. Ambulanssin työparina hän aloitti tekemällä joka toisen työvuoron. Täyttä työvuorolistaa hän alkoi tehdä, kun tapahtumasta oli kulunut seitsemän kuukautta.
”Tietyt potilastilanteet jännittivät ja toivat ylimääräisiä sydämenlyöntejä. Rinnassa ja kurkussa tuntui ahdistus.”

Uniongelmat hiipivät

Kesällä 2023 Erika alkoi kärsiä uniongelmista.
”Virittynyt tila haittasi unensaantia mutta tapahtumat eivät tulleet uniin.”
Erikaan otettiin yhteyttä toisesta työterveyshuollosta.
”Siellä on hyvä tiimi. Sain uniongelmiini apua lääkäriltä ja psykiatrilta.”
Myös Antti on kärsinyt uniongelmista. 
”Jos uni ei tule heti, alitajunta tuo mieleen tapahtuman, seuraukset ja spekulaatioita. Ajatuksia ei ole helppo pysäyttää. Elimistöni kiihtyy stressitilaan.”
Anttia vaivaa myös tunne epäonnistumisesta.
”En ole onnistunut pitämään työpariani turvassa. Se ilmenee vahvana jossitteluna ja itsesyytöksinä.”
Ulkopuolisten spekuloinnit siitä, miten olisi pitänyt toimia, lisäävät tunetta.

Oikeutta ei saatu

Kun Antti pyysi työnantajalta asianajajaa, hänelle sanottiin, että: ”Tämä on niin selvä tapaus, et tarvitse asianajajaa”.
Asianajoapua hän sai ammattiliitosta. Avun tarve oli ilmeinen, sillä Antilla ei ollut mitään tietoa oikeusprosessista. Häntä kuulusteltiin ensin todistajana mutta tutkinnasssa selvisi, että myös hän oli asianomistaja. Erikan osalta tapausta tutkittiin tapon yrityksenä, Antin kohdalla nimike oli lopulta törkeä pahoinpitelyn yritys. Asia eteni syyttäjälle mutta tämä teki syyttämättä jättämispäätöksen, koska rikoslain 3 luvun 4 §:n mukaiset rangaistusvastuun edellytykset eivät täyttyneet.
”Jäi olo, että asia jäi käsittelemättä. Ehkä kohtaan tämän henkilön vielä uudelleen”, Antti pohtii.
Tapahtumasta on puolitoista vuotta aikaa. Erika ja Antti kokevat tilanteesta ahdistusta edelleen.

Ensihoitajan toive

Erika ja Antti toivovat, että heidän tapauksensa saisi päättäjät ja työnantajan edustajat kantamaan huolta ensihoidon henkilöstöstä. Hoitajien ja virkamiesten kokemaa väkivaltaa ja uhkailua tulisi käsitellä samalla tavoin. Yhtä tärkeää on kannustaa kollegoja huolehtimaan itsestäään ja toisistaan. Kenenkään ei tarvitse kestää asioita sankarin tavoin. Ikävät kokemukset tulee käsitellä.

Teksti Marko Partanen