Harjoitus ja koulutus 12.10.2021

Sisäministeriö esittää täydentävässä talousarviossa pelastusalan koulutukseen noin kolmea miljoonaa

Pelastusopiston opiskelijoiden koulutukseen esitetään 1,95 miljoonaa euroa, sekä tutkimus- ja kehittämistoimintaan vajaata miljoonaa euroa.

Pelastusopiston opiskelijoiden koulutukseen esitetään 1,95 miljoonaa euroa, sekä tutkimus- ja kehittämistoimintaan vajaata miljoonaa euroa.

Sisäministeriö esittää tällä viikolla valmistuvassa täydentävässä talousarviossa pelastusalan koulutukseen noin kolmea miljoonaa euroa. Eduskunta käsittelee täydentävää talousarviota lähiviikkoina. 

Pelastustiedon lähteiden mukaan Pelastusopiston opiskelijoiden koulutukseen esitetään edelleen 1,95 miljoonaa euroa, sekä tutkimus- ja kehittämistoimintaan vajaata miljoonaa euroa. 

Lisäksi sisäministeriö esittää, että vuonna 2022 järjestettäisiin ruotsinkielinen alueellinen pelastajakurssi, jossa paikkoja olisi 30. Suomenkielisiä aloituspaikkoja esitetään nykyisten lisäksi 36.

Hallintovaliokunta: resurssit turvattava

Hallintovaliokunta kiinnittää kiinnittää huomiota pelastustoimen resurssien turvaamiseen lausunnossaan, joka on annettu 7. lokakuuta. Lausunto liittyy hallituksen esitykseen sote- ja pelastustoimen lainsäädäntöön tehtävistä muutoksista tulevissa hyvinvointialueissa.

Lausunnossa tuodaan ilmi pelastustoimen merkittävät menopaineet lähivuosina, pelastajapula ja sopimuspalokuntien toimintaedellytykset.

Lausunnon mukaan pelastustoimessa on tuleville vuosille merkittäviä kustannuspaineita, jotka johtuvat erityisesti palvelutasopuutteiden korjaamisesta, varallaolojärjestelmän muutoksesta sekä öljy- ja aluskemikaalivahinkojen torjunnan rahoituksellisesta vajeesta. 

Lisäksi kustannuksia aiheuttavat viranomaistoiminnan ja pelastustoimen ICT-järjestelmämuutokset sekä paloasemarakennusten korjausvelka. Osa korjausvelasta sisältyy palvelutasopuutteisiin. Pelastustoimeen kohdistuu edellä todetuin tavoin käsiteltävänä olevasta uudistuksesta riippumattakin tulevina vuosina merkittäviä menopaineita.

Lue lisää: Pelastajien koulutus jäi ilman lisärahoitusta — Kohvakka: pelastajatuotannon lisääminen on silti välttämätöntä

Teksti ja kuva: Kaisu Puranen

Lue lisää