Vuoden ensihoitaja 2015 Sanna Kauppinen pelastaa myös ilman ambulanssia

Vuoden ensihoitajaksi 2015 on valittu pirkkalalainen Sanna Kauppinen. Tämän vuoden valinta on poikkeuksellinen viime vuosiin verrattuna. Vuoden ensihoitaja pelastaa ihmishenkiä myös ilman ambulanssia – rohkeasti.
Sairaanhoitajaksi opiskellessaan Sanna Kauppisella ei käynyt edes mielessä, että ambulanssityö voisi olla se oma juttu. Työt teholla ja päivystyksessä toivat kuitenkin ambulanssin Sannaa lähelle. Mielessä kävi, olisikohan tuossa tulevaisuuden työpaikka.
Sitten muuan kaveri kysyi tekemään keikkavuoroja ambulanssiin. Ura lähti kehittymään ja myös innostus sairaalan ulkopuoliseen ensihoitoon käynnistyi.

Supina hiljeni

Sanna Kauppisella on nyt takanaan 13 vuoden ura ensihoidossa. Nykyiseen työpaikkaansa hän tuli ensin päiväautoon. Vuonna 2004 hän siirtyi työyhteisönsä ensimmäisten naisten joukossa vuorotyöhön. Työskentely perinteisesti miehisessä organisaatiossa loi alkuun omat haasteensa. Kulman takana kyseltiin, olivatko kantoapupyynnöt lisääntyneet. Kun sitten huomattiin, että mitään muutosta ei tapahtunutkaan, supina hiljeni.
Nykyisin Sanna Kauppinen vastaa työpaikkansa opiskelijoista ja kuuluu defusing-ryhmään. Hän on tehnyt myös tuntiopettajan töitä alan oppilaitoksissa vuodesta 2006. Nyt Sanna kertoo olevansa todella etuoikeutettu, kun hänellä on mahtava työyhteisö ja työpaikka, johon on aamulla mukava lähteä.

Asiat eivät voi mennä näin

Valintaperuste Vuoden ensihoitajaksi ei kuitenkaan ollut Sannan ansiokas ura ensihoidossa. Se oli vaikuttaminen poliittisiin päätöksentekijöihin. Vaikuttaminen alkoi kolmisen vuotta sitten, kun Sanna huomasi sattumalta pikkuuutisen sanomalehdessä. Hän ei mitenkään erityisesti seurannut kunnallista päätöksentekoa. Ei lukenut pöytäkirjoja tai ollut henkilökohtaisesti mukana politiikassa.
Sairaanhoitopiiri aikoi kolme vuotta sitten ryhtyä säästämään. Kaikkien keskuskaupungin ulkopuolella päivystävien ambulanssien lähtövalmius aiottiin pudottaa yöaikaan kotivarallaoloon. Kukaan ei oikein reagoinut asiaan, yleistä voivottelua kuului sieltä täältä.
Työntekijät olivat voimattomia. Suurta yleisöä asia ei oikeastaan voinut vähempää kiinnostaa. Sanna Kauppinen yksinkertaisesti totesi, että asiat eivät voi mennä näin. Palvelutasoa ei saa heikentää. Ihmisiähän kuolee!
Hän kirjoitti nettiin adressin asiasta ja sai heti mukaan samanhenkisiä kollegoita. Yhdessä asiaa alettiin viedä eteenpäin. Tässä vaiheessa todettiin, että monet päättäjät olivat autuaan tietämättömiä ensihoidon asioista. Kuntien päättäjät olettivat, että ambulanssi lähtee heti vaikka valmiusaika onkin se viisitoista minuuttia.

Syytettiin valehtelusta

Asian saadessa julkisuutta alettiin Sannaa syyttää jopa suoranaisesta valehtelusta. Hän sai sähköpostissa muutamia viestejä, joissa vilpittömästi haluttiin korjata väärää käsitystä. Kyllä meidän kunnassa ambulanssi lähtee heti! Vaan kun ei lähde, totesi Sanna vastauksissaan.
Sanna joutui kollegoidensa kanssa selittämään tilannetta lukuisille päättäjille sekä tavallisille asiasta kiinnostuneille kansalaisille. He saivatkin ihmisten päät kääntymään selittämällä oikeasti tietävänsä nämä asiat. Ovathan he itse töissä ensihoidossa.

Lisää julkisuutta

Julkisuutta saatiin myös toritapahtumalla, jonka keulahahmoina toimivat Katri Tuhkanen, Antti Hietala ja Antti Kämäräinen. Osallistuneille ensihoidon työntekijöille teetettiin paidat , joissa luki ”välittömästi potilaan tähden!” Päättäjiä osallistui toritapahtumaan mukavasti. Tärkeintä oli kuitenkin yleinen julkisuus. Kansalaisille jaettiin tietoa ensihoidon todellisesta tilasta.
Lehdistö kiinnostui asiasta ja kirjoituksia ilmestyi sekä yleisönosastoissa että toimittajien tekeminä. Kun totuus tuli ilmi, adressiin tuli nopeasti 11 000 nimeä. Tämä ei voinut olla vaikuttamatta. Lehtikirjoittelun myötä yleinen mielipide alkoi muuttua. Adressi perusteluineen luovutettiin sairaanhoitopiirin päättäjille ennen ratkaisevaa kokousta.

Päätöksen hetkellä

Kun lopullisen päätöksen teon aika tuli, oli Sanna Kauppinen tiimeineen seuraamassa kokousta paikan päällä. Tunnelma oli jännittynyt. Puheoikeutta ei tietenkään itse kokouksessa ollut. Piti vaan istua hiljaa lehterillä ja kuunnella. Päällä olivat ”välittömästi potilaan tähden” paidat. Keskustelu kävi kiivaana. Edelleen joidenkin kuntien edustajat halusivat säästää.
Sanna kumppaneineen jännitti kämmenpohjat hikisinä. Miten tässä käy? Päädyttiin äänestykseen. Mutta sitten jännitys laukesi ja vaihtui riemunkiljahduksiin. Säästöehdotus oli kaatunut äänestyksessä. Ensimmäistä kertaa sairaanhoitopiirin valtuuston kokouksessa kuultiin spontaanit suosionositukset.

Vaikuttamiselle taas tarvetta

Sairaanhoitopiirissä heräsi jälleen 2014 syksyllä tarve säästää ensihoidosta. Nyt esitettiin viiden ambulanssin lakkauttamista kokonaan. Sanna Kauppisella oli jo kokemusta asioiden järjestämisestä ja häntä pyydettiin taas apuun. Asian ympärille muodostui nopeasti sama tuttu tiimi, joka keskittyi faktatiedon hankintaan. Ryhdyttiin selvittämään ambulanssien tehtävämääriä ja -sidonnaisuutta.
Tavoitteeksi tuli saavuttaa palvelutasopäätöksen saman väriset ruudut samassa ajassa koko alueella. Tiimin tekemä selvitys lähetettiin taas tiedoksi kaikille sairaanhoitopiirin päättäjille. Nyt päättäjät olivat jo selvästi valveutuneempia ensihoitoasioissa eikä asioita tarvinnut enää vääntää rautalangasta. Edelleen kuitenkin säästöpäätöstä kannatettiin ja päätös syntyi vasta äänestyksen jälkeen. Nyt kuitenkin jotkut kunnat, joista ambulanssia oltiin lakkauttamassa kokonaan, olivat aktiivisia ja äänestivät säästöesitystä vastaan. Seurasi jo tuttu kuvio. Valtuusto kaatoi hallituksen säästöesityksen ja lehterillä puhjettiin riemuun.

Hyöty laskettavissa

Säästöpäätösten kumoamisen vaikutus on laskettavissa. Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan supistamispäätöksen uhan alle joutuneilla alueilla sattuu 3-4 aikakriittistä sairastumista tai vammautumista viikossa.
Vuosittain tällä alueella tapahtuu yöaikaan viitisenkymmentä sydäninfarktia, noin 80 aivoinfarktia ja viitisenkymmentä vakavaa tapaturmaa. Erään laskelman mukaan yöaikainen valmiuden supistaminen olisi koskettanut 180000 asukasta. Asukaslukuun perustuen alueella sattuu yöaikaan noin 30 sydänpysähdystä. Kaikki nämä olisivat olleet toivottomia tilanteita, sillä vasta 15 minuutin päästä lähtevä ensihoito ei tavoittaisi ketään riittävän ajoissa. Tehokas ensivaste toki voi defibrillaatiolla käynnistää muutaman sydämen, mutta ensihoito on auttamatta myöhässä. Jos hoitotasoinen ambulanssi tavoittaa sydänpysähdyspotilaan ajoissa ja toimintaan liittyy myös lääkärihelikopteri sekä ensivasteyksikkö, pelastuu sydänpysähdyspotilaista noin kolmannes. Sanna Kauppisen tiimi on siis laskennallisesti pelastanut kymmnen ihmistä vuodessa varmalta kuolemalta. Tähän ei pysty kukaan muu ensihoitaja Suomessa. Hintalappukin voidaan laskea. Yhden työikäisen ihmisen kuoleman on arvioitu maksavan noin miljoonan.

Todistajana anonyymisti

Sanna Kauppista ovat kiinnostaneet myös työturvallisuus ja oikeusturva. Hän joutui itse työtehtävässään pahoinpitelyn uhriksi ja sitä seuranneen prosessin Sanna koki ahdistavana. Tästä heräsikin ajatus. Voisiko virkatehtävissä todistaa anonyyminä? Hänhän oli omassa jutussaankin asianomistajana työnsä vuoksi, ei suinkaan Sanna Kauppisena. Mukaan projektiin lähti Henri Backman. Ensihoidon, pelastuksen ja poliisin anonymiteetin parantamista todistamistilanteessa vaativaan adressiin kerättiin tällä kertaa 3298 nimeä. Perusteluissa ei kyseenalaisteta syytetyn oikeuksia, mutta ehdotetaan, että työtehtävää hoitaessa prosessiin joutunut voi esiintyä vain tehtävänimikkeellään, ei omalla nimellään. Adressi luovutettiin lakivaliokunnan puheenjohtaja Anne Holmlundille eduskunnassa. Asian käsittely eduskunnassa on kesken.

Taasko?

Oli lähellä, että Sannan apua olisi tarvittu vielä kerran. Pirkanmaalta oltiin lopettamassa ensihoitajakoulutusta. Sanna oli jo käärimässä hihojaan, kun päättäjät tulivat järkiinsä. Kun julkisuuteen oli tuotu lähitulevaisuudessa tarvittavien uusien ensihoitajien määrä, aloituspaikkoja ensihoitajaopinnoissa päätettiinkin lisätä. Kaikki toiminta on toteutettu uskomattoman kevyellä organisaatiolla. Yhtään kokousta ei ole pidetty. Kaikki yhteydet on hoidettu sosiaalisen median välityksellä. Toiminta on ollut itseohjautuvana äärettömän tehokasta. Se on tehnyt, joka on ehtinyt. Tiimiin kuuluu työntekijöitä eri organisaatioista ja työnantajat on pidetty irti toiminnasta. Ollaan selkeästi potilaan asialla, välittömästi.

Ei puoluepolitiikkaa

Sanna Kauppinen ei ole lähtenyt mukaan puoluepolitiikkaan kyselyistä huolimatta. Se olisi todennäköisesti turhauttavaa tarkkoine puoluekurisääntöineen. Tämä nähtiin jo ensihoitovalmiutta koskeneissa äänestyksissä. Taustatahot olivat määränneet kuntapäättäjiä äänestämään valmiuden laskun puolesta, vaikka poliitikon oma mielipide olikin toinen. Sanna Kauppisen mukaan yhteisten asioiden ajaminen on sydämen asia. Siinä on oltava täysillä mukana.

Marmattaminen ei auta

Ensihoitoalan ja yleensäkin nykyisen työelämän perusnegatiivisuus ihmetyttää Sannaa. Asiat eivät muutu jatkuvalla marmattamisella mihinkään. Esimerkiksi asiaton nettikirjoittelu saattaa estää jopa työ- tai harjoittelupaikan saannin. Jos asiat ovat pielessä, pitää niihin edes yrittää vaikuttaa.
Kun uskoo ja luottaa asiaansa, on helppo lähteä sitä julkisesti omalla nimellään puolustamaan
Näillä periaatteilla Sanna Kauppinen on onnistunut ajamaan läpi suuria muutoksia. Mutta eihän tämä olisi mahdollista yksin. Tiimiin ovat kuuluneet Henri Backman, Antti Hietala, Katri Tuhkanen, Mikael Nyholm, Erik Lydén, Taru Välimaa, Minna Soukkio ja Janne Välimaa.
Sanna Kauppisen mielestä vuoden ensihoitajan tunnustus kuuluu koko tälle tiimille.

Teksti Jarmo Turva
Kuva Hanna Raijas

Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran Systole-lehdessä 2/2015.

Uudenvuodenlupauksia – Vuoden ensihoitajan uudenvuodenpuhe 2016

Vuoden ensihoitaja 2015 Sanna Kauppinen kirjoitti uudenvuodenpuheen: ”Uudenvuodenlupauksia”.

Vuoden vaihtuessa monilla on tapana tehdä uudenvuodenlupauksia. Niiden tarkoituksena on jollakin tapaa parantaa omaa oloa tai elämää; joku laihduttaa ja joku lopettaa tupakoinnin.
Meidän ensihoidon kenttä tuntuu olevan jatkuvan myllerryksen kourissa. Muutosta muutoksen perään – osa väestä väsyy ja turhautuu. Tänäkin vuonna ovat jälleen edessä palvelutasopäätöksen valmistelut.
Entä jos tekisimme nyt vuoden vaihtuessa yhteisen päätöksen: Panostetaan yhdessä omaan ja työkavereidemme työhyvinvointiin ja työssä jaksamiseen vähän enemmän kuin aiemmin? Hyvällä yhteishengellä jaksamme muutosten myllerryksetkin paremmin.

Itselleni nousee heti muutama keskeinen asia mieleen, joilla voimme omaan ja toisten työssäjaksamiseen vaikuttaa: käytös ja kollegiaalisuus. Olenko työyhteisön ankeuttaja vai voimaannuttaja? Puranko huonon oloni työkavereihin vuorosta toiseen, kiukuttelen, äksyilen ja pärrään?
Toivottavasti en. Entä sinä?
Huonolla käytöksellä ankeutamme muiden eloa töissä. Huonoja päiviä on kaikilla, mutta on kohtuutonta kaataa pahaa oloa jatkuvasti kollegoiden niskaan.
Kiukuttelulla harvoin saadaan mitään hyvää aikaiseksi, joten mikäli tunnet piston sydämessäsi – tulevan vuoden ensimmäisenä uuden vuoden lupauksena voisimme luvata käyttäytyä paremmin. Toinen teko vaatii vähän rohkeutta: Kiukuttelijalle on hyvä myös itselleen sanoa asiasta, sillä omaan huonoon käytökseenkin voi tottua.

Muutama työvuoro sitten menin kohteeseen täysin ”takki auki” työparin kanssa. Viestissä luki haava ja rälläkkä, eikä mikään hälytyskello soinut. ”Tavallinen tapaturma”, ei käynyt edes mielessä, että kohteessa olisi voinut olla jotain muutakin. Asunnosta autoon potilaan kanssa poistuttuamme vasta selvisi, että kyseessä olikin puukolla aiheutettu haava. Olisi siis ollut enemmän kuin mahdollista, että meistä jompi kumpi tai molemmat olisimme saaneet puukosta.
Olisiko sinulle voinut käydä näin?
Toisena uudenvuoden lupauksena voisimme luvata pitää työturvallisuuden kirkkaana mielessä – ihan vaarattomilta kuulostavillakin keikoilla. Koskaan ei voi tietää… Otetaan epätodennäköinenkin huomioon ja käytetään maalaisjärjen lisäksi myös saatavilla olevia turvavarusteita.

Olen tehnyt töitä ambulanssissa ainakin lähihoitajan, perushoitajan, sairaanhoitajan, ensihoitajan ja pelastajan työparina. Kuka sitten on paras työpari? Eniten kouluja käynyt, tietyn tutkinnon omaava vai eniten keikkaa ajanut? Vai kenties se, joka haluaa oppia joka keikasta uutta vai se joka osaa ja tietää kaiken – ja on tietysti ajanut aina vähän pahempia keikkoja kuin muut?
Minun paras työparini voi löytyä mistä ammattiryhmästä vain. Paras työpari on se kenen kanssa työt sujuvat ja keneen voin luottaa. Asia ei ole kiinni tutkinnon pituudesta tai koulutusmuodosta. Asenne ratkaisee. Tästä aiheesta saamme lukea jatkuvasti sosiaalisessa mediassa, kuinka ensihoidon ammattilaiset sortuvat arvostelemaan toisiaan. Se ei johda muuhun kuin pahaan mieleen. Valmista siitä ei tule koskaan.

Kolmantena uudenvuoden lupauksena voisimme luvata olla kollegiaalisempia toisiamme kohtaan. Olla enemmän  joukkuepelaajia kuin tähtihyökkääjiä.
Itselle taakse jäänyt vuosi on ollut monella tapaa ikimuistoinen. Nähtäväksi jää, mitä alkava vuosi tarjoilee. Toivon, että uusi vuosi toisi teille kaikille terveyttä, sopivia haasteita ja mukavia sekä turvallisia hetkiä – niin töissä kuin vapaallakin.

Sanna Kauppinen
Vuoden ensihoitaja 2015

Juttu on julkaistu alun perin Systole-lehden verkkosivuilla 1.1.2016.