Jälkivahinkojen torjunta 4.9.2016

Nuotta 2016 yhdisti voimat öljyntorjunnassa

Turkulainen Jani Nevala toimi ryhmänjohtajana ja antoi ohjeita WWF:n öljyntorjuntajoukoille Kemin Selkäsaaressa. Moni oli mukana harjoituksissa ensimmäistä kertaa.

Turkulainen Jani Nevala toimi ryhmänjohtajana ja antoi ohjeita WWF:n öljyntorjuntajoukoille Kemin Selkäsaaressa. Moni oli mukana harjoituksissa ensimmäistä kertaa.

Kemin Ajoksen ympäristössä merialueella järjestettiin laaja Nuotta 2016 -öljyntorjuntaharjoitus 25.–28. elokuuta. Lisähaastetta toi lauantaina navakasti puhaltanut Rauli-myrsky. Nuotta 2016 antoi hyvän tilaisuuden harjoitella viranomaisten ja järjestöjen yhteistoimintaa onnettomuustilanteessa. Kaikkiaan harjoituksen osallistui arviolta noin 150 henkilöä. Harjoitusta johti Lapin pelastuslaitos.

Nuotta 2016 alkoi viranomaisharjoituksena torstaina 25.8. jolloin harjoiteltiin muun muassa suojapuomituksia ja puomiankkurointeja Veitsiluodon ja Ajoksen välisellä vesialueella. Onnettomuusskenaariona oli aluksen karilleajo. Ajoksessa Kemin Sataman henkilöstö harjoitteli vaurioaluksen puomitusta. Kemin paloasemalla harjoiteltiin johtokeskuksen perustamista ja toimintaa. Merialueelle vapautunutta öljyä kerättiin nuottaamalla. Öljyä pääsi myös rantaan.

Mukana olivat muun muassa Lapin ja Oulu-Koillismaan pelastuslaitokset, Länsi-Suomen Merivartiosto, Poliisi, Kemin Satama sekä vapaaehtoistahoina Maanpuolustuskoulutusyhdistys, Suomen lentopelastusseura, Vapepa, WWF sekä Meripelastajat Kemistä ja Torniosta. Suomen ympäristökeskus osallistui harjoitukseen sekä tarkkailijana että Boris -tilannekuvajärjestelmän kouluttajana. WWF:n öljyntorjuntajoukot pääsivät harjoittelemaan öljyn rantakeräystä tyrskyisän venematkan jälkeen Kemin Selkäsaaressa. Harjoituksessa oli todentuntua ja joukko motivoitunutta.

Harjoituksen johtajan, palopäällikkö Jyri Keräsen mukaan ensiarvioiden perusteella harjoitus kokonaisuudessaan onnistui tavoitteiden mukaisesti. Harjoitukseen osallistuneet useat eri organisaatiot öljyntorjunnan resursseineen tulivat tutuiksi toisilleen.

Viime vuonna päättyneessä SPEKin Vapaaehtoisten osallistuminen öljyntorjuntaan -hankkeessa määriteltiin vapaaehtoisten tehtävät öljyonnettomuuden hoidossa. Lisäksi luotiin toimintamalli vapaaehtoisten ja viranomaisten yhteistyöhön.

Teksti ja kuvat: Kimmo Kaisto

Lue lisää harjoituksesta Pelastustiedosta 7/2016, joka ilmestyy 5. lokakuuta