Operatiivinen toiminta 29.3.2016

Kirkon sammutusta johtanut mestari: ”Sisälle ei ollut mitään asiaa”

Kirkon raunioita raivattiin tiistaina.

Kirkon raunioita raivattiin tiistaina.

Tuli levisi niin nopeasti Ylivieskan vanhassa puukirkossa, että palokunnan tehtäväksi jäi lähinnä palon ulkoa päin sammuttaminen ja ympäristön suojaaminen.

Vuonna 1786 rakennettu kirkko sytytettiin tahallaan tuleen lauantai-iltana 26. maaliskuuta. Historiallinen kirkko tuhoutui kivijalkaansa myöten.

Jokilaaksojen pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Harri Pyyhtiä johti kirkon sammutustöitä lauantai-iltana ja yönä.

Pyyhtiä kertoo, että paloasemalle tuli ensin automaattinen 103-hälytys.

”Vasteen mukaisesti siihen lähti ensimmäinen hööki 331, joka on virka-ajan jälkeen vahvuudella 1 + 1. Siinä on esimies, palomies ja kaksi varallaolijaa, jotka täyttävät sen 1 + 3:een. Yksikkö lähti minuuttiin liikkeelle.”

Ensimmäinen yksikkö ajoi kohteeseen kaksi-kolme minuuttia. Tuona aikana hätäkeskukseen oli tullut jo useita puheluja kirkon palosta. Hälytys muuttui 403:ksi ennen kuin ensimmäinen yksikkö oli edes kohteessa.

Pyyhtiä itse lähti paikalle pian ensimmäisen yksikön jälkeen, ja jo matkalla hän näki sankan savupilven nousevan kirkolta.

”Tietenkin ennusmerkit kirkkopalossa ovat aika pahat, jos tuollaiset savut näkyvät. Kohteeseen päästyäni rakennus paloi voimakkaasti sisältä ja liekit löivät läpi seinistä. Alkutilanne oli heti haastava”, hän kuvailee.

Tuli oli lähes täyden palon vaiheessa, kun Pyyhtiä tuli paikalle. Hän teki tiedustelun kirkon ympärillä ja havaitsi, että se paloi voimakkaasti monelta suunnalta. Sisälle ei voinut enää savusukeltaa, joten ainoa mahdollisuus oli sammuttaa kirkkoa ulkoa päin.

”Sisälle ei ollut mitään asiaa. Pojat alkoivat valmistella siinä heti järeää selvitystä pihalle. Selvää oli tiedustelukierroksen jälkeen, että taktista pohjaa tehtävään ei enää ollut.”

Pyyhtiän mukaan kuivaputkijärjestelmää ei otettu edes huomioon, sillä palo oli edennyt liian pitkälle.

”Useammassa kohdassa on kuivanousun syöttöpisteitä, mutta rakennus oli niin voimakkaassa palossa, ettei järjestelmän käyttö antanut siihen lisäarvoa.”

”Ei sitä voi korvata”

Kohteeseen ajoi kuusi sammutusyksikköä, kuusi säiliöautoa ja nostolava. Ensihoidon resursseista paikalla oli kaksi ambulanssia. Lisäksi kirkolle tuli viisi poliisipartiota. Yhteensä sammutustehtävissä oli mukana noin 50 henkilöä.

Palo ei ollut vaarassa levitä, koska lähellä ei ole muita rakennuksia. Pyyhtiä kertoo alkuvaiheessa harkinneensa, olisiko lähellä oleva Ylivieskan terveyskeskus pitänyt evakuoida sankan savun takia, mutta tuuli ei painanut savua terveyskeskukselle. Pyyhtiä lähetti yksikön kiertämään läheiselle kerrostaloalueelle kehottamaan asukkaita pysymään sisätiloissa, ja sulkemaan ovet sekä ikkunat.

Sammuttaminen kesti pitkälle seuraavaan aamuun. Kirkon kellarikerrokset paloivat pitkään kytemällä.

Kirkosta jäi jäljelle vain hiiltyneitä lautoja.
Kirkosta jäi jäljelle vain hiiltyneitä lautoja.

”Lähdin sieltä kahden jälkeen yöllä. Sinne jäi silloin kaksi yksikköä ja puolustusvoimien virka-apuosasto, lähinnä suorittamaan vartiointia. Kyllä sitä koko yö kasteltiin ja aamulla vielä jatkettiin.”

Pyyhtiä sanoo, että puinen, vanha kirkkorakennus on hyvin haastava sammutettava, koska siinä ei ole palo-osastointia, joka rajoittaisi paloa.

Palo keräsi paikalle noin parituhatta kiinnostunutta. Yleisö kulki yksiköiden vieressä, mikä vaikeutti palomiesten työskentelyä.

Kirkkopalo oli Pyyhtiän uran suurin ja haastavin palo. Hän näki jo paikan päällä, kuinka järkyttyneitä palosta oltiin.

”Kyllähän siinä pettymys itsellekin tuli. Historiallisesti noin arvokas kohde menee yhden ihmisen käden kautta tuhkaksi. Ei sitä voi korvata. Ja siinä näki seurakunnan surun ja huolen, varsinkin kirkkoherra oli järkyttynyt, samoin piispa.”

Teksti: Kaisu Puranen

Kuvat: Jokilaaksojen pelastuslaitos