Tutkimus ja viestintä 20.4.2021

Virve 2.0:lle suuret odotukset etenkin kuuluvuudessa ja oheislaitteissa

Paloesimies Jere Jefremoffin mukaan nykyisen Virven päätelaitteisiin liitettävät oheislaitteet ovat varsin keskenkasvuisia. Esimerkiksi keskenään samanlaisissa oheislaitteissa mikrofoni voi toimia toisella paremmin, toisella huonommin. Käyttö hanskat kädessä voi olla haastavaa. ”Virve 2.0 -laitteiden ja niihin liitettävien oheislaitteiden kehitystyössä loppukäyttäjien tarpeet tulisi ottaa paremmin huomioon.”

Viranomaisverkko Virve mahdollistaa paljon, mutta puutteista kerrotaan etenkin kuuluvuudessa ja myös oheislaitteissa. Suorakanavatoiminto on arvokas ominaisuus, josta ei haluta luopua. Mobiililaajakaistapalvelujen Virve 2.0 tulee käyttöön muutaman vuoden kuluessa.

Paloesimies Jere Jefremoff Helsingin pelastuslaitokselta toivoo, että uudistuksessa muistetaan loppukäyttäjät ja suullinen viestintä, eikä mennä vain tekniikka edellä.

”Ainakin Helsingissä olemme huomanneet, että kuuluvuus välillä häviää. Maan pinnalla kuuluvuus on ok, mutta maan alla tiputaan usein verkosta. Tähän on varauduttu viestiliikenneohjeissa siirtymällä suorakanavalle.”

Jefremoffin mielestä on hyvä systemaattisesti kerätä tietoja kuuluvuusongelmista, kuten Helsingissä on nyt alettu tehdä. Koulutukseen ja työturvallisuuteen on hänen uransa aikana satsattu paljon. ”Pitäisi kuitenkin muistaa, että myös viestiliikenne on tärkeä osa työturvallisuutta.”

Lue Pelastustiedosta 2/2021 kokemuksista muualta Suomesta ja mitä kaikkea Virve 2.0 tuo tullessaan. Saumattoman siirtymisen vanhasta järjestelmästä uuteen on tarkoitus tapahtua vuosina 2023–2025.

Teksti ja kuva: Kimmo Kaisto

Lue lisää