Kun tekninen laite väsyy ja simulaatioharjoite uhkaa kuivua kasaan, on ohjaajan yksinkertaisesti vaan venyttävä.
Olimme hoitotason täydennyskoulutusopiskelijoiden kanssa viettämässä mukavaa harjoituspäivää, joka oli jo kääntynyt lopuilleen. Treenasimme elvytyksen johtamista, ja opiskelijat nousivat vuorollaan ryhmästä liideriksi. Harjoitteet kestivät kerrallaan vain muutamia minuutteja ja tavoitteenamme oli saada myös toistoja.
Elvytyksen johtamisessa korostetaan täsmällistä ja kohdennettua kommunikointia. Joskus deffoista lähtevät äänet haastavat kommunikoinnin, sillä niiden tarkoituskin on kiinnittää käyttäjänsä huomio.
Akku piiputtaa, opetustilanne ei
Skenaariomme oli edennyt tilanteeseen, jossa liideri ilmoitti ryhmälleen: ”15 sekuntia jäljellä, Pena vaihtuu painelijaksi.” Samalla liideri antoi monitorin käyttäjälle tehtäväksi esiladata deffan. Kun Pena ja monitorin käyttäjä kuittasivat ääneen tehtävänsä, kuulin deffan vierestä toteamuksen: ”akku loppu”, mikä ei kuulunut harjoituksen skenaarioon.
Katsoin pimentynyttä monitoria ja ajattelin, että meillä on vielä harjoitteita jäljellä. Samalla näin, kun monitorin käyttäjän käsi hivuttautui kohti kohtaa, jossa latauspainike näytöllä tavallisesti sijaitsi. ”Okei, homma pelaa, vaikka laitteet eivät”, ajattelin. Sitten aloin ujeltaa, kuten LP:n deffa latautuessaan. Joku naurahti lyhyesti, mutta painelu jatkui.
Kun deffa oli latautunut haluttuun joulemäärään, antamani äänimerkki muuttui, kuten muuttuu laitteessakin, jonka akussa on virtaa. Uuden äänen on taas tarkoitus kiinnittää käyttäjänsä huomio, sillä laite kehottaa nyt antamaan tasavirtasähköiskun.
”Dii-uu–dii-uu–suora viiva–dii-uu…”
Normaalisti ruudulla näkyisi vilkkuvat värit. Nyt niitä ei ollut, mutta minun oli jatkettava imitointia, koska skenaariossa elettiin johtamisen näkövinkkelistä tapahtumarikasta vaihetta. Aloin lauleskella nousevasti ja laskevasti dii-uu–dii-uu. Johtaja seurasi herkeämättä kelloa ja huusi pian: ”Painelu seis, mikä rytmi?” Ainakin kolme päätä kääntyi katsomaan mustaa monitoria. Lauloin taas: ”dii-uu–dii–uu–suora viiva–dii–uu..”
”Aha, asystole, ei isketä, painelu jatkuu”, liideri päätteli ääneen. Painelija vaihtui ja painelu jatkui. Monitorin käyttäjä sai tehtäväkseen purkaa latauksen. Sitten hiljenin.
Latausujellus oli vaikea
Äänimerkki-imitaattorin näkökulmasta haastavinta oli latausujelluksen loppuhuipennus, koska siinä pitää päästä niin korkealle. Viereisessä huoneessa harjoitusta vetänyt kollegani olikin ryhmälleen todennut, että taitaa deffa vedellä viimeisiään. Omasta mielestäni onnistuin laulamaan parhaiten dii-uu–dii-uu -osuuden, se on äänialalleni selvästi parempi.
”Soiva intervalli taitaa olla muuten kvartti
eli sama sävelhyppy kuin ’Soihdut Sammu’ -biisissä.”
Omasta musiikkitaustastani saattoi olla hyötyä, siltikin, vaikkei minulla kovin kelvollista lauluääntä olekaan. Luulisin, että dii-uut varmaankin osuivat sävelkorkeudeltaan melko lähelle alkuperäistä, siinä soiva intervalli taitaa olla muuten kvartti eli sama sävelhyppy kuin ”Soihdut Sammuu” -biisissä.
Palautekeskustelu
Tapaus kertoo hyvin opiskelijoiden motivaatiosta ja keskittymiskyvystä, ja siitä, että he suhtautuvat tekemiseensä vakavasti ja pitävät rimaansa korkealla. He haluavat koulutuksestaan kaiken mahdollisen irti, vaikka sitten deffan ääniä laulavan opettajan muodossa.
Itselläni pilkahti sekunnin murto-osan mittainen uhkakuva harjoituksen keskeytymisestä. Se olisi ollut sääli, sillä kehitteillä ollut koko ryhmän onnistuminen olisi voinut menettää merkityksensä. Siksi oli minun vuoroni heittäytyä. Koska tehtävänäni oli myös arvioida, sanoisin, että deffan imitointini onnistui; opiskelijoiden ilmeet eivät näyttäneet hämmentyneiltä ja toimintakin jatkui keskeytymättä.
Teksti Tia Windahl, ensihoidon lehtori Saimia ammattikorkeakoulu.
Piirros Miia Toronen
