Kuvakaappaus: Feuerwehr-Magazin 9/2020.
Hampuri (Saksa). Kello 14.41 tulleen hätäilmoituksen mukaan kuusikerroksen toimistotalon rakennustelineet olivat osittain romahtaneet haudaten alleen rakentajan. ”Kohteessa meitä odotti TV-uutisista tuttu pommihyökkäysnäkymä: valtava rauniokasa, josta rakennusmiehet ja poliisit etsivät loukkuun jääneitä”, joukkueen johtaja Marc Schwarze kertoo.
Onnettomuuden sattuessa telineillä työskenteli muurareita kiinnittämässä julkisivutiiliä. Niitä oli useilla tasoilla kuormalavoille pinottuina. Rakennuksen vieressä oli laastisiilo sekä työmaakontteja kahdessa kerroksessa.
Rakennusliikkeen edustaja kertoi, että kasan alla oli yhden sijasta kaksi muuraria. Lisäksi yksi mies oli vaikeasti ja toinen lievästi loukkaantunut. Viisi oli vain säikähtynyt.
”Runsaan kahden metrin korkuinen rauniokasa koostui tiilista, eristelevyistä ja vääntyneistä telineosista. Sen yläpuolella roikkui telineiden osia”, pelastustoiminnan johtaja Jens Neumann kertoo.
Hän veti rakennusmiehet pois pelastustöistä ja jakoi poliiseille kypärät sekä suojakäsineet. Poliisit käyttivät omia suojapukujaan.
Neumann asetti kaksi palomiestä tarkkailemaan telineiden irtonaisia osia. Niiden mahdollisesta liikahtamisesta oli välittömästi varoitettava megafonilla.
”Rakennusmiehet osoittivat, missä kohdassa heidän toverinsa suunnilleen olivat. Toinen heistä vastasi huutoihin. Bulgarialaiset puhuivat vain vähän englantia. Poliisi käytti yhteydenpitoon käännössovellusta.”
Puolitoista metriä korkean kasan alta pelastajat kaivoivat esiin toisen miehen jalat. He katkoivat putkia sähkökäyttöisillä laikkaleikkureilla. Pultteja avattiin ja irti saatuja telineiden osia nostettiin pois.
Lääkäri totesi miehen kuolleen. ”Saatoimme keskittyä pelastamaan huutoihin vastannutta miestä”, Neumann kertoo. Tikasyksiköt 11 ja 12 poistivat varovasti telineiden irtonaisia osia.
Palomies Jürgen Federmann etsi kasan takareunasta reittiä miehen luokse. Noin kello 15 hänet paikannettiin lämpökameralla. Federmann ryömi pieneen onkaloon katsomaan, missä asennossa mies oli. Kello 16.10 miehen pää saatiin esiin.
Kasaa purettiin kivi kiveltä ja putki putkelta. Esiin saatiin murskautunut sähkökeskus, jonka johdot irrotettiin. Pohjakerroksen viidestä kerroksesta laminoituun turvalasiruutuun avattiin 40 cm x 60 cm suuruinen aukko, jonka kautta uhrille annettiin happea. Kun uhrin käsi tuli esiin, lääkäri antoi hänelle rauhoittavan ruiskeen.
Sitten pelastajat huomasivat, että raskas telinekehys oli uhrin lantion päällä. ”Vaarana oli verenpaineen nopea lasku, jos verenvuodot estävä taakka poistettaisiin.”
Kello 16.45 uhri saatiin irti ja siirrettiin tyhjiöpatjalla ambulanssiin, missä hänen vointinsa nopeasti huononi. Kello 17.04 ambulanssi lähti poliisin saattamana kuljettamaan häntä sairaalaan, jossa hän pian kuoli. Kello 17.07 saatiin hydraulisten pelastustyökalujen avulla vainaja esiin, minkä jälkeen pelastustoiminta lopetettiin.
Pelastustoiminnan johtaja järjesti heti palomiehille ja poliiseille purkukokouksen. ”Tämä oli nuorten poliisien ensimmäinen suuri tehtävä. Halusimme heidän muistavan, että kaikkia ei voi pelastaa”, palolaitoksen tiedottaja Jan Ole Unger kertoo.
Teksti: Timo Jann
Käännös: Risto Lautkaski
Feuerwehr-Magazin 9/2020