Ensilinjan auttajien, kuten ensihoitajien, palomiesten ja poliisien, työssä kohdataan toistuvasti psyykkisesti kuormittavia tai traumatisoivia työtehtäviä. Ensilinjan auttajat altistuvatkin työssään kahdenlaiselle ammatilliselle stressille.
Onnettomuustilanteissa työskentelevät ensilinjan auttajat; ensihoitajat, poliisit ja palomiehet, altistuvat primaaristi traumaattiselle stressille. He kohtaavat työssään järkyttäviä tilanteita kokeneita ihmisiä.
Kovia kokeneiden, heidän läheistensä ja heihin liittyvän tuskan kohtaaminen aiheuttaa stressiä. Mikäli stressi kumuloituu, auttaja alkaa kärsiä myötätuntouupumuksesta. Kumuloitunut stressi voi aiheuttaa merkittävän työperäisen riskin, jolloin työteho voi vähetä ja yksityiselämään saattaa tulla vaikeuksia. Lopulta stressi voi edetä työkyvyttömyyteen.
Tyypillisimpiä myötätuntouupumuksen oireita ovat fyysiset stressireaktiot, turtuneisuus, kyynisyys, pessimistisyys, ammatillisen itsetunnon heikkeneminen, masentuneisuus, sulkeutuneisuus ja eristäytyminen. Oireet ovat kuitenkin hyvin yksilöllisiä ja ne voivat vaihdella lievästä tilasta hyvin moninaiseen arkea häiritsevään oireiluun.
Uskomusjärjestelmä järkkyy
Ensilinjan auttajat joutuvat työssään vaarallisiin ja uhkaavin tilanteisiin, jolloin työ traumatisoi ja auttaja saattaa järkyttyä. Järkyttävä tapahtuma voi murskata uskomusjärjestelmämme, johon perustuu ihmisen ymmärrys oikeasta ja väärästä – oikeastaan kaikesta normaalista toiminnasta. Kokemukset murentavat haavoittumattomuuden illuusiota ja ihminen kokee menettäneensä hallinnantunteensa. Silloin puhumme traumaperäisistä häiriöistä ja traumaperäisestä stressireaktiosta (PTSD).
Akuutti stressireaktio kehittyy
Monet ihmiset joutuvat elämänsä aikana tilanteeseen, jossa traumaattinen tapahtuma järkyttää niin voimakkaasti, että arki häiriintyy ja syntyy akuutti stressireaktio. Se kehittyy, kun stressitekijä on poikkeuksellinen.
Henkilö saattaa kokea oman tai toisen fyysisen koskemattomuuden vaarantuvan. Hän voi myös kohdata tapahtuman, johon liittyy kuolema tai vakava loukkaantuminen. Valtaosa akuuteista stressihäiriöistä menee ohi itsestään. Vaikean stressitapahtuman kokeneista vain osalle kehittyy vakavampi muoto – traumaperäinen stressihäiriö (PTSD).
Oireita vältellään
Akuutit stressihäiriöt ilmenevät erilaisina dissosiatiivisina – ja lievempinä oireina. Niissä traumaattinen tapahtuma koetaan uudelleen toistuvina muisti- ja mielikuvina, tuntemuksina, takaumina, unina tai tunteena tapahtumien elämisestä uudelleen.
Henkilöt pyrkivätkin välttämään tunteita, ajatuksia, paikkoja, ihmisiä, keskusteluja tai muita ärsykkeitä, jotka muistuttavat tapahtumasta. Usein ilmenee myös keskittymisvaikeuksia, jatkuvaa ylivalppautta, ahdistuneisuutta ja unettomuutta. Useimmiten oireet häviävät 2-4 päivässä. Mikäli oireilu jatkuu yli kuukauden, kyse on traumaperäisestä stressihäiriöstä (PTSD).
Irralliset muistot eivät integroidu
Kun altistumme traumaattiselle tilanteelle, eikä niitä käsitellä, voivat asiat jäädä mieleen irrallisina tai sirpalemaisina muistoina. Ne ovat tunteita, kehon aistimuksia tai itseen liittyviä kielteisiä uskomuksia. Tapahtuma ei integroidu omaan elämäntarinaan samalla tavalla kuin muut arjen kokemukset. Tämä voi aiheuttaa häiriöitä normaaliarjessa, esimerkiksi häiritsevinä takaumina ja jatkuvana ylivireystilana.
Tapahtumasta muistuttavien asioiden vältteleminen kuormittaa ja uuvuttaa pitkällä aikavälillä. Työperäinen ylikuormitus lisää myös riskiä myötätuntouupumukseen, koska kykymme olla psyykkisesti joustavia vähenee.
Toiset ovat rakeenteellisesti kestävämpiä, mutta riittävän suuri kuormitus voi aiheuttaa stressihäiriöitä kenelle tahansa. Myös henkilön aiemmin käsitellyt tai käsittelemättömät kokemukset vaikuttavat alttiuteen traumatisoitua ja herkistää myötätuntouupumukselle.
Nopea ja edullinen purku
Nykyisin useimmat ensilinjan auttajat tietävät, miten heidän tulisi huolehtia itsestään. Kiireen keskellä se kuitenkin helposti sivuutetaan. Työyhteisön, ja erityisesti esimiesten, tuki on tärkeää. Nopein ja edullisin tapa ehkäistä stressihäiriöitä tai myötätuntouupumusta on defusing-istunnot ja kahdenkeskiset vertaispurkukeskustelut. Niissä voidaan arvioida myös jatkotuen tarvetta.
Teksti Markku Andelin
Kuva Marko Partanen
Kirjoittaja on psykoterapeutti. Hän työskentelee Introspekt Oy:ssa ja on toiminut poliisien, pelastustoimen ja ensihoidon posttraumatyöpajoissa.
