Hälytysilmoitus: massiivinen kemikaalivuoto raiteilla

7.4.2018 kello 12.20

Hälytysilmoitus RES 191, Vaarallisen aineen onnettomuus: pieni, Mäntyharju, Mouhuntie, venäläisiä VAK-vaunuja, vuotaa ainetta.

Teksti: Marko Partanen

Kuvat: Etelä-Savon pelastuslaitos

Huhtikuisena lauantaina, puolenpäivän jälkeen Mäntyharjun hööki hälytettiin kiireettömälle vaarallisten aineiden torjuntatehtävälle.
”Meillä oli huono tuuri. Olin päivystävänä ryhmänjohtajana mutta yhtään miehistön jäsentä ei sillä hetkellä päivystänyt. Onneksi asemalle silti tuli kaksi henkilöä”, palomestari Teppo Liukkonen sanoo.

Sopimuspalokuntalainen Jari Kasurinen sai tehtävän puhelimensa kesken päiväruokailun. Tekstiviestissä luki: ”Vaarallisten aineiden onnettomuus, pieni. Venäläisiä säiliövaunuja MTBE.”
Ruokailu jäi kesken. Hän lähti kohti paloasemaa.

Kasurinen ehti asemalle noin viidessä minuutissa. Paikalla olivat jo palomestari Liukkonen ja palotarkastaja Heikki Mäkeläinen. Kolmestaan he miehittivät Mäntyharjun höökin sekä miehistöauton, jonka perään kytkettiin öljyntorjuntakärry.

Mikkelissä päivystävä palomestari Eero Aho ryhtyi selvittämään onnettomuuden taustatietoja.

Onnettomuuspaikan oli ohittanut tavarajuna, jonka kuljettaja oli ilmoittanut tapahtuneesta VR:n liikenteenohjaukseen, josta puolestaan oli soitettu hätäkeskukseen.
Veturinkuljettajan ilmoittamien ratapylväsnumeroiden perusteella onnettomuuspaikka tarkentui huonojen kulkuyhteyksien päähän. Lähimmältä Mäntyharjun höökiltä veisi pitkän aikaa tavoittaa se.

Pistävä ja voimakas haju

Päivystävä palomestari Aho otti yhteyden onnettomuuspaikan ohittaneeseen veturinkuljettajaan. Hän kertoi pyyhkäisseensä onnettomuuspaikan ohi 80 km/t -vauhdilla. Samalla kun hän oli nähnyt paikan, hän oli myös haistanut voimakkaan ja pistävän hajun.
”Päättelin siitä, että vuodon täytyy olla enemmän kuin litra tai pari”, Aho sanoo.
Hän sai veturinkuljettajalta myös tietää, että paikalla on kolme säiliövaunua, joista ainakin yksi vuoti ainetta. Aho pyysi Ratahallintokeskukselta onnettomuuspaikalle sähkö- ja liikennekatkon.

Tieto tiukassa

VR:ltä oli hankala saada mitään vaunuihin liittyvää tietoa.
”Kysyin Kouvolasta (ratahallintokeskus) tiukasti, että mitä ainetta vaunuissa on”, Aho kertoo.
Asia ei selvinnyt. Sitten Aho naputteli hälytysviestissä olevan MTBE-kirjainyhdistelmän Googleen, joka kertoi halutun asian.
Kyseessä oli metyylitertbutyylieetteri (MTBE), joka on väritön ja helposti syttyvä neste. Se syttyy herkästi lämmön, kipinöiden tai liekkien vaikutuksesta. MTBE-höyry voi kulkeutua maata pitkin ja syttyä vielä etäälläkin päästökohdasta.
Lopulta Kouvolakin vahvisti Aholle Goolesta saadut tiedot.

Matkalla vuotava aine selvisi myös Mäntyharjun yksiköille. Liukkonenkin oli ehtinyt soittaa ilmoittajalle. Hän katsoi TOKEVA-ohjeesta aineen tiedot ja pelastajien tarvitseman suojaustason. Normaali sammutusasu ja paineilmahengityslaite riittivät suojaukseksi aineen varalta.
”MTBE:stä oli luennoitu minulle alipäällystökurssilla ja muistin sen olevan hankala aine ympäristölle”, Liukkonen sanoo.

Päivystävä palomestari Aho otti yhteyttä VR:n pelastuspalvelun RataP51:een ja määräsi yhteistoimintapuheryhmät. Sitten hän avasi koneen ruudulle OVA-ohjeen, joka oli otettava tarkempaan tarkasteluun. Se määritteli MTBE:n hyvin moottoribensiinin kaltaiseksi aineeksi, jonka alempi syttymisraja on bensiinin vastaavaa rajaa matalampi.

Pitkä vaunuletka

Mäntyharjun hööki oli taittanut normaaliajona puolen tunnin mittaisen matkansa, josta viimeiset neljä kilometriä hidaskulkuista metsätietä pitkin.
”Kun nousin autosta, ei näkynyt mitään. Sitten menin raiteille katsomaan ja näin pitkällä säiliövaunuletkan”, Liukkonen kertoo.
Hän käveli 600 metrin päähän vaunujen luo ja totesi, että kyseessä on isompi homma.
”Soitin päivystävälle palomestarille, että meillä ei ole mahdollisuuksia hoitaa tätä onnettomuutta”, Liukkonen sanoo.

Sivuraiteella olevasta pitkästä säiliövaunuletkasta viimeinen vaunu on törmännyt raiteen päättävään päätepuskimeen, mennyt siitä läpi ja liukunut ojaan mutta pysynyt pystyssä. Toiseksi viimeisen vaunun aisa oli puskenut pudonneen säiliön päätyyn reiän, josta vuoti lorottamalla MTBE:tä. Letkassa oli kaikkiaan viitisenkymmentä vaunua.
”Silloin sain ensimmäisen luotettavan käsityksen onnettomuuden laajuudesta. Hälytysilmoitus oli johtanut harhaan, koska siinä oli niin monta linkkiä”, Aho sanoo.
Hän käski paikalla olleiden suojautua sammutusasuun ja paineilmahengityslaitteisiin ja lähestyä kohdetta tuulen yläpuolelta säiliöiden päätyjen suuntaisesti.

Videokuvaa Whatsappilla

Aho pyysi paikalta videokuvaa. Liukkonen kuvasi tilannetta älypuhelimella ja lähetti videon Whatsappilla Aholle. Kymmenen sekunnin videopätkä tilannepaikalta kertoi hänen mukaansa paljon onnettomuudesta. Aho lisäsi vasteeseen Mikkelin höökin ja vaarallisten aineiden kontin. Hän pyysi häkeä korjaamaan tehtävän vaarallisen aineen onnettomuus, suureksi mutta jättää hälyttämättä sille määritellyn vasteen.
”Miehistöä ei tarvittaisi paikalla niin paljon, vaan he olisivat olleet siellä vain turhaan alttiina onnettomuudelle”, Aho sanoo.

Hän pyysi hätäkeskusta antamaan Mikkelin paloasemalle vapaavuorohälytyksen ja lisäämään hälytysviestin tekstiksi: ”Vaarallisen aineen onnettomuus, suuri.” Aho ajatteli, että se aktivoisi mahdollisimman monen tulemaan paikalle. Lisäksi Mikkelin vpk hälytettiin varikkovalmiuteen.

”Tässä vaiheessa olisin voinut itse liittyä tehtävään mutta kun paikalle oli tunnin ajomatka, eikä minulla ollut kusia, niin päädyin siihen, että on hyödyllisempää jäädä johtamaan tilannetta johtokeskukseen.”

Puhelimet alkoivat soida vimmatusti. Media oli saanut tiedon onnettomuudesta. Aho laati ensitiedotteen ja ryhtyi tekemään tilanteen vaatimia muita ilmoituksia. Sitten vapaavuorosta tuli apua ja Aho sai työparin, jonka avulla työ muuttui sujuvammaksi.

Huomio kiinnittyi vuotoon

Onnettomuuspaikalla huomio kiinnittyi vuotoon ja siihen miten se saataisiin torjuttua.
Ajoneuvot saatiin lopulta 60 metrin päähän vuotavasta vaunusta. ÖT-kärryssä oli kolme 200 litran tynnyriä sekä kaksi 1000 litran keräyssäkkiä. Ne eivät riittäisi alkuunkaan keräämään koko vuotoa, eikä vuotaneen aineen määrästä ollut mitään käsitystä.

Mäntyharjulaiset käyttivät syttymisvaaramittaria mutta se ei reagoinut mitenkään, vaikka paikalla oli voimakas ja pistävä haju. Aine tiedettiin bensiinin kaltaiseksi, joten täysin mykät mittarit aiheuttivat vähän hämmennystä, Liukkonen kertoo.

”Aluksi yritimme kerätä vuotoa talteen astioilla mutta vuotokohta oli sellainen, että kerääminen oli hankalaa”, Jari Kasurinen sanoo.
Vuotokohdan alle sovitettiin 20 litran vaahtonestekanistereista leikattuja astioita mutta ne eivät mahtuneet. Astioiden reunoja leikattiin matalammaksi, jotta ne saatiin ujutettua vuotokohdan alle.

Mäkeläinen ahtautui asettamaan tee-se-itse -astioita vuotokohdan alle. Se onnistui vain, kun paineilmalaite oli riisuttu selästä, jolloin maskin ja paineilmalaitteen väliin tarvittiin jatkeeksi lisäilmaletku.

Aineen kerääminen tuunatuilla kanistereilla alkoi noin 90 minuutin kuluttua hälytyksestä.
”Päätin, että puukiiloilla vuotoa ei edes yritetä tulpata. Jälkeenpäin totesin, että se oli oikea ratkaisu. Reikä oli niin iso”, Liukkonen sanoo.
Reiän koko selvisi kylläkin vasta lehtikuvien perusteella, kun säiliöitä raivattiin pois paikalta.

Vuoto tyrehtyi itse

Kinniin tuli lisää yksiköitä Mikkelistä. Hööki sai tehtäväkseen vuodon talteenoton. Paikalle rakennettiin 500 litraa vetävä tilapäisallas sekä vuotavasta kohdasta altaaseen kulkeva kouru, joka syntyi muovisukasta ja kahdesta riu´usta.
Näillä keinoin allas ei edes täyttynyt, sillä vuoto tyrehtyi itsestään melko pian, kun säiliössä olevan aineen pinta oli laskenut vuotokohdan alapuolelle. Aikaa hälytyksestä oli kulunut 3 tuntia 40 minuuttia. Vuodon alkamisajasta ei ollut tietoa.

”Haimme höökistä lämpökameran, jolla määritimme säiliössä olevan nesteen määrän. Pienen ynnäilyn jälkeen huomasimme, että maahan oli ehtinyt valua jo 40 tonnia ainetta”, höökin esimies Kimmo Suutari sanoo.

Mitä tehtäisiin?

Vuodon loputtua ei heti ollut kovinkaan selvää, mitä pitäisi tehdä mutta se toki oli selvää, että jotain oli tehtävä, Liukkonen sanoo. Onnettomuuteen sopivia välineitä ja ideoita sen torjumiseksi oli vähänlaisesti.
Aho tiedusteli apua myös Puolustusvoimilta suojavaahdotuksen teossa mutta avusta lopulta pidättäydyttiin.
”Puhuimme, että pitäisi ottaa etäisyyttä vuotokohtaan mutta minun paikalla ollessani sitä ei tehty”, Suutari sanoo.

Paikalle tullut sopimuspalokunnan yksikönjohtaja Erno Sirviö tiedusteli onnettomuuspaikkaa lisää ja havaitsi MTBE:n levinneen lumen alla jo 80 metrin päähän vuotopaikasta.

Ojiin ryhdyttiin rakentamaan patoja ja maastoon vuotanutta ainetta alettiin pumpata ÖT-kärryn epäkeskopumpulla.
”Pumppaustyö meidän laitteilla vaikutti melko kosmeettiselta toiminnalta”, Suutari sanoo.

Ainetta kerättiin myös sähkökäyttöisellä palavien nesteiden siirtopumpulla. Sen käyttö meinasi kuitenkin tyssätä heti alkuunsa liian lyhyen imuletkun takia mutta lopulta imuletkua onnistuttiin jatkamaan ja pumppu saatiin käyttöön.

”Epäkeskopumpulla sohjonsekaista ainetta saatiin talteen ehkä kuution verran, kun pumppu hyytyi”, Kasurinen muistaa
Pumppu pystyi käsittelemään vain alle 8 mm läpimitaltaan olevia sattumia. Laite imi ojasta liian isoja kappaleita, sillä imuletkun päähän ei ollut siivilää.

Sirviön ryhmä yritti rakentaa patoa radan alittavaan rumpuun mutta se ei onnistunut. Osin siksi, että rumpu oli rikki.

Kuusankosken vpk saapui paikalle peräkärryllä vedettävän Sami Responce -pumpun kanssa mutta senkin hyöty oli vallitsevissa olosuhteissa vähäinen.
”Sillä pumpattiin alkuillasta alkuyöhön, kunnes ADR-imuautot saatiin paikalle”, Aho sanoo.

Ainetta saatiin talteen noin tuhat litraa.

Imuapu tiukassa

Aineen keräämiseen tarvittiin järeämpää kalustoa, ADR-imuautoja. Viikonloppuna niiden paikalle saanti oli kuitenkin vaikeaa.

”Johtokeskuksesta soitettiin varmaankin 50 puhelua. Tulos oli vain kaksi autoa. Toinen niistä tuli läheltä Ristiinasta ja toinen Lahdesta, johon kuljettaja löytyi Espoosta”, Aho kertoo.
Ristiinan auto ehti paikalle iltakuudeksi. Ennen imutyön aloittamista siihen tehtiin asianmukaiset maadoitukset. Samalla radalle tehtiin hätämaadoitukset.

”Hätämaadoitus saatiin valmiiksi kello 19, se olisi pitänyt tehdä jo aiemmin, vaikka onnettomuusvaunu oli pudonnut kylmältä sivuraiteelta, jonka päällä ei ollut ajolankoja”, Liukkonen sanoo.
Maadoitus olisi tullut tehdä vieressä kulkevalle sähköradalle.

ADR-imuautolla ryhdyttiin keräämään maastosta veteen ja sohjoon sekoittunutta MTBE:tä. Liukkosen mukaan aineen kerääminen näytti nyt tehokkaalta mutta imuautolla ei päästy 100 metriä lähemmäksi onnettomuuspaikkaa.

Pelastusjohtaja Seppo Lokka keksi johtokeskuksessa idean, että imuauto voitaisiin lastata lavetille ja tuoda junalla paikalle. Tällä tavoin imuauto saataisiin aivan tyhjennettävien vaunujen viereen. VR:ltä pyydettiin myös kahta tyhjää säiliövaunua, joihin voitaisiin kerätä ainetta, toiseen puhdasta ja toiseen likaista ainetta.

Miehistöä vaihdetaan

Vaihtomiehiä saatiin kello 22:n aikaan. Tilannepaikanjohtajaksi tuli ylipalomies Iivari Valkonen, joka oli työskennellyt jo päivän Mikkelin johtokeskuksessa. Liukkonen kertasi onnettomuuspaikan tapahtumat Valkoselle.
”Oli helpompaa hahmottaa tilanne, koska olin ollut jo jokessa hoitamassa sitä”, Valkonen sanoo.

Syttymisvaaraa ryhdyttiin mittaamaan toisenlaisilla mittareilla, jotka olivat kalibroitu eri aineelle. Nyt saatiin ensimmäiset lukemat, suurimmillaan ne ilmoittivat pitoisuuden olevan 80% alemmasta syttymisrajasta. Isoimmat lukemat mitattiin radan alittavasta ojarummusta.

Imuauto saapuu junalla

Toinen ADR-imuauto lastattiin junan lavetille Vuohijärven asemalla Kouvolassa. Se saapui kahden säiliövaunun kanssa onnettomuuspaikalle, Kinniin, yön pikkutunteina.
Ennen aineen keräämistä auto maadoitettiin kuparilangalla auton rungosta, pumpun, imuletkuston liittimien ja keräyssäiliön kautta ratakiskoon. Kuparilanka kiinnitettiin haluttuihin paikkoihin ruuvipuristimella.

Puhki mennyttä ja sen puhkaissutta säiliötä ryhdyttiin tyhjentämään. Palomies työskenteli paineilmalaitteissa imuletkun päässä ja aineen kerääminen alkoi onnistua aiempiin yrityksiin verrattuna selvästi paremmin. Myös maastosta aineen keräämistä jatkettiin.

Aamun valjetessa maastosta kerätty aine täytti säiliövaunun. Yhteen säiliövaunuun mahtui noin 10 imuautollista ainetta.

Jumppaa säiliöiden päällä

Aamulla vaihdettiin miehistöjä mutta Valkonen jatkoi vielä töitä aamupäivän ajan. Jari Kasurinen palasi levätyn yön jälkeen onnettomuuspaikalle aamulla kello 9 ja jatkoi yömiehistön aloittamaa pumppaustyötä.

”Kiipesin korkean säiliön päälle vaunun kaltevia tikkaita pitkin. Nostin imuputken ylös narulla. Imettäessä säiliöstä ainetta, piti raskasta imuputkea aina välillä nostaa ja laskea, jotta se pystyi imemään. Paineilmalaitteissa jäykän ja painavan imuletkun liikuttaminen oli hankalaa. Se pisti puuskuttamaan”, Kasurinen kertoo.

Hänen arvionsa mukaan imuauton säiliö täyttyi noin vartissa. Sen jälkeen Kasurinen laski imuputken maahan, laskeutui alas tyhjennettävän säiliön päältä ja kiipesi uudelleen toisen säiliövaunun päälle – sen, johon ainetta kerättiin. Imuauton säiliön tyhjentäminen kävi nopeammin kuin täyttö.

Lisää säiliövaunuja

Havaittiin, että säiliöistä tyhjennettävä puhdas aine ei mahdu yhteen säiliöön. Aho pyysi VR:ää hakemaan palokunnan täyttämät säiliövaunut pois ja tuomaan neljä säiliövaunua lisää, ne varmasti riittäisivät. Säiliöt luvattiin toimittaa onnettomuuspaikalle kello 12 mennessä.

Sunnuntaiaamuna kello 10 Valkonen luovutti tilannepaikanjohtajan paikan ylipalomies Vesa Olkkoselle.
”Tulin valmiiseen pöytään jatkamaan muiden aloittamaa työtä. Isoin työ oli muodostaa tilannekuva. Siihen piti paneutua.”

Säiliöt täyttyivät ennen kello yhtätoista, jonka jälkeen pumppaamiseen tuli tauko. Sen aikana paikalle tuli ELY-keskuksen väkeä.
”Uusia säiliöitä odotellessa parantelimme ojaan tehtyä patoa ja teimme yhden padon lisää.”
Pato syntyi pressusta ja vanerilevystä, joita tiivistettiin hiekalla ja lumella. Täysin pitäviä padoista ei kuitenkaan saatu.
”Padoista pääsi läpi pieni virtaus ja maasto oli suopohjaista, joten veteen sekoittunut aine pääsi leviämään imeytymällä maastonkin kautta.”

Imuauton pumppu hyytyy

Kun lisää tyhjiä säiliöitä saatiin paikalle, ryhdyttiin uudelleen pumppaustöihin. Puhdasta  ainetta säiliöstä tyhjentävä pumppu alkoi hyytyä iltaseitsemän aikaan. Olkkonen arvelee sen johtuneen siitä, että imuputken sisäpinta kuoriutui osittain irti, eivätkä tiivisteetkään kestäneet pumpattavaa ainetta, vaan alkoivat vuotaa. Imuautojen kuljettajat tekivät pumppuun pieniä korjausliikkeitä, minkä jälkeen laite toimi vielä heikosti.

Halutut säiliöt kuitenkin tyhjenivät ja ne ehdittiin huuhdella ja vaahdottaa. Hieman ennen kuin huuhteluvesi ehdittiin pumpata kokonaan pois, pumppu hyytyi lopullisesti. Sitten säiliö vaahdotettiin.

Olkkonen luovutti onnettomuuspaikan Liikennevirastolle kello 22.00, jolloin pelastuslaitoksen väki poistui paikalta.

Metyylitertbutyylieetteri (MTBE)
– YK-numero on 2398

– Helposti syttyvä neste ja höyry.
– Vettä kevyempää, haihtuu helposti vedestä ja liukenee siihen hyvin.

– Haju varoittaa terveysvaarasta
– Syttymisrajat 1,5 – 8,5%
– Pieni vuoto noin 100 l, eristys 25 m kaikkiin suuntiin.
– Iso vuoto noin 10 000 l, eristys 50 m kaikkiin suuntiin.

Johtamisapua kaivattiin

Tilannepaikanjohtajana työskennellyt Teppo Liukkonen kaipasi onnettomuuspaikalla selkeää pelastusmuodostelmaa.
Sitä ei rakentunut, koska päivystävä palomestari jäi johtamaan tilannetta Mikkelin paloasemalle perustettuun johtokeskukseen. Liukkonen johti laajaa tilannepaikkaa samalla kun hänellä oli pelastusryhmä johdettavanaan.

Hän kertoo oman huomionsa kiinnittyneen liikaa vuotoon, kun olisi pitänyt ottaa vuotoon etäisyyttä ja katsoa tarkemmin kokonaisuutta.
”Jälkeenpäin vasta tajusin, kuinka tärkeää patojen tekeminen olisi alkuvaiheessa ollut, siinä hetkessä en sitä tajunnut”, Liukkonen sanoo.

Myös paloesimies Kimmo Suutari olisi ottanut mielellään paikalle palomestarin.
”Jos on päällä vaarallisen aineen onnettomuus, suuri, paikalle pitäisi perustaa johtopaikka. Meillä on johtokonttikin, jossa on asiaan kuuluvat hienot välineet. Milloin niitä sitten käytetään, jos ei tällaisissa tilanteissa?” Suutari kysyy.

Hän kertoo olevansa Otaniemen Palo-opiston kasvatti. Niillä tiedoilla hän olisi tuonut paikalle P3-tason.
”Se olisi helpottanut operatiivista toimintaa. Johtaminen olisi ollut selkeää, eikä koko ajan olisi tarvinnut vastailla puhelimeen ja selata papereita.”
Suutari arvelee, että tilannejohtopaikka olisi helpottanut toimintaa yhteistyöviranomaisten kanssa.
”Siellä olisi ollut hyvä näyttää koko tilannekuva kaikille paikalla oleville viranomaisille ja luoda uusia torjunta taktiikoita”, hän sanoo.

 Päällystö on eri mieltä

Päivystävä palomestari Eero Aho näkee tilanteen toisin.
”En allekirjoita perusteetonta kritiikkiä. Olin määrännyt onnettomuuspaikalle tilannepaikanjohtajaksi Etelä-Savon pelastuslaitoksen päällystöviranhaltijan ja omat kädet olivat enemmän kuin täynnä työtä johtokeskuksessa. En ymmärrä mikä olisi ollut se lisäarvo, jonka olisin kyennyt paremmin tuottamaan paikanpäällä kuin johtokeskuksesta”, Aho sanoo
Jälkeenpäinkin tarkastellen hän pitää oikeana ratkaisuaan jäädä johtamaan tilannetta johtokeskukseen.

Pelastusjohtaja Seppo Lokka on samoilla linjoilla.
”Meillä on koulutetut esimiehet, jotka osaavat arvioida tilanteen. Nyt teimme mitä pystyimme ja vahinko oli varmaankin jo tapahtunut ennen kuin pelastuslaitos ehti paikalle.”

Lokka sanookin, että tämän hetken käsitys on se, että on parempi jäädä asemalle johtokeskukseen, kun lähteä ajamaan yksin pitkän matkan päähän työskentelemään ahtaassa autossa. Lokka ei keksi tämän tilanteen hoitamisessa mitään niin pätevää syytä, miksi palomestarin olisi ennemmin kannattanut lähteä onnettomuuspaikalle kuin jäädä johtokeskukseen.

Aho sanoo ymmärtävänsä kritiikin antajia, sillä hektinen johtokeskustoiminta ei näyttäydy suihkuputken päästä pitävälle henkilölle asti. Tilannepaikalla työskennelleet eivät kyseenalaistaneet johtokeskustoiminnan tarpeellisuutta, vaan kokivat, että onnettomuuspaikalla olisi tarvittu P3-tason johtamista.

Riittämättömyydentunteelle ei tarvetta

Ympäristövahinko on mietityttänyt Liukkosta paljon.
”Olisinko voinut estää sitä paremmin. En keksi siihen vieläkään keinoa. Kesällä mahdollisuudet olisivat olleet paremmat mutta keväällä sulamisvesien aikana todella haastavat. Heti alkuvaiheessa sinne olisi tarvittu isoja kaivinkoneita.”

Lokka ymmärtää paikalla olevien ajatukset ja haasteet.
”Tällaista toimintaa johtavalle viranomaiselle voi helposti tulla riittämättömyyden tunne mutta siihen ei nyt ole tarvetta.”

Tarkkana laitteiden kanssa

Paloesimies Iivari Valkonen pitää tehtävää mielenkiintoisena ja antoisana.
Onnettomuuspaikalla oli hankaluuksia syttymisvaaramittareiden kanssa, ne näyttivät nollaa, vaikka bensanhaju oli todella voimakas.
Valkosen mukaan onkin tärkeää, että mittarit ovat kalibroitu tilanteeseen sopiville aineille, vaikka siltikin niiden antama tulokset ovat vain suuntaa antavia. Laitteita pitää osata myös käyttää ja tuloksia tulkita.
”Syttymisvaaravoi olla olemassa, vaikka mittari näyttää vain 50% raja-arvosta ja toisaalta terveysriski saattaa olla päällä jo ennen syttymisrajan täyttymistä”, Valkonen sanoo.
Hän kertoo, että kemikaalionnettomuuden hoitamiseen tarvittavien ihmisten tavoittaminen oli tapauksen aikana hankalaa. Viikonloppu ei helpottanut asiaa.

Tiedottaminen onnistui

”Annoimme tilanteesta monta tiedotetta. Niissä kerrottiin aina, koska tiedotetaan seuraavan kerran. Antamiemme tiedotteiden jälkeen tuli muutamia tarkentavia tiedusteluita, jonka jälkeen saimme taas työrauhan”, Aho sanoo.
Tiedotteissa kerrottiin ihmisille, että aine on vaarallista muille paitsi oikein suojautuneille pelastajille. Aho arvelee, että sillä oli vaikutusta siihen, että onnettomuuspaikalle ei ilmestynyt ylimääräisiä – ei mediaa eikä uteliaita.
”Uutisointi onnettomuuteen liittyen oli asiallista”, Aho sanoo.

Tiedonkulkua kehitettävä

Seppo Lokan mukaan pelastuslaitoksen tulisi saada tieto, jos sen alueella on tällaisia tilapäisiä säilytyspaikkoja.
”Onnettomuus olisi sattunut, vaikka olisimme saaneetkin säilytyksestä tiedon mutta tieto olisi ehkä helpottanut toimintaamme.”
Näinhän tapahtuu, kun yleisötapahtumiakin järjestetään. Niistä tehdään pelastussuunnitelmatkin, miksi tällaisista tilapäisvarastoinneista ei voitaisi tehdä, Lokka pohtii.
”Tiedämmehän laivoistakin mitä niissä on ja missä ne liikkuvat. Nykyteknologialla eli pitäisi olla kovin vaikea tehdä järjestelmää, joka kertoisi reaaliaikaisesti vaarallisten aineiden liikkeistä teillä ja rautateillä.”

Ensihoito varautui pahimpaan

Essoten ensihoidon kenttäjohtaja Timo Niskanen huomasi lauantai-iltana vapaalla ollessaan netin uutisvirrasta, että Mäntyharjussa on sattunut MTBE-vuoto. Niskanen tunnisti heti aineen, sillä hän on aiemmin työskennellyt palomiehenä Porvoon jalostamolla, jossa ainetta käsiteltiin. Hän yritti kotoa käsin selvittä, mitä siellä on tapahtunut, sillä aamulla kun työvuoro koittaa, asia olisi joka tapauksessa hänen työpöydällään. Päivällä noin kello 12.00 oli tullut sähköposti, jossa kerrottiin lyhyesti mitä on sattunut mutta tarkempaa tietoa toimenpiteistä tai tilanteesta se ei avannut.

”Menin ajoissa töihin. Meidän (Essoten ensihoito) puolesta asialle ei oltu tehty varautumisen suhteen juurikaan mitään, mutta tilanne oli ollut ensihoidon kenttäjohtajan seurannassa. Siirryin pelastuslaitoksen jokeen, jossa päivystävä palomestari brieffasi päivän agendan.”

Niskanen ehdotti, että hän ottaisi vetovastuun ensihoidosta.
”Perustin onnettomuuspaikalle oman ensihoidon tilanneorganisaation. Siellä oli kuitenkin 20 henkilöä töissä ja aine, jonka kanssa oltiin tekemisissä, oli pahimmassa tapauksessa aika kiihkeää.”

”Ehdotin välittömän vaaran aluetta”

Niskanen huolestui muun muassa Otkesin Twitterissä julkaistusta kuvasta, jossa 10 metrin päässä vaurioituneesta säiliövaunusta pidettiin neuvonpitoa. Osalla kuvassa olevilla henkilöillä oli vain farkut jalassa ja huomioliivi yllään, eikä minkäänlaista suojausta iho- tai hengitystiealtistuksen varalta.
”Ehdotin päivystävälle palomestarille heti, että paikalle pitäisi asettaa välittömän vaaran alue, jonka sisällä voitaisiin työskennellä vain asianmukaisesti suojautuneena. Tälle ei nähty tarvetta. Palomestari perusteli sitä sillä, että työskentely tapahtuu tuulen yläpuolella.”

Pelastustoimi ei Niskasen tietojen mukaan jälkeenpäinkään perustanut välittömän vaaran aluetta mutta kun onnettomuuspaikka luovutettiin Liikennevirastolle ja käskijä paikalla vaihtui, niin välittömän vaaran alue perustettiin ja henkilösuojaukseen kiinnitettiin enemmän huomiota. Liikenneviraston Rata P5 pyysi onnettomuuspaikan raivaustöihin ensihoitovalmiutta, joka myös annettiin.

Tietoa levitettiin laajasti

Johtokeskuksen brieffauksen jälkeen Niskanen soitti Töölön sairaalaan sekä Tilanne L4 Kymenlaakson ja Päijät-Hämeen ensihoidon kenttäjohtajille, sekä FH 60:n päivystävälle lääkärille.
”Kyseessä ei ollut ennakkoilmoitus, vaan se, että sairaalat voisivat varautua potilaisiin, jotka tulisivat mahdollisesta räjähdysonnettomuudesta.”
Puoli tuntia Niskanen ilmoitukseta Töölön sairaalan lääkintäpäällikkö ilmoitti, että se pystyy ottamaan heti 12 vaikeimmin loukkaantunutta teho-hoitopotilasta ja tekemään tarvittaessa lisääkin paikkoja. Potilaita tultaisiin jakamaan Jorvin, Meilahden ja Peijaksen sairaaloihin.

Onnettomuuspaikka oli keskellä ei mitään; 60 kilometriä Mikkelistä ja kelirikkoisen tien takana.
”Jos sieltä olisi kuljetettu potilaat lopullisiin hoitopaikkoihin ambulanssilla, siihen olisi kulunut tunteja.”
Niskanen alkoi selvittää potilasevakuointia helikoptereilla. Mahdolliseen tarpeeseen pystyi nopeasti vastaamaan Puolustusvoimat kahdella kuljetuskopterillaan. Suunnitelman mukaisesti ne kuljettaisivat potilaat Helsinki-Vantaan lentokentälle, josta loppulogistiikka tapahtuisi ambulansseilla. Tämän suunnittelun otti hoitaakseen Peijaksen alueen ensihoidon kenttäjohtaja.

Onnettomuuspaikalle lähti tilanne L4, joka ohjeistettiin johtamaan tilannepaikalla ensihoidon toimintaa,  olemaan etäällä vuotopaikasta ja huolehtimaan altistuneista mahdollisten oireiden ilmaantuessa.

”Meille tärkeintä oli tehdä ensihoidon uhka- ja vaara-arvio. Tiesimme, että erittäin herkkää MTBE:tä on paikalla kaikkiaan 5 000 000 litraa. Jos olisimme vain odottaneet tömähdystä ilman minkäänlaisia etukäteissuunnitelmia, olisimme olleet tömähdyshetkellä monta tuntia myöhässä. Nyt meillä oli valmius ja suunnitelma, jonka mukaan oltaisiin voitu alkaa välittömästi toimia.”

Turhia altistumisia

Muutamat onnettomuuspaikalla työskennelleet kertoivatkin tilanne L4:lle saaneensa päänsärkyä ja pahoinvointia. Myös asemalle paluun jälkeen jotkut valittivat oireista.
”Meidän neuvo oli, että kaikki tapaukset on ilmoitettava työterveyshuoltoon ja kirjattava tieto altistuksesta potilasasiakirjoihin.”

”On surullista, että nuoret jätkät altistuvat ilman suojausta. Varsinkin kun ala on nyt syöpäseurannassakin ja altistusasiat tapetilla.”
Suurin osa henkilöstöstä ei käyttänyt ollenkaan hengityssuojaimia. Niskanen vertaa tapahtunutta varautumista terveydenhuoltoon.
”Meillä on lakisääteinen velvollisuus varautua uhka- ja vaaratilanteisiin. Jos meillä ei esimerkiksi ole asianmukaisia suojavarusteita riittävästi, kuten kypäriä, suojalaseja tai hengityssuojaimia, se kertoo siitä, että jotkut eivät ole tehneet työtään.”

Varautumien ei saa olla rahakysymys

Niskasen mukaan on erikoista, että aina kun esittää jotakin huomaamaansa riskiä, kysytään ensimmäisenä: Kuinka todennäköistä riskin toteutuminen on?  Hän painottaakin, että varautuminen ei saisi riippua todennäköisyysprosentin suuruudesta, vaan yleensä mahdollisuudesta. Asioita tuntuu tapahtuvan, vaikka todennäköisyys ei lähtötilanteessa olisikaan niin suuri.
”Hoitovälineet ja suojavarusteet eivät ole korvamerkittyjä yhtä ainoaa onnettomuustyyppiä varten, vaan oikein käytettyinä ne toimivat laajassa tehtäväkirjossa.”

”Oman tietämättömyyden tai osaamattomuuden tunnustaminen on edelleen ylitsepääsemättömän vaikeaa ja eräänlainen tabu. Kun perusvarautumisessa päivittäistehtävien suhteen on parantamisen varaa, niin miten se sitten on isompien ongelmien suhteen?” Niskanen kysyy.

Hän pani ilolla merkille, että Töölön sairaalassa varautuminen ymmärrettiin. Sieltä lopulta kiiteltiinkin Niskasen yhteydenottoa, joka pisti heidät oikeasti pohtimaan vaikeaa skenaariota.
”On ikävää, jos uhkiin ei varauduta. Se voi helposti jäädä tekemättä, koska se maksaa, tai sitä ei nähdä tarpeellisena, jolloin organisaation johto ei sitoudu siihen. Viranomaiset tekevät uhmaavat työssään välillä oman terveytensä. Aina ei voida sanoa, että ei ole rahaa.”

Ei ihan katastrofi

ELY-keskukseen tuli asian tiimoilta huolestuneita tiedusteluita mutta kiivailta yhteydenotoilta on vältytty.
”Ehkä tämä ei ihan katastrofi ole mutta vakava tilanne kuitenkin”, Etelä-Savon ELY-keskuksen ympäristönsuojelun asiantuntija Esa Rouvinen sanoo.

Raiteilta suistuneesta säiliövaunusta oli vuotanut maahan 35 tonnia metyylitertiaaributyylieetteriä (MTBE), veteen liukenevaa kemikaalia.

Mäntyharjun kemikaalivuoto laskeutui Rouvisen työpöydälle onnettomuutta seuraavana päivänä, sunnuntaina. Paikalla oli ehtinyt onnettomuuspäivänä käydä jo ylijohtaja Pekka Häkkinen.

Ei uhkaa pohjavesialueille

Rouvinen tutustui sunnuntaina tapaukseen työpaikaltaan käsin. Hän kävi läpi tiedotteet ja lehtijutut sekä tarkasti, ettei vuoto vaikuta yhdyskuntien vedenottoon.
”Lähimmät 2- ja 3-luokan pohjavesialueet olivat seitsemän kilometrin päässä eikä sinne ollut vuotoalueelta yhteyttä.”
Vuohijärven eteläpäässä on kuitenkin yhdyskuntien vedenhankintaa käyttämiä pohjavesialueita, joiden osalta päästön mahdollisia vaikutuksia tulee vielä katsoa tarkemmin.
Rouvinen tarkasti myös luontoarvot, joihin kuuluvat luokitellut ja tutkitut kohteet sekä Natura-alueet. Niitä ei vuodon vaikutusalueen lähistöltä löytynyt.

Ensimmäinen onnettomuuden jälkeinen arkipäivä, maanantai, alkoi Etelä-Savon ELY-keskuksessa palaverilla, jossa päätettiin työnjaosta.
”Yleensä öljy- ja kemikaalionnettomuuksissa käytetään ympäristökonsulttia, joka laatii suunnitelman ja toimenpiteet. Sellainen oli kytketty toimintaan jo lauantaina.”

Näytteitä vesistöistä

Maanantaina Rouvien lähti onnettomuuspaikalle asiaa jo hoitaneen ympäristökonsulin kanssa. Vuotopaikalta vesistöihin laskevista puroista ja ojista otettiin näytteitä ja lisäksi maastossa suunniteltiin minkälainen seurantaohjelma saasteiden vaikutuksille tehtäisiin. Purojen, ojien ja vesistöjen tilanteen lisäksi seurantaan otettiin lähialueella olevat kaivot.

Nopeahkosti selvisi, että ennen ojien ja purojen patoamista MTBE oli ehtinyt päästä alapuolisiin lampiin. Onnettomuutta seuraavana päivänä Käärmelammesta, johon kemikaali ensimmäisenä pääsi, mitattiin 10 mikrogrammaa/litra -pitoisuus.
”Se on hyvin pieni pitoisuus, mistä pääteltiin, että MTBE oli vettä kevyempänä aineena kulkeutunut oikovirtauksena eteenpäin eikä sekoittunut tai pidättäytynyt heti Käärmelampeen.”

Lammet padottiin

Kärmelampi ja Ojantakasenlampi padottiin ja niistä yritettiin kerätä veden pinnalla olevaa MTBE:tä pois. Viikon kuluttua lampien patoaminen alkoi näkyä näytteissä, kun MTBE-pitoisuudet lammissa alkoivat lisääntyä. Lampia ei voinut padota täysin, koska, lumien sulaminen aiheutti suuria virtaamisia.
”Toivoimme, että pitoisuudet lammissa alkavat lisääntyä. Se kertoi siitä, että padot pitivät ja aineen leviämistä isompaan Sarkaveteen oli kyetty ehkäisemään.”
Sarkaveden ja Ojantakasenlammen välissä oli vielä isompi Pajulampi, joka oli niin kookas, ettei siihen pystytty tuollointekemään toimenpiteitä.

Pahoista vähiten pahin

Rouvisen mukaan luontoon liittyvissä kemikaalionnettomuuksissa syntyy yleensä aina vahinkoa. Vahinko on aina pahasta. Myös kunnostamistoimista voi aiheutua haittaa. Kunnostusvaihtoehtojen valinnassa pyritään aina huomioimaan niiden mahdolliset haitalliset vaikutukset ja samalla pyritään minimoimaan haittoja.
”Työmme on tasapainottelua ja toimenpiteillä halutaan saavuttaa tehoja.”

MTBE:n leviämistä rajoitettiin käytössä olevilla menetelmillä. Haastatteluhetken tietojen mukaan onnettomuuspaikkaa lähimmissä noin 1500 kuutiota käsittävässä Kärmelammessa ja noin 5500 kuutiota käsittävässä Ojantakasenlammessa pitoisuudet vaikuttavat haitallisesti luontoon ja kalakuolemia saattaa tulla.

Kauempana olevassa Pajulammessakin joitakin vaikutuksia saattaa näkyä mutta Sarkaveteen asti vaikutukset esimerkiksi kalakuolemina eivät ylettyne.
Rouvinen kiittelee hyvin sujunutta viranomaisyhteistyötä.

Haastattelua tehdessä onnettomuudesta on kulunut seitsemän arkipäivää, ne ovat täyttyneet vuotoon liittyvään työhön, Rouvinen sanoo.
”Yhtenä päivänä yritin kirjoittaa lausuntoa toisesta aiheesta. Huomasin, että teksti oli sekavaa. Keskittyminen muihin tehtäviin kärsi selvästi tapauksen hoitamisen aiheuttaman paineen takia.”
Vuodon vaikutusten tutkinta vie kaiken keskittymisen.

”Tämä on meidän tapaus”

Onnettomuustutkintakeskus (Otkes) sai tiedon Mäntyharjun kemikaalionnettomuudesta hätäkeskukselta samaan aikaan pelastustoimen kanssa. Otkes on laatinut onnettomuuksista listan, jonka mukaan hätäkeskuksen on infottava sitä ensi tilassa. Tämän listan mukaan toimittiin nytkin.
”Tässä tapauksessa näimme heti, että tämä on meidän tapaus. Siinä iso määrä vaarallista ainetta oli päässyt luontoon”, Veli-Pekka Nurmi Otkesista sanoo.
Jokaiseen raideliikenneonnettomuuteen Otkes ei enää lähde mutta sillä on mahdollisuus ottaa tutkittavakseen mikä tahansa raide- kuten muukin onnettomuus.

Otkes kasasi tutkintaryhmän heti lauantaina. Neljän paikalle lähtevän tutkijan lisäksi taustatyötä alkoi tehdä toinen mokoma tutkijoita.
”Otimme yhteyttä pelastustoimeen ja saimme selville, että vuoto ei ole vielä hallinnassa, niin meillä ei ollut kovin iso kiire paikalle”, Nurmi sanoo.
Monesti tutkinta aloitetaan pelastustoiminnan ollessa vielä käynnissä, niin kävi nytkin. Tutkinnalla ei kuitenkaan haluta häiritä pelastustoimintaa.

Voimistelua työkalujen kanssa

Mäntyharjun vaunuletkaturman tutkinta ei alkanut parhaalla mahdollisella tavalla, sillä Otkesin oman tietojärjestelmän huoltokatko oli alkanut hieman ennen onnettomuutta.
”Tiedon jakaminen tutkijalta toiselle oli hankalaa ja siinä jouduttiin tekemään erilaisia voimisteluliikkeitä. Tämä oli hyvä sisäinen opetus siitä, että meillä ei ole suunniteltujenkaan huoltokatkojen varalta korvaavaa järjestelmää. Piti siis improvisoida.”
Tutkinta oli löytänyt parannettavaa tutkinnasta.

Otkesin tutkijat saapuivat Mäntyharjun Kinniin lauantaina noin kello 18.45. He alkoivat luoda yleiskuvaa puhuttamalla tilannepaikan johtajaa ja pelastajia, tarkastelemalla vaunuja ja rataa sekä valokuvaamalla tapahtumapaikkaa. Varsinaista vuotokohtaa päästiin tutkimaan vasta maanantaina.

Media ehdotti mysteerivaunuja

Tapahtumien kulku alkoi hahmottua nopeahkosti.
”Vaunut olivat hyvin merkitty. Jos katsoi mitä niissä lukee, niin pääsi helposti jyvälle mitä niissä on. Meidän raiteilla ei liiku mitään epämääräisiä kuljetuksia”, Nurmi sanoo.
”Tapaus nostatti yllättävän ison mediahärdelin. Meille tuli soittoja todella paljon sekä lauantaina että sunnuntaina.”
Hänen mukaansa vaunujen alkuperä sai ihmisten mielikuvituksen liikkeelle.
”Kun kävi ilmi, että vaunut ovat venäläisiä, niin monelle tuli se mielikuva, että ne ovat huonokuntoisia. Arvio ei pidä paikkansa. En sano, että vaunut olivat kunnossa mutta sen johtopäätöksen tekeminen, että venäläiset vaunut lähtökohtaisesti ovat kuonossa kunnossa, on väärin”, Nurmi sanoo.

Tutkinnan kannalta on keskeistä, miten liikkeelle lähteneen vaunuletkan paikoilla pysyminen oli varmistettu ja valvottu. Otkes yritti selvittää nopeasti myös kenen lastista on kyse, mistä se on tullut ja mihin se on menossa. Viikonlopun takia tiedon saanti ontui ja asiat alkoivat valjeta kunnolla vasta arjen tullen.

Kun tiedon saanti tökki, media alkoi vihjailla Nurmelle, että voisiko kyseessä olla jotkin mysteerivaunut, joiden olemassa oloa pyrittäisiin salaamaan. Tätä harhakuvaa Nurmi pyrki ampumaan alas.
”Ei meidän radoilla mitään mysteerivaunuja kulje. Tietoa oli mutta sitä ei löytynyt äkkiä.”

Letkan liikkeet

Asetinlaitetallenteesta selvisi, että letka on lähtenyt liikkeelle kello 11:40. Otkes pyysi tiedon liikenteenohjauksesta vastaavalta Finnrail Oy:ltä. Ohi kulkevan junan kuljettaja oli havainnut vaunuonnettomuuden 27 minuuttia sen jälkeen kun letka oli lähtenyt liikkeelle. Hätäkeskus hälytti ensimmäisen yksikön matkaan noin kello 12:20 ja ensimmäinen pelastusyksikkö saavutti kohteen kello noin kello 13.
Haastatteluhetkellä tarkennetaan tapahtumien kulkua ja kaksi vaurioitunutta vaunua on vielä Otkesin tutkittavana.

Pelastustoimi ja pelastajat hyötyvät

Myös pelastustoiminta tutkitaan. Otkes puhuttaa tapahtumassa työskennelleitä henkilöitä ja pyrkii saamaan kuvan pelastustoimien kulusta. Kesän jälkeen tutkinta etenee analyysivaiheeseen. Sitten käydään faktat läpi, minkä jälkeen nopeahkosti saadaan johtopäätökset ja suositukset. Raportti toimitetaan lausunnoille, minkä jälkeen se julkaistaan. Silloin eletään tämän vuoden loppua.

Tutkintaa tekee moniammatillinen ryhmä. Mäntyharjun Kinnissä materiaalivahingot olivat pienet mutta ympäristövahingot selviävät vasta pitkässä juoksussa.
”Silloin tällöin saamme palautetta siitä, miten kauan täysin selvää asiaa voi tahnata. Emme hae syyllisiä emmekä pelkkää syytä. Kun onnettomuuden syy selviää, se on alkupiste meidän tutkinnalle, ei lopputulos. Työmme ainoa tarkoitus on parantaa turvallisuutta.”

Nurmi on varma, että tästä tutkinnasta tulee olemaan hyötyä.
”Nyt pääsemme kiinni raiteilla tapahtuviin kemikaalikuljetuksiin ja tilapäisvarastointeihin. Vaikuttaa siltä, että niissä on parannettavaa.”
Nurmi on varma, että tutkinta tuo merkittävää tietoa myös raideliikenteessä tapahtuvien kemikaalionnettomuuksien pelastustöistä sekä pelastajien työturvallisuudesta.