Operatiivinen toiminta 20.12.2021

Palava terassirakennelma kaatui selkään — ryhmänjohtaja Matti Luoto toipui kuukausien ajan vakavista palovammoista

Pelastustieto haastatteli onnettomuuden uhria Matti Luotoa elokuussa.

Pelastustieto haastatteli onnettomuuden uhria Matti Luotoa elokuussa.

Odottamaton terassirakennelman kaatuminen aiheutti Matti Luodolle vakavat palovammat. Kuntoutuminen on sujunut kuitenkin hyvin. Hän jaksaa jo tehdä töitä ja liikkuminenkin maistuu.

Kerimäen puolivakinainen palokunta sai vappupäivänä hälytyksen rakennuspaloon. Kesäasunnon sauna oli syttynyt tuleen. Esitietojen perusteella palo oli jo ehtinyt levitä myös maastoon. Palokunnan saapuessa paikalle oli tulessa myös saunalta kohti päärakennusta johtava terassirakennelma.

Matti Luoto on kaksikymmentävuotisen palokuntauransa aikana ollut monissa vastaavanlaisissa tehtävissä. 34-vuotias ryhmänjohtaja ryhtyi parinsa kanssa tekemään normaaleja perusselvityksiä. Molemmat pukivat ylleen myös paineilmalaitteet, vaikka kyseessä ei ollutkaan savusukellustehtävä.

”Sen verran palosta tuli savua, että halusimme suojata itsemme.”

Sammutettava sauna sijaitsi jyrkällä rinteellä järven rannalla. Rakennetulta kululta sammutus hoitui helpommin.

”Siitä aloimme ottaa tulta kiinni ja estää sitä leviämästä enempää”, Matti Luoto kertoo.

Pian tapahtui kuitenkin jotain sellaista, mitä kukaan sammutustyön osallistuneista ei osannut etukäteen aavistaa. Sammutettava terassirakennelma kaa­tui kohti Luotoa. Vain metrinkin etäämpänä hän olisi välttynyt jäämästä palavan rakennelman alle.

”Aivan rakennelman lähellä en ollut, vaan siihen oli matkaa useita metrejä. Rakennelman alla emme siis olleet.”

”Muistan, että rakennelma alkaa kaatua päälle ja yritin päästä alta pois, mutta en ehtinyt.”

Puolitoista kuukautta palovammaosastolla

Palava rakennelma kaatui Luodon sel­kään ja paineilmalaitteen päälle. Hän jäi rakennelman alle ja yritti päästä sieltä pois, mutta kulkutien rappuset estivät myös liikkumista.

”Monenlaiset ajatukset ehtivät tulla mieleen, kun tajusin tilanteen. Muistan ajatelleeni heti, että paineilmalaitteen kasvo-osa on pidettävä yllä. Muutenkin ajattelin, että nyt on pidettävä pää kylmänä. Tässä voi käydä huonosti, mutta voin myös itse vaikuttaa niin, että selviän tästä. Sen jälkeen ei muistikuvia enää oikein olekaan. Siihen toki vaikutti myös ensihoidon antama vahva lääkitys.”

Pari huomasi tilanteen nopeasti ja pian myös muut tulivat auttamaan. Muutamien minuuttien kuluttua hänet saatiin vapaaksi rakennelman alta.

”Ambulanssi ja lääkärihelikopteri yhyt­tivät toisensa matkalla ja minut vietiin lentoteitse Kuopioon. Sieltä minut siirrettiin seuraavana päivänä Jorvin sairaalan palovammaosastolle, jossa olin puolitoista kuukautta.”

Uhri kohdattiin kokonaisvaltaisesti

Luoto on toipunut hämmästyttävän nopeasti pian neljän kuukauden takaisesta työtapaturmasta. Hän sai onnettomuudessa vakavat toisen ja kolmannen asteen palovammat. Palovamma-ala on 28 prosentin suuruinen. Vammat tulivat selkäpuolelle kehoa.

”Vammat eivät ole esimerkiksi kasvoissa, mutta ovat toki harmillisia. Maail­manloppuna en tätä koe. Mitään toiminnallista haittaa ei ole jäämässä, lähinnä vauriot ovat kosmeettisia.”

Hän kiittelee Jorvissa saamaansa hoitoa. Pelkästään ei huolehdittu potilaan fyysisestä kunnosta, vaan työtapaturman uhri kohdattiin kokonaisvaltaisesti.

”Esimerkiksi sosiaalihoitaja auttoi käytännön asioissa, esimerkiksi vakuutusilmoituksen tekemisessä ja muistutti jopa veroilmoituksen tekemisestä”, hän naurahtaa.

Hänelle on tehty kolme isompaa operaatiota ja yksi pienempi. Ihosiirteitä on laitettu vaurioituneisiin kohtiin.

”Kaikki on onnistunut oikein hyvin eikä ole tullut komplikaatioita. Olen ollut onnekas.”

”Nyt voin jo aika hyvin. Liikkuminen maistuu ja olen työkuntoinen.”

Tahdonvoima auttaa

Luoto työskentelee tällä hetkellä kansainvälisen pelastustoiminnan asiantuntijana Pelastusopistossa. Vuoden pituinen projekti kestää ensi vuoden alkuun asti. Hän on virkavapaalla ensihoidon kenttäjohtajan työstä.

”Keikalle en vielä pääse, mutta sekin päivä koittaa. En kuitenkaan kiirehdi sen asian kanssa. Kun olen valmis, teen kaikki tarvittavat toimintakykytestit.”

Paraneminen vakavista palovammoista vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä.

”Kesän helteistä en pitänyt. Ihoa pitää hoitaa rasvaamalla ja käyttää paineasua, joka auttaa arpihoidossa. Se on toki epämiellyttävää, mutta vähentää ihon kutinaa ja onneksi se on vain väliaikaista.”

”Kivutkin ovat vähentyneet eikä särkylääkkeitä tarvitse enää ottaa.”

Kesäkuun alussa Luoto ei pystynyt kävelemään ilman tukea. Kun hän tuli kesäkuun puolivälissä kotiin sairaalasta, oli vaikeaa nousta taksin kyydistä. Nyt sujuvat pitkät kävelylenkit ja fyysinen paraneminen on muutenkin edennyt hyvin.

”Tahdonvoima auttaa”, hän sanoo.

”Teinkö jotain väärin?”

Keikalle hän haluaa myös vastaisuudessa eikä tapaturmasta ole hiipinyt pelkoa puseroon. Ainakaan nyt ei tunnu siltä.

”Myös psykososiaalinen apu on auttanut ja erityisesti vertaistuki, jota olen saanut saman kohtalon kokeneilta kavereilta. Sillä on ollut suuri merkitys.”

Murhe on toki ollut omaisten pärjäämisestä. Pienten lasten isä ehti monet kerrat miettiä oman toimintakykynsä säilymistä.

”Myös sitä on tullut mietittyä, teinkö tilanteessa jotain väärin. Mitään sellaista ei ole tullut esille. Satuin vain olemaan liian lähellä kaatuvaa rakennelmaa. Ei tästä kannata itseään moittia, ja onneksi oma vammautuminenkin oli lievimmästä päästä.”

Tapahtunutta käytiin yhdessä läpi

Kotiin päästyään Luoto halusi ensimmäiseksi tavata tehtävällä mukana olleen porukan. 

”Yhdessä on tapahtunutta käyty myös läpi. Suurin opiksi otettava asia tästä on se, että kohteen tarkempi havainnointi on todella tärkeää. Uhkatekijät pitää katsoa laajasti, eikä saa tuudittautua turvallisuuden tunteeseen. Olen pitänyt itseäni erittäin turvallisuusorientoituneena, mutta silti kävi näin, enkä nähnyt tätä riskiä siinä tilanteessa. Eikä sitä nähnyt meistä kukaan muukaan.”

Hän kiittelee oman palokuntansa väen ja myös Etelä-Savon pelastuslaitoksen antamaa tukea.

”Pelastuslaitos on hoitanut tätä asiaa hyvin ja pelastusjohtaja Seppo Lokka on ollut aktiivisesti yhteydessä”, Matti Luoto kiittelee saamaansa tukea ja apua.

Sisäministeriö on saanut päätökseen onnettomuustutkinnan, joka koskee Kerimäellä rakennuspalon sammutustehtävissä vakavasti loukkaantunutta sopimuspalomiestä. Tutkintalautakunta esittelee tutkinnan johtopäätöksiä ja suosituksia huomenna tiistaina.

Teksti: Esa Aalto

Kuva: Timo Pennanen

Lue lisää