Kalusto 1.6.2018

Esteri syntyi 50 vuotta sitten omakotitalon autotallissa

Pumppusuunnittelija Esa Niemi ja toimitusjohtaja Iivari Kalliomäki. Esa Niemen työura alkoi Veikko Nummelalla 35 vuotta sitten. Eläkejuhlia vietettiin Kaarinassa Veikko Nummela Oy:ssä tänä perjantaina.

Pumppusuunnittelija Esa Niemi ja toimitusjohtaja Iivari Kalliomäki. Esa Niemen työura alkoi Veikko Nummelalla 35 vuotta sitten. Eläkejuhlia vietettiin Kaarinassa Veikko Nummela Oy:ssä tänä perjantaina.

Veikko Nummela perusti 58-vuotiaana nimeään kantavan yrityksen. Hän alkoi valmistaa omakotitalonsa autotalliin varustamassa melkoisen täydellisessä pienoiskonepajassa palopumppua, jolle antoi osuvan nimen Esteri. Kutsutaanhan siten myös muun muassa sateen jumalatarta. Tästä on kulunut tänä vuonna aikaa tasan 50 vuotta.

Hän kehitti ensimmäisen yhdellä juoksupyörällä varustetun etuasennuspumpun. Esterissä oli murrosnivelöity voimansiirtoakseli, automaattinen paineensäädin sekä moottorin jäähdytysjärjestelmän avulla toimiva lämmitys.

Veikko Nummelan täyttäessä 95 vuotta vuonna 2005 hän kertoi Pelastustiedossa julkaistussa haastattelussa olevansa iloinen siitä, että kehittelemänsä palopumppu sai paloalan markkinoilla hyvän jalansijan, mutta yhtä asiaa hän ei ole oikein osannut.

”Niitä pitää myydäkin. Onneksi vaihdettiin Leksan kanssa paikkaa”, Veikko totesi ja viittasi yrityksensä jatkajaan Leo Huttuseen, joka tuli 1970-luvun lopussa Veikko Nummelan palvelukseen.

Teksti ja kuva: Esa Aalto

Juttu jatkuu. Kirjaudu sisään Pelastustiedon digi-tunnuksilla niin pääset lukemaan koko artikkelin. Haastattelu myös Pelastustiedossa 3.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaamalla Pelastustiedon digipalvelun saat rajoittamattoman pääsyn palvelun sisältöön. Kirjaudu sisään tai tilaa digipalvelu.