Pelastustoiminta 19.12.2025

Klovni Morterm on nykyajan uhri – lyhytleffassa viranomaistoiminta kuvataan tarkasti

Ville Torvinen näyttelee Klovni Mortemia samannimisessä psykologisessa jännityselokuvassa.

Ville Torvinen näyttelee Klovni Mortemia samannimisessä psykologisessa jännityselokuvassa.

Lyhytelokuva Klovni Mortemin nimiroolin näyttelijällä on pellekammo, mutta rooli oli silti jo käsikirjoitusvaiheessa suunniteltu hänelle. Leffan ideoi, käsikirjoitti ja ohjasi ensikertalainen Timo Åhs, joka on ensihoidon kenttäjohtaja ja sopimuspalokuntalainen. Elokuvan viranomaiskuvaukset onkin tehty pieteetillä.

Timo Åhsin käsikirjoittamaa ja ohjaamaa Klovni Mortem -lyhytelokuvaa kuvataan parhaillaan Tuusulan Kellokosken tuntumassa. Timo Åhs sai lopullisen idean leffasta, kun hän pääsi yhteistyön nimissä tutustumaan naapuri-vpk:lle poltettavaksi tulleeseen taloon. Sitä ennen hän oli ollut avustamassa monissa kotimaisissa tv-projekteissa.
Ihan alun perin lyhytelokuvaidea sai kuitenkin alkunsa Viikate-yhtyeen Klovni Mortem-biisistä. Sitä kuunnellessaan Timo Åhs pohti, että kappaleeseen olisi hauska tehdä musavideo. Idea jalostui käsikirjoitukseksi pitkän sairausloman aikana. Musavideo on paisunut lyhytelokuvaksi.

artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenartikkeli jatkuu

Yhteiskunnallista tartuntapintaa

Timo Åhs halusi elokuvaansa ajankohtaista ja yhteiskunnallista kuvausta, sellaista edustavat tähän maailman aikaan voimakkaimmin Ukrainan sota ja sote-leikkaukset. Niistä valikoitui jälkimmäinen. Elokuvaa kuvataan Timo Åhsin kotimaisemissa, jonka maamerkki, lakkautettava psykiatrinen sairaala asettelee elokuvan palasia kohdalleen kuin itsestään.
”Klovni Mortem oli helppo tai oikeastaan se jopa pitää istuttaa mielenterveysmuottiin ja siihen oli helppo löytää tartuntapintaa omasta työstä”, Timo Åhs sanoo.

Tarkkaa viranomaiskuvausta

”Monissa leffoissa ja sarjoissa minua haittaa se, että viranomaiskohtaukset on tehty vähemmän todenmukaisesti. Omassa elokuvassani halusin tehdä ne oikein ja käyttää niihin aikaa”, Timo Åhs sanoo.
Hän korjasi kokemansa epäkohdan käyttämällä ensihoitajia ensihoitokohtauksissa ja sopimuspalokuntalaisia pelastustoiminnan kohtauksissa. Poliisin tehtävät hoituivat kuvaustiimin tekeminä, he olivat olleet kuvaamassa poliisista tehtyjä elokuvia ja sarjoja.
Ambulanssin Timo Åhs sai käyttöönsä työnantajaltaan Keski-Uudenmaan pelastuslaitokselta. Kyseessä oli vara-auto ja sen kalusto, joka sai elokuvan teon takia ajoa ja liikettä, jotta pitkä seisonta-aika ei jäykistäisi konetta ja sen kalustoa. Lisäksi yksikkö pysyi koko ajan Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen toiminta-alueella, jolloin se olisi voitu tarpeen tullen nopeasti toimittaa käyttöön.
Pelastustoimen henkilöstö ja kalusto tulee Kellokosken vpk:sta.

Ohjaaja löytyi toisena kuvauspäivänä

Timo Åhs ohjaa elokuvan, mutta itse hän luonnehtii tekemistään visionäärimäiseksi.
”Minulla on elokuva päässäni, ja tiedän, miten se menee ja miltä se näyttää. Kerron ajatukseni ja osaava kuvaustiimi toteuttaa sen. Kyllä he toisena kuvauspäivänä jo sanoivat, että alkaahan se ohjaajakin sinusta löytymään”, Timo Åhs naureskelee.
Aktiivisimmassa kuvastiimissä näyttelijöineen on ollut 20-25 henkilöä. Kokonaisuudessaan elokuvan tekoon on jollain tavalla osallistunut 30-35 henkilöä. Kukaan ei saa työstään korvausta, jokaisella on jokin muu kannustin. Monet mukana olevista kertovat lähteneensä tuotantoon mukaan ennen kaikkea elokuvan tarinan takia.
”On hienoa nähdä, että vielä tänäkin päivänä on mahdollista tehdä tällaisia projekteja talkoilla”, Timo Åhs sanoo.
Elokuvaa rahoitetaan myös pienkeräyksellä, johon pienetkin lahjoitukset ovat tervetulleita.

Klovni Mortem -elokuvaa kuvataan Tuusulan Kellokoskella ja sen lähialueilla.

Pellekammoinen klovni

Ville Torvisella on harrastajateatteri- ja showpainitausta, hän kuvaa itseään freelance-esiintyjäksi.
”Tämä oli kolmas lyhytelokuva, jossa olen mukana, mutta ensimmäinen pääosa”, Ville Torvinen sanoo.
Ohjaaja-käsikirjoittaja Timo Åhs kertoi kirjoittaneensa käsikirjoituksen päähahmon Mortem-klovnin Ville Torvista ajatellen.
”Kun Timo kertoi, että hän haluaisi tehdä elokuvan, ja että mulle on pääosa, klovnin rooli, sanoin heti että: joo. Sitten Timo sanoi, että tästä ei sitten makseta mitään. Vastasin hänelle, että tulen silti”.
Se oli paljon luvattu mieheltä, jolla on pellekammo.
Stephen Kingin Se-elokuvan jäljiltä on jäänyt ällöys päälle”, Ville Torvinen kertoo.
Mortem-projektissa hän sai heti kärkeen shokkihoitoa, sillä maskeerauskoululaisten suunnittelema ja tekemä klovnimaski oli Torvisen mielestä sanalla sanoen: karmea mutta samalla taidokas ja sikasiisti. Kotiinkaan ei ole hänellä ei ole kuvausten jälkeen mitään asiaa ennen kuin kasvot on pesty.
Kyseessä ei ole pelkkä maski, ei Mortemille eikä Ville Torviselle.
”On tärkeää, että jaan karmean maskin takana klovneista aiheutuvan pellekauhun, jota yritetään herättää katsojissakin”.
Ville Torvinen sanoo, että on esittämänsä klovni Mortemin kautta pystynyt työstämään myös omia tunteitaan, pelkoa, ällötystä ja surua.
”Mortem on uinut syvälle ihoni alle ja se on aika jännittävää.
Ville Torvinen uskoo, että klovni Mortemille maski on keino selviytyä. Ilman maskia päähenkilö on eri persoona kuin maskin takana.
”Mortem on hänen rooleistaan vahvempi, ja kun hän maalaa itselleen maskin, hän kokee olevansa voittamaton, eikä kukaan ei pärjää hänelle. Maski päässään Mortemilla on kyky nähdä ihmisten maskien ja roolien taakse”.
Ville Torvinen näkeekin vahvaa symboliikaa siinä, että Mortem voi maalata itsenä maskin taakse turvaan, mutta avaa samalla ovet syvälle toisten ihmisten maailmaan.

Ville Torvisen mukaan klovni Mortemiksi muuntautuminen ei käynyt helpolla, vaikka hän mielestään sopiikin uhkaavan pahiksen arkkityyppiin.
”Minulla ei ole taustalla kovin vakavia traumoja, koulukiusaamista kyllä, mutta ei sellaisia, joita Mortem on kohdannut. Aluksi oli vaikea päästä hänen päänsä sisään, mutta sitten kun sinne pääsin, niin hänkin pääsi minun pääni sisään.”
Ville Torvinen toivoo, että päättäjät näkisivät Klovni Mortem -elokuvan.
”Tämä on hyvä kommentaari nykypäivän tilanteeseen. Se kertoo pahimman mahdollisen skenaarion siitä, jos leikataan liikaa. Verkot eivät enää pidä ja sieltä tippuu läpi”.

Pitkä päivä ryhmänjohtajana

Kellokosken vpk:n sopimuspalokuntalainen Tuomas Mikkola on Klovni Mortem -leffassa pelastusyksikön ryhmänjohtaja. Tarpeen vaatiessa hän on siinä roolissa myös oikeissa pelastustehtävissä.
”Timo (Åhs) halusi rentoa ja luonnollista toimintaa, ja pyysi että toimittaisiin, kuten muutenkin toimisimme”
Elokuvassa Tuomas Mikkolalla oli komennettavanaan kolmihenkinen miehistö ja hänelle oli kirjoitettu muutama vuorosana niin pelastusyksikön sisällä kuin tilannepaikanjohtajan roolissakin.
”Elokuvan teko vastasi odotuksia. Olen ollut aiemminkin mukana leffan teossa. Timon (Åhs) ohjauksessa päivästä jäi sujuva ja jouheva mielikuva”.
Tuomas Mikkola uskoo, että pelastustoiminnan osalta lopputulos on aidon tilanteen mukainen.
”Aidontuntuiseen lopputulokseen pyrittiin ja siinä onnistuttiin, toki elokuvassa pitää ottaa aina pieniä vapauksia”.
Kun Timo Åhs pyysi Tuoma Mikkolaa mukaan elokuvaan, hän ei epäröinyt.
”Olin heti valmis lähtemään mukaan. Halusin auttaa kaveria projektissa, ja leffatoiminta kiinnostaa muutenkin”.
Pelastustoiminnan kuvauksia on tehty yhden päivän ajan, mutta toinen on todennäköisesti vielä edessä. Ensimmäisenä päivänä kuvattiin pelastustoimintaa 8-10 tunnin ajan, aktiivinen osuus kesti viitisen tuntia, Tuomas Mikkola arvioi.

Ensihoitokohtauksissa käytettiin yksikköä ja kalustoa, joissa ensihoitaja-näyttelijät olivat työskennelleet oikeastikin. ”Lähdin avoimin mielin kuvauksiin. Kohtaus kuulosti mielenkiintoiselta ja tuli fiilis, että voin kokea samaistuttavan tilanteen oikeassa elämässä”, Calolin Ståhlberg sanoo.

Ensihoitajana elokuvassa

Toisen ensihoitajan rooleista teki hätäkeskuspäivystäjäksi äskettäin valmistunut perustason ensihoitaja Jonna Repo.
”Kun Timo (Åhs) pyysi minua mukaan, ajattelin ensin, että en osaa näytellä, enkä tiedä, miten elokuvia tehdään. Olen kyllä ollut teattereissa pyörittämässä leffoja yleisölle, mutta niiden tekemisestä on tietoa ollut kovin vähän”, Jonna Repo naurahtaa.
Luottamus entiseen esihenkilöön oli kova.
”Tunnen Timon aiemmista töistä Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksella. Hän oli operatiivinen esimieheni ja tiesin, ettei hän pyytäisi minua mihinkään, mihin minulla ei ole rahkeita. Katsoin, että minulla on kuvausaikaan vapaata, joten lupauduin”, Jonna Repo kertoo.
Hän kehuu kuvauspaikalla ollutta vastaanottoa.
”Paikalla oli lämmin teltta, jossa oli mehua, kahvia ja keittoa tarjolla. Kävimme tapahtumat Timon ja ensihoitajaparin Carolin Ståhlbergin kanssa läpi”.
Jonna Repo ja Carolin Ståhlberg näyttelivät kohtauksen, jossa he kohtasivat potilaan ulkona, siirtyivät autoon hoitamaan häntä ja tekivät hänestä ennakkoilmoituksen. Näytellessä ei pystynyt kätkeytymään ensihoitajan suoja-asuun, vaan kameraakin piti miettiä.
”Kuvauksen eivät jännittänyt, paikka oli tosi turvallinen. Ensihoitajana vastaavassa oikeassa tilanteessa otettaisiin potilaaseen enemmän kontaktia ja puhuisin enemmän mutta nyt seurasin käsikirjoitusta”.
Jonna Repo oli yllättynyt, miten vähän kohtauksia otettiin uusiksi. Hän kehuukin, että kuvaussessio eteni sujuvasti ja joutuisasti.
”Oli kivaa huomata, että tallennettua ääntä ja valaistusta tarkistettiin jatkuvasti, ja mitä kaikkea tulee ottaa huomioon kuvausta tehdessä. Elokuvia katsellessa jokin kohtaus saattaa näyttää yksinkertaiselta, mutta kuvakulmia voi olla paljon, mikä vie kuvatessa aikaa. Muutaman minuutin pätkään saattaa mennä oikeasti aikaa”, Jonna Repo sanoo.
Myös sisällä kuvattu ambulanssi liike saattaa näyttää aidolta, jos ei tietäisi, että sitä keinutetaan ulkoapäin.

Teksti Marko Partanen
Kuvat Eelis Loponen

Elokuvaa tehdään voittoa tavoittelemattoman rekisteröimättömän KEISARI CREW -yhdistyksen nimissä. Se kerää varoja kuitatakseen elokuvan valmistumiseen liittyviä kuluja. Poliisi on myöntänyt pienkeräysluvan, jonka maksimisumma on 10 000 euroa. Summan täyttyessä keräys keskeytetään. Lopuksi varojen käytöstä tehdään poliisille selvitys. Tue Klovni Mortem -elokuvan tekoa MOBILEPAY lipas 7261KMIBAN: FI 22 5092 0920 6312 47

Lue lisää