Operatiivinen toiminta 15.11.2019

Vöyrin palokunnan tankkiauton kuljettaja loukkaantui vakavasti ojaanajossa

Onnettomuus tapahtui Pohjanmaalla. (Arkistokuva.)

Onnettomuus tapahtui Pohjanmaalla. (Arkistokuva.)

Kaksi henkilöä loukkaantui, kun Vöyrin palokunnan tankkiauto ajoi ojaan Kimossa Pohjanmaalla torstaina 14. marraskuuta.

Tankkiauto oli matkalla sammuttamaan tulipaloa Kimossa iltapäivällä, kun se ajautui ojaan katolleen Kimovägen 142:n kohdalla. Pohjanmaan poliisilaitos tiedotti torstaina, että auton kuljettaja loukkaantui vakavasti, ja myös matkustaja loukkaantui.

”Heidät kuljetettiin ensihoidon toimesta sairaalaan. Toinen on ollut punainen, toinen keltainen potilas, eli toinen on loukkaantunut lievästi ja toinen vakavasti”, kertoo Pohjanmaan pelastuslaitoksen pelastuspäällikkö Krister Fogelberg.

”Loukkaantuneiden vammoista ja muista ei tietenkään anneta yhtään mitään tietoa”, hän sanoo.

Poliisin tiedotteen mukaan tankkiauton kuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta tilannenopeuden ollessa liian suuri. Tankkiauto oli onnettomuuden sattuessa täynnä vettä. Onnettomuuden sattuessa tie oli märkä ja hieman loskainen.

Fogelberg ei lähde ottamaan kantaa pelastuslaitoksen henkilöstön ajotaidon riittävyyteen hälytysajossa.

”Poliisi tutkii, millainen tilanne on ollut ennen onnettomuuden tapahtumista. Tutkinta on täysin kesken tilannenopeuden, tien kunnon ja keliolosuhteiden osalta”, hän sanoo.

Teksti: Kaisu Puranen

Kuva: Kimmo Kaisto

Lue lisää