
KIP TPK:n alueella on suuret määrät erilaisia vaarallisia aineita, ja siksi siellä toimiminen vaatii palokunnalta erityisosaamista. Pahin skenaario on kemikaalionnettomuus.
Teollisuuspalokuntien tärkein tehtävä on riskienhallinta. Asiantunteva joukko ennaltaehkäisee onnettomuuksia ja välittää tietoa pelastusviranomaisille.
Kaikki, mitä vastaan tulee, kuvailee Kokkola Industrial Parkin teollisuuspalokunnan teollisuuspalomestari Jouni Korkeaniemi palokunnan tehtäväkenttää.
”Normaali pelastus- ja ensivastetoiminta, riskikohteiden palovartiointi, sisäiset turvallisuuskierrokset, sammutinhuolto, koulutukset”, Korkeaniemi luettelee.
Kokkolan suurteollisuusalue on pinta-alaltaan 700 hehtaaria. Alueella toimii 19 teollisuuslaitosta ja noin 60 palveluyritystä, joissa työskentelee 2300 henkilöä.
Mittavan teollisuuskeskittymän suojana toimii alueen oma teollisuuspalokunta KIP TPK. Tällä hetkellä päätoimisessa palokunnassa työskentelee neljä teollisuuspaloesimiestä ja yhdeksän teollisuuspalomiestä. Palokunnan palveluksessa on myös turvallisuusyrityksen henkilökuntaa, joka toimii alueen ulkopuolella.
Teollisuuspalomestari Riku Nikula kertoo, että palokunta perustettiin puhtaalta pöydältä vuonna 2016 KIP Service Oy:n turvallisuuspäällikkö Jussi Långin aloitteesta.

Sekä Korkeaniemellä että Nikulalla on vuosikymmenten sopimuspalokuntatausta. Korkeaniemi on käynyt Pelastusopistolla sopimuspalokunnan päällikkökurssin ja muut vaadittavat koulutukset, Nikulalla on pelastusalan päällystötutkinto.
Palokunnan tyypillisimmät hälytystehtävät ovat automaattiset paloilmoitukset, öljyntorjuntatehtävät, ensivastetehtävät sekä pienet sähkölaite- ja liikennevälinepalot.
”Kiireellisiä hälytyksiä emme tietenkään toivo, mutta niitä tulee vuositasolla noin 50 kappaletta”, Nikula sanoo.
Teksti: Kaisu Puranen
Kuvat: Niko Hämäläinen, Topi Kokko/KIP TPK
Lue koko juttu Pelastustiedosta 4–5/2022.