Ulkomailta 21.3.2022

Sähköauto paloi pysäköintihallissa – palo ei alkanut akusta, mutta se kuitenkin paloi

Kuvakaappaukset tutkintaraportista: De Brand in de Singelgarage te Alkmaar. Apeldoorn: Brandweeracademie. 2020.

Kuvakaappaukset tutkintaraportista: De Brand in de Singelgarage te Alkmaar. Apeldoorn: Brandweeracademie. 2020.

Alkmaar, Hollanti. Vuonna 1998 valmistunut kaksikerroksinen pysäköintihalli sijaitsi kanavan alla. Sisään- ja ulosajo tapahtui eteläpäädyn ramppien kautta. Kanavan molemmilla puolilla oli portaikko ja varatie. Pysäköintipaikkoja oli 396 ja alemmassa kerroksessa, ramppien lähellä, oli kuusi sähköauton latauspistettä. Halli oli avoinna jatkuvasti.

Kello 6.21 halliyhtiön työntekijä ilmoitti hätäkeskukseen valvontakameran kuvassa näkyvästä tulipalosta. Hän ei osannut sanoa, mikä 153 autosta paloi. Sitten kaksi ohikulkijaa kertoi hallin ilmanvaihtosäleiköstä nousevan savua.

Ensimmäiset yksiköt lähettivät savusukellusryhmiä etsimään palavaa autoa. Ne joutuivat pian vetäytymään alemmasta kerroksesta sakean savun ja paukahdusten vuoksi. Myöhemmin halliyhtiön työntekijät onnistuivat videokuvien perusteella paikantamaan palavan auton. Savusukeltajat eivät kuitenkaan päässeet sen luokse eikä lämpö­kameroista ollut apua.

Pelastustoiminnan johtaja päätti, että tiedustelu lopetetaan, jos auto ei löydy kello 8.30:een mennessä. Savusukeltajat löysivät kaksi palavaa autoa ja sammuttivat ne. Hallin ilmanvaihto ei pystynyt poistamaan savua, koska kaikki puhaltimet eivät toimineet. Savutuuletusta tehostettiin paikalle tuodulla suurtehotuulettimella.

Sytytetty ja romuksi palanut Hyundai Ionic.

Palaneet autot, Hyundai-sähköauto ja Citroen-bensiinimoottoriauto, olivat 50 metrin etäisyydellä toisistaan. Niiden välissä oli 17 tyhjää paikkaa. Citroen oli latauspisteiden vieressä. Neljän metrin päässä oli latauksessa Tesla-sähköauto. Palo ei vahingoittanut sitä, vaikka katossa ollut valaisin suli.

Paikalle hälytetty vaarallisten aineiden asiantuntija totesi lämpökameran avulla, että akku oli muuta autoa kuumempi. Hän sanoi, että kennojen lämpökarkaamiseen oli varauduttava. Poliisin hinausrobotti toi auton ulos. Auto nostettiin siirtolavalle ja vietiin pois veteen upotettuna. Pelastustoiminta lopetettiin kello 15.13. Poliisi pidätti hallin lähellä seisseen 51-vuotiaan miehen epäiltynä autopalojen sytyttämisestä.

Molemmat autot paloivat romuksi. Betonikaton havaittiin vaurioituneen kummankin yläpuolella. Vaikka palo ei alkanut sähköauton akusta, akku kuitenkin paloi. Palanut akku vietiin Hyundain asiantuntijoiden tutkittavaksi.

Akun metallikotelon pohjaan oli puhjennut aukko ja kanteen kolme aukkoa. Niistä suurimman kohdalla oli aukko myös auton korissa. Lisäksi kotelon kiinnityskiskoon oli tässä kohdassa sulanut aukko.

Kokeista tiedettiin, että akun kennojen lämpökarkaaminen voi synnyttää kuumia (1500 °C) pistoliekkejä. Ne polttoleikkaavat teräkseen aukkoja, joista lentää sulan metallin roiskeita. Kokeista otetuissa kuvissa näkyy kipinäsadetta, jollaista polttoleikkauksessa syntyy.

Käännös: Risto Lautkaski

Lähde: De Brand in de Singelgarage te Alkmaar. Apeldoorn: Brandweeracademie. 2020.
Lataa raporitti täältä.

Lue lisää