Vuoromestari Mikko Saastamoinen esittelee liikenneonnettomuuksiin erikoistunutta raivausautoa. Taustalla palomies Henri Häkkinen.
Etelä-Karjalan pelastuslaitoksen harvinaisuus on raivausauto, jonka laitoksen oma työryhmä on suunnitellut erikoisonnettomuuksiin.
Autoa alettiin kaavailla alun perin muutama vuosi sitten, koska tuolloin rekkaliikenne Kuutostiellä oli vilkasta, ja liikenneonnettomuuksia sattui usein.
Auto tehtiin yhteistyössä korivalmistajan kanssa, ja se valmistui vuonna 2011.
”Tällaisella konseptilla tehtyjä autoja ei oikeastaan ole Suomessa muita. Tätä voidaan verrata Pelastusopiston vanhaan raivausautoon sillä erotuksella, että tässä on nosturi perässä ja pelastamiseen soveltuvia työkaluja tuplamäärä”, kuvailee vuoromestari Mikko Saastamoinen.
Raivausauton erikoisin piirre on takapäässä sijaitseva nosturi, josta pyrittiin tekemään niin järeä kuin mahdollista.
”Perään asennettu nosturi on äärettömän hyvä esimerkiksi rakennuspalossa. Pystymme ulottumaan sillä paremmin kuin keskiasennetulla. Tällä on useamman rakennuksen katto aukaistu. Erinäköisissä muissakin onnettomuuksissa sitä on käytetty useita kertoja”, Saastamoinen kertoo.
Auton kalustossa on muun muassa järeä, kiinteä pelastusvälinesarja sekä kannettavat pelastusvälinesarjat, hydraulisia tunkkeja, tukemiseen tarkoitettuja laitteita ja erikoissahoja.
”Kaikkea on tuplasarja, joten jos yksi laite rikkoutuu, niin auto ei halvaannu. On suunniteltu, että tästä autosta voi ottaa välineet yhtäaikaisesti useampaan eri toimintakaistaan”, Saastamoinen esittelee.
Kun työryhmä suunnitteli autoa, se kävi tutustumassa hieman vastaavanlaisiin, kolmiakselisiin autoihin muun muassa Oulussa. Kun auto valmistui, sitä varten tarvittiin lisäkoulutusta.
”Kävin Ruotsissa ja Saksassa raskaan kaluston pelastamisen koulutuksessa, niitä oppeja olen tuonut tänne”, Saastamoinen sanoo.
Hän huomauttaa, että kalustokoulutusta tarvitaan nykyisin paljon, sillä liikennevälineet ja autokalusto kehittyvät koko ajan.
Etelä-Karjalan pelastuslaitoksesta lisää Pelastustiedon seuraavassa numerossa 3/2015.
Teksti: Kaisu Puranen
Kuvat: Jani Sourander
