Työhyvinvointi 19.8.2016

Syöpäriski: pelastuslaitokset havahtuvat työpaikan kemikaalicoctailiin pikkuhiljaa

Puhdas paloasema -mallin mukaista suojautumista palopaikalla Jyväskylässä.

Puhdas paloasema -mallin mukaista suojautumista palopaikalla Jyväskylässä.

Palomiesten töihin liittyy kasvanut riski sairastua syöpään, ja palomiehet altistuvat syöpävaarallisille aineille muissakin töissään kuin savusukelluksessa.

Työterveyslaitoksen hanke palomiesten altistumisesta valmistui kesäkuussa, ja viimeistään sen lopputulokset antoivat potkua pelastuslaitoksille kiinnittää huomiota työympäristön puhtauteen.

Keskisuomalaisen Puhdas paloasema -toimintamallin kehittäjä, paloesimies Jarkke Lahti sanoo, että tutkimus on tervetullut sysäys eteenpäin työterveydessä.

”Nyt meillä on tutkimustulokset siitä, että operatiivinen henkilöstö oikeasti altistuu näille kemikaaleille, hiukkasille ja muille yhdisteille”, hän painottaa.

”Paljon on vielä tehtävää”

Lahden mukaan suojautumisen valtakunnallinen tilanne on vaihteleva.

”Suurimmassa osassa pelastuslaitoksia on herätty asian tärkeyteen, mutta paljon on vielä tehtävää, jotta oikeasta muutoksesta voidaan puhua.”

Työterveyslaitoksen vanhempi tutkija Juha Laitinen johti kesäkuussa valmistunutta hanketta, jossa tutkittiin, vähentääkö Skellefteå-malli palomiesten altistumista operatiivisessa työssä.

”Syöpävaarallisuus-cocktail palomiehen työympäristössä on huolestuttava, mutta oikealla suojautumisella ja työtavoilla altistumista voidaan vähentää ”, Laitinen toteaa.

Hankkeen taustalla on kaksi tutkimusta, joiden mukaan palomiehillä on kohonnut riski sairastua muun muassa eturauhassyöpään ja melanoomaan.

Lue koko kattava paketti palomiesten syöpäriskistä ja oikeanlaisesta suojautumisesta Pelastustiedosta, joka ilmestyy 31. elokuuta!

Teksti: Kaisu Puranen

Kuva: Mika Rinne

Lue lisää