Kioskimättö goes palokunta: Makkaraperunat – ”Nyt on kova”

”Lotina”, paloaseman kyökkivastaava päätti aamuapellissa valmistaa päivälliseksi makkaraperunat. Päätös sai aikaan, jos ei nyt riemunkiljahduksia, niin syvistä riveistä huokuvaa kunnioittavaa puheensorinaa kuitenkin.
”No, nyt on kova”, palomestari innostui menun kuullessaan. Työvuoroon tuuraamaan tullut palomies puolestaan siirsi päivälliseksi varaamansa pinaattikeiton pois makkaraperunoiden tieltä. Hän koputteli päätöksensä hälytysajoneuvon rattiin kylmänrauhallisesti ja hetkeäkään empimättä.

Illan makkaraperunat oli kaikkien huulilla heti aamusta alkaen. Makkaraperunoista jutusteltiin kalustoa tarkistettaessa, ja aamukahville päästyä päivällisvalinta otettiin jo kunnolla puheeksi – mitä siihen oikein tulee?
Päätettiin, että perinteinen annos saa tällä kertaa monimakkaratwistin, joka lyödään lukkoon S-Marketin tarjonnan mukaan. Päätöksen kera oli hyvä siirtyä päivän askareisiin, mutta taukojen keskusteluaihe oli kiveen hakattu. Niiden aikana kelpasi hehkuttaa makkaraperunoita – ovathan ne kuitenkin se the annos.

HK:n blöötä ja Mummon ranuja

Lounaalla ravintolakattaus ei maistunut miltään, sillä odotuksella olevat makkaraperunat olivat ottaneet makuaistilta tilan pois. Pian päästäisiin S-Markettiin valitsemaan makkaroita ja ranskalaisia. Yksi valinta oli heti pässinselvä, nimittäin HK:n Sininen, sitä ei kerta kaikkiaan tässä yhteydessä voinut sivuuttaa. Siksi S-Marketin makkarahyllystä koriin istahti ensimmäisenä pari pakettia HK:laista legendaa, toisena valinta kohdistui Snellmanin bratwurstiin ja kolmantena saman valmistajan chorizoon.
Pakastealtaalla Lotina ei neuvotellut, vaan käski lakeijansa hommiin: ”Lapatkaa koriin Mummon poimutettuja ranskanperunoita, ne ovat parhaita. Ja ottakaa sitten niitä pikkupusseja.”
Samalla Lotina teki tilanteesta opetuksellisen. Hän käski verrata pienen ja ison pussin kilohintaa, joka osoittautui jälkimmäisessä vaihtoehdossa merkittävästi korkeammaksi. Lisukkeeksi haalittiin perinteiset sinappi, ketsuppi, kurkkusalaatti ja raaka sipuli.

Punttisalilla kierroksia

Päivän mittaan puhe makkaraperunoista yltyi yltymistään. Punttisalilla kierrokset kävivät jo todella kovilla. Vedä siinä nyt sitten leukoja tai punnerra penkkiä, kun jääkaapissa väijyy paistamaton makkara. Lopulta kolisteluun keskittyminen kävi ylivoimaiseksi. Oli aivan pakko siirtyä lämmittämään paistinpannua, uuneja ja grilliä.

Yhtä-äkkiä ensimmäinen makkarapaketti oli auki. HK:n lenkin kylkeen painautui viilto ja kuori irtosi paikoiltaan kevyellä vedolla. Vanhemman makkaranpilkkojan manööverin mukaan lenkin molemmat päät suoristetaan rivakalla viillolla, roiskeelle eli jäännöspalalle ruikataan sinappia ja tuikataan äkkiä suupielestä sisään. Lakeijaa hymyilyttää, manööveri onnistui salassa, eikä roiskeita täytynyt jakaa. Sitten lenkit vaan palasiksi. Ja ei kun pannu kuumaksi, kunnon nokare meijerivoita tirisemään ja makkaranpalat hakemaan väriä ja lämpöä.
Bratwurstit ja chorizot pääsivät grilliin, minkä jälkeen ne paloiteltiin. Kypsien ranskalaisten päälle ravisteltiin säästelemättä suolaa. Kauan odotetut makkaraperunat olivat tarjolla.

Sairaankuljettajan suu kuin uuninluukku

Tämäkin grillimättö syntyi yllättävän helposti. Lakeijat olisivat helposti voineet nähdä enemmänkin vaivaa ikonisen annoksen valmistamisessa, mutta tällä kertaa isompia ponnisteluja ei vaadittu. Haarukat kävivät ja taustalta kuului palomiehen vatsan keskihiljainen kehräys. Vain yksi oli joukosta poissa, punapöksyistä sairaankuljettajaa siellä ei näkynyt. Keikanajo venytti hänen päivällistään tolkuttomasti, aina kello 22:een asti. Lotina käskytti lakeijansa pitämään loput ruoasta lämpimänä. Sairaankuljettajan hymy oli raotettua uuninsuuta selvästi leveämpi, kun pyöreät chorizo-nappisilmät tuijottivat häntä suoraan nälän uuvuttamiin silmiin. Samalla vastustamaton tuoksu tunkeutui sairaankuljettajan sieraimiin ja tämän nenä kävi hetken kuin huumeratsiaa tekevällä labradorin noutajalla. Tuona iltana oli helppoa olla sairaankuljettaja.

Limasta Ruisrockiin

Tarina ison meren takaa kertoo, että makkaraperunat olisi keksitty 1950-luvulla Perun pääkaupungissa Limassa. Makkaraperunat eli sikäläisittäin salchipapa on sielläkin – kuinkas muuten – saavuttanut rakastetuimpien katuruokien aseman. Ruokalaji syntyi nopeana ja halpana ratkaisuna likviditeettirajoitteisille duunareille ja opiskelijoille. Mutta kun suksee alkoi, sitä oli mahdotonta pysäyttää. Klassikkoannos levisi ruton lailla koko latinalaiseen Amerikkaan, ja lopulta se sai rikkaampienkin suut messingille. Annoksen nimi tulee espanjankielisistä salchicha niin kuin makkara ja papa niin kuin peruna.

Día de la salchipapa

Makkaraperunoiden synnyinmaassa Perussa salchipapa on rakastetun katuruoan symboli. Siksi jokaisen marraskuun kolmas sunnuntai maassa vietetäänkin Día de la salchipapaa eli salchipapa-päivää, jolloin edistetään ikonisen ruokalajin nauttimista sekä kunnioitetaan sen vaatimattomuutta. Ravintolat täyttyvät kampanjoista ja some päivityksistä.

Nimi vilahti jo 1930-luvulla

Suomenkielessä sanan makkaraperunat väitetään vilahtaneen ensimmäisen kerran jo vuonna 1931. Vaikka makkara oli tällöin jo makkaraa, niin perunat eivät vielä olleet ranuja, vaan paistettuja perunoita. Ranskalaisia perunoita ja erillistä grillattua makkaraa myytiin ylioppilastalon aukiolla Helsingissä jo vuonna 1958, mutta makkaraperunat-annosta saatiin odotella vielä kymmenkunta vuotta. Joku väittää, että ekat suomalaiset makkaraperunat syötiin pahvilautaselta Turun Ruisrockissa vuonna 1970, mutta jyväskyläläinen taksaritappelu kertoo toista. Kuka tietää?

Taksaritappelu

Jyväskylässä makkaraperunat tunnetaan nimellä ”taksari.” Kertojan mukaan se on kutsumanimi ostopaikasta riippuen taksimiehen annokselle, taksimiehen erikoiselle ja taksimiehen tavalliselle.
Keskisuomalainen-lehdessä (2006) julkaistussa Mika Seppäsen Jyväskylä-ilmiö -juttusarjassa painettiin mustaa valkoiselle siitä, miten taksari-nimi on keksitty. Jutussa kerrottiin, että annoksen nimesi Grilli 21:tä pitäneen Mäkisen suvun Margit-mummo.
Tähän eriävän mielipiteen kirjoitti pääaineenaan Suomen historiaa lukenut filosofian maisteri Jukka Juusela. Hän tietää varmasti, että ensimmäiset taksarit myytiin Ilkan Grilliltä omistajansa Ilkka Wilénin tekeminä ja nimeäminä. Juusela oli jopa kirjoittanut asiasta Wilénin muistokirjoituksessa.

Lehtijutussa taksarin keksijäksi nimetyn Margit Mäkisen miniä Päivi Mäkinen oikoi sekä Keskisuomalaisen että Jukka Juuselan antamia tietoja. Hän kertoo anoppinsa avanneen Mini-Grilli -nimisen grillikioskin vuonna 1969, jossa alettiin myydä taksimiehen annosta eli taksaria. Taksariksi nimi lyheni sen takia, ettei se muuten mahtunut samettitauluun, johon annosten nimet ladottiin muovisin itrtokirjaimin.
Vakuudeksi Taksari-nimen tienraivauksesta Mini-Grillin perustajan miniä kertoi, että alkuaikoina Mini-Grilliin tulleella työntekijällä oli työkokemusta Ilkan Grilliltä mutta ei tietoa siitä, mikä on taksari. Tämä työntekijä oli Mini-Grillillä kertonut, että niihin aikoihin Ilkan Grilliltä ei saanut makkaraa kuin porilaisen väliin. Päivi Mäkisen mukaan Mini-Grillissä tuolloin työskennelleet henkilöt saattoivat tuohon aikaan allekirjoittaa hänen väitteensä.

Jukka Juusela puolestaan kertoi ihmetelleensä ja Pertti Väyrysen jopa nauraneen Päivi Mäkisen lausunnoille. Lisäksi Juusela kertoo Keskisuomalaisen jutun ilmestymisen aikoihin tarkastaneensa asian lukuisilta Ilkan Grillin työntekijöiltä ja asiakkailta, viimeisimpänä juuri Väyryseltä.
Kiistelyn yhteydessä Jukka Juusela suomii ihmisiä, jotka kirjoittavat jostakin asiasta historiallisena totuutena, eivätkä varmista asiaa useammasta lähteestä ja julistavat silti kuulopuheita tosiasioiksi. Kuten Juusela edellä kertoo, hänen selustansa on puhdas, sillä hän on varmistanut tietonsa tuotteen kehittäjältä, Ilkan Grillissä työskennelleiltä henkilöiltä ja asiakkailta. Ilmeisesti kuitenkin juurikin kuulopuheina.
Vuonna 2006 käydyn väittelyn jälkeen jäi vielä hieman ilmaan se, kuka keksi taksarin? Ehkä hyvä niin, sillä pieni kiista vahvistamattomien lähteiden mukaan parantaa ruokahalua. Taksariasiasta keskusteltiin 40100.net blogi Jyväskylästä -sivulla.

Teksti ja kuvat Marko Partanen

Kioskimättö goes palokunta -sarjan muut jutut:
– Nopea, simppeli ja positiivinen porilainen
– Vedyistä riitti juttua koko työvuoroksi