”Oli makea tilanne kenttäjohtajana, kun norjalainen kopteri laskeutui 32 minuuttia hälytyksen jälkeen utsjokilaisen aivohalvauspotilaan pihaan”, Matias Wesin kertoo. Viranomaisviestintä ja yhteistyö Suomen, Ruotsin ja Norjan rajoilla on viime vuosina ottanut ison harppauksen eteenpäin.
Suomalaiset, ruotsalaiset ja norjalaiset ensihoitajat saavat tehtäviä naapurimaan puolelle viikoittain. Nykyään maiden ensihoitajat voivat rajan ylittäessään toimia omilla radioillaan erikseen sovituissa puheryhmissä.
Tetra-verkossa oli kuitenkin jo pitemmän aikaa ollut mahdollista kommunikoida ruotsalaiskollegojen kanssa. Norjalaisiin Tetralla ei yhteyttä oltu saatu. VIRVE-verkko rakennettiin aikanaan kattamaan Suomen alue, joten sen peittoalue ei ole riittänyt kovin pitkälle maan rajojen ulkopuolelle mentäessä. Tästä ominaisuudesta syntyi käyttäjille ongelma, kun toimitiin maiden rajat ylittävässä yhteistyössä. Radiopuhelimet putosivat pois verkosta, kun yksiköllä ajettiin kymmenkunta kilometriä naapurimaan puolelle, kertoo OYS ervan VIRVE-päällikkö Marko Tervo.
Yhteensopivammaksi
Syksyllä 2017 Suomen VIRVE-verkkoa ryhdyttiin kehittämään paremmin yhteensopivaksi Ruotsin Rakel- ja Norjan Nødnet-verkon kanssa. Ruotsi ja Norja olivat sovittaneet verkkonsa yhteensopiviksi jo aiemmin.
VIRVE-verkkoa hallinnoiva Erillisverkot pyysi jokaista ministeriötä nimeämään ohjaamiensa viranomaistahojen edustajat työryhmään, joka alkaisi tehdä VIRVEstä yhteensopivampaa naapuriverkkojen kanssa
STM asetti terveystoimen vetäjäksi Marko Tervon. Kenttätyön asiantuntijoiksi nimettiin kenttäjohtaja Matias Wesin Lapin sairaanhoitopiiristä ja ensihoitaja Eero Viippola Länsi-Pohjan sairaanhoitopiiristä. ”Meillä oli työpaikalla kysely, että kuka menisi tällaiseen STM:n vetämään työryhmään? Minulle tarjottiin tehtävää ja päätin ottaa kopin. Oli siistiä, että ensihoitajan papereilla pääsin tekemään tällaista”, Wesin sanoo.
Vanha ja kankea systeemi
Matias Wesin oli kenttäjohtajan työssään ehtinyt monta kertaa tuskailla maan rajan ylittävän avun saannin vaikeutta. Siihen ei liittynyt pelkkä kommunikointi Tetra-verkossa, vaan myös kankeat viranomaisprotokollat. Esimerkiksi alussa kerrotun avh-potilaan avunsaanti olisi helposti viivästynyt 2-3 tuntia, jos norjalaisapua olisi tuotettu vanhan kaavan mukaan, Wesin kertoo. Kenttäjohtajan olisi ensin pitänyt soittaa pyyntö Oulun hätäkeskukseen, josta olisi otettu yhteyttä Tromsassa olevaan Norjan hätäkeskukseen, joka puolestaan olisi ohjannut pyynnön Kirkkoniemen hätäkeskukseen, joka taas voisi hälyttää Utsjokea lähinnä olevan Finnmarkin helikopterin.
Kirkkoniemen hätäkeskus ei kuitenkaan olisi voinut hälyttää kopteria omin päin, vaan sen olisi täytynyt pyytää lupa ilma-aluksen käyttämiseen avun annon yhteydessä Joint Rescue Coordination Centrestä Bodosta. Kun Bodo olisi saanut päätöksensä valmiiksi, tieto olisi kulkenut samaa reittiä takaisin ja kopteri olisi saatu ilmaan.
Suoria puheluja
Parantunutta yhteistyötä kuvaakin hyvin se, että Utsjoen tehtävän aikaan kenttäjohtajana työskennellyt Wesin valitsi Virvestään yhteisen puheryhmän ja otti sillä yhteyttä suoraan Tromssan AMK:n HEMS-koordinaattoriin. Tältä Wesin tiedusteli, että onko heillä ylipäätään mahdollista lähettää apua aikaikkunassa olevalle avh-potilaalle. Myöntävä vastaus tuli parissa minuutissa, norjalaiset hankkivat itse tarvittavat luvat ja virka-apuprotokollat käynnistettiin vasta sen jälkeen, kun avun lähettäminen oli jo varmistettu.
Eräänä vapaapäivänään Wesin ihmetteli, kun hänen siviilipuhelimeensa tuli puhelu ulkomaalaisesta numerosta. Soittaja oli Norjan hätäkeskuksesta ja hän ihmetteli, että mikseivät he saa puhelimella yhteyttä Oulun hätäkeskukseen. Wesin otti yhteyttä Ouluun, kertoi naapurin yrittäneen tavoitella ja pyysi soittamaan takaisin. ”Norjassa ongelmaa hämmästelleen henkilön kollega oli käskenyt soittaa mulle, että minä hoitaisin varmasti ongelmatilanteen.”
Soittajaa neuvonut kaveri työskenteli Wesinin kanssa samassa viranomaisverkkoja yhdistävässä työryhmässä.
Kun rajayhteistyöprojektia aloiteltiin, norjalaiset olivat heti halunneet vaihtaa puhelinnumeroita niin projektissa työskentelevien kuin kentällä työskentelevienkin kanssa, jotta tarkentavat tiedot voitaisiin kysyä suoraan ilman välikäsiä, Wesin muistaa. Pelkkä puhelinnumeroiden vaihtaminen tuskin tällaiseen yhteistyöhön olisi kantanut, vaan sen perustana oli hyvin sujunut yhteistyö ja verkostoituminen.
Valmiit teemat kuukausittain
Yhteistyöryhmä määritteli Suomen Virven, Norjan Nødnetin ja Ruotsin Rakelin niitä ominaisuuksia, joita viranomaistyöskentely rajapinnassa onnistuakseen vatisi. Koska ruotsalaisten ja norjalaisten keskinäinen yhteys toimi jo, suomalaiset pitivät palaveria vuoron perään ruotsalaisten ja norjalaisten kanssa.
Erillisverkot yhdessä ruotsalais- (MSB) ja norjalaiskollegojen (DSB) kanssa kutsuivat kokoukset koolle sekä määrittivät niissä työstettävät teemat. Kokousten välillä jokainen taho teki valmisteluun liittyviä tehtäviä omilla työpisteillään.
Yhteiset puheryhmät
Työryhmät halusivat muun muassa maiden väliset ryhmäpuhelut, paikkatietojen välittämiset sekä hätäkutsun toimiviksi. Lisäksi niissä tunnistettiin eri maiden järjestelmien sekä viranomaisten toimintatapojen yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia. Niiden perusteella aloitettiin yhteisten toimintamallien suunnittelu. Yhteisten toimintamallien mukaan taas määriteltiin toimintapuheryhmät.
”Järjestelmät poikkesivat toisistaan paljonkin. Esimerkiksi Norjan AMK -hätäkeskus (Akuttmedisinsk kommunikasjonssentral) oli vain terveystoimen käytössä, mutta Ruotsin SOS Alarm ja Suomen hätäkeskuslaitos operoivat kaikkien viranomaisten kanssa. Lisäksi Norjassa ensihoidon kenttää johtaa AMK, Suomessa kenttäjohtaja mutta Ruotsin näihin verrattavaa johtamisjärjestelmää ei toistaiseksi vielä ole”, Wesin kertoo.
Projekti on koko Suomen laajuinen, mutta luonnollisesti se keskittyi enemmän Pohjois-Suomen rajoille. ”Lappi on tässä keskeisemmässä roolissa, sillä rajaa ja harvaan asuttua aluetta on paljon, vaikka Torniostakin käydään Haaparannassa usein. Tehtäviä naapurin puollelle tulee viikoittain, ellei päivittäin”, Tervo sanoo
”Antoisaa, välitöntä ja rakentavaa”
”Aloitimme tapaamiset kuvaamalla omat toimintomme niin yksilö- kuin aluetasolla. Etsimme yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia”, Wesin kertoo. Työryhmä päätyi siihen, että paikallinen toimija johtaa tilannetta aina, vaikka kohteen saavuttaisikin ensin naapurista tullut yksikkö. ”Paikallinen toimija, joka tuntee paikallisen järjestelmän, aiheuttaa todennäköisesti vähiten informaatiokatkoksia”, Wesin sanoo.
Informaatiokatkosten välttämiseksi päädyttiin myös siihen, että apua pyytävä taho määrää aina tehtäväkohtaisesti käytettävät puheryhmät avun pyynnön yhteydessä.
Tervon mukaan keskustelu naapureiden kanssa oli sujuvaa ja ryhmässä välittyi todellinen halu saada asioita ratkaistua. ”Yhteistyö oli antoisaa, välitöntä ja rakentavaa. Kaikilla oli aito halu ymmärtää toisen järjestelmän erilaisuus ja löytää yhteistoimintaan ratkaisu”, Tervo sanoo.
Wesinin mukaan yhteistyöryhmässä toimiminen on edistänyt muutakin toimintaa rajapinnassa.
Eroa puheryhmien käytössä
Kun työryhmissä valmisteltiin yhteisiä puheryhmiä, havaittiin eri maiden ensihoitajien radiokäytännöissä merkittävä ero. ”Siinä missä suomalainen ensihoitaja pyöräyttää tottuneesti tilanteeseen sopivan puheryhmän päälle, niin ruotsalaiset ja norjalaiset kollegat eivät valitse itse puheryhmiä. Molemmissa naapurimaissa hätäkeskus lähettää ensihoitajan radiopuhelimeen tehtävällä käytettävän puheryhmän.”
Ei INFO-puheryhmää
Eräs ratkaistava ongelma liittyi Suomessa käytettävään INFO-puheryhmään, josta tehtävälle mennessä kuuluu paljon tilannetietoa. Ruotsissa ja Norjassa tällaista ei ole. Ruotsissa ja Norjassa asia hoidetaan puhelimiin lähetettävällä tietoviestillä ja tehtävän ajaksi avattavalla puheryhmällä. Jos yksikkö haluaa muutoin keskustella hätäkeskuksen kanssa, se voi lähettää hätäkeskukselle ”call back request” -tilatietoviestin, jolloin hätäkeskus soittaa yksikköön tai avaa ryhmäpuhelun.
”Tämä huolestutti meitä suomalaisia ja sovimmekin, että kun hätäkeskus määrää naapuriaputehtävälle puheryhmän, niin sen tulisi myös itse kuunnella ryhmää niin kauan kuin yksikkö kohtaa potilaan”, Wesin kertoo. Siten voitaisiin taata, että hätäkeskuksen kautta välittyisi tarvittaessa kaikki saatavilla oleva tieto.
Paikkatietoja ja henkilötunnuksia
Ruotsalaiset eivät edelleenkään näe järjestelmästään suomalaisyksiköiden paikkatietoa. ”Siinä meni ilmeisesti jokin tietoturvaan liittyvä raja, jota suomalaiset eivät voineet ylittää”, Wesin arvelee.
Norjan hätäkeskus puolestaan halusi potilaista myös henkilötunnukset, joita Suomi ei tietosuojasyistä pystynyt välittämään. Suomessahan hätäkeskus ei edes tiedustele potilaan henkilötunnusta, joten se on sikälikin mahdotonta. Maiden ero johtuu siitä, että Norjan hätäkeskusta ylläpitää terveystoimi, joka käsittelee vain terveystoimen asioita, jolloin se identifioi potilaansa jo hätäpuhelussa.
Potilas ensin
Työryhmä etsi järjestelmäerot ja -yhtäläisyydet ja sovitti niistä käyvät toimintamallit. ”Välillä jännitti, mihin ratkaisuun tullaan päätymään, mutta lopulta yhteinen sävel löytyi potilas ensin -ajattelulla”, Wesin kertoo.
Kielimuurissakin oli jonkin verran ylitettävää. Keskustelukielenä käytettiin englantia, mutta paikka paikoin tarvittiin maan sisäisiä tulkkauksia.
Yhteistyöryhmät kokoontuivat lähes kuukausittain parin kolmen vuoden ajan siten, että toinen palaveeraaja oli aina Suomi. Norjalaiset ja ruotsalaiset vaihtelivat osapuolina riippuen siitä, kumman järjestelmän asioita tarkasteltiin. Palaverien lisäksi työryhmät testasivat järjestelmää maiden rajoilla.
Tilanne nyt
Oulun hätäkeskus lähettää viralliset avunpyynnöt Suomesta Ruotsiin tai Norjaan. Apua tarvitsevan maan hätäkeskus voi kuitenkin avata vuoropuhelun etukäteen suoraan kenttäjohtajalle ja tiedustella ennakkoon, että onko avun lähettämien ylipäätään mahdollista. Käytännössä apua annetaan aina kiireellisiin tapauksiin lähimmän yksikön periaatteella. Yksiköillä on käytössä laaja repertuaari puheryhmiä, joista käytettävät määritellään hälytyksen yhteydessä. ”Suomalaisen ensihoitoyksikön rajan ylitys Ruotsiin tai Norjaan onnistuu samalla tavoin kuin se menisi keikalle toisen sairaanhoitopiirin alueelle”, Wesin vertaa.
Englantia tai jotain muuta
Komentokielenä rajan takaisilla tehtävillä on englanti, mikäli kohteeseen menevät yksiköt löytävät toimivamman yhteisen kielen, he voivat vaihtaa siihen.
Tervo pitää hienona sitä, että ensihoitajat voivat käyttää yksiä ja samoja päätelaitteita kommunikoidessaan Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Käytössä on myös etukäteen suunnitellut puheryhmät ja viestintämallit.
Tulevaisuuden näkymät
Korona-aikana oli suunnitteilla palavereja, joissa olisi katsottu, miten aikaansaannosten kanssa on pärjätty. ”VIRVE2 on tulossa, ja siihen halutaan ilman muuta samat toiminnot. Pohdimme myös, onko tulevaisuudessa yhteistyöhön tulossa muitakin maita, maailmantilanne huomioiden se tarkoittaisi lähinnä Viroa”, Tervo sanoo.
Hänen mukaansa maiden verkko-operaattoreilla on vielä teknisiä haasteita ratkottavana. ”Lähtökohtana on ollut, että kaikki VIRVEssä olevat toiminnallisuudet toimisivat myös naapurimaan verkossa, kuten omassa verkossa. Perusasiat toimivat, mutta hiottavaa vielä riittää, vaikka käyttäjät kokevat viestinnän ja yhteistoiminnan maiden välillä parantuneen.”
Teksti Marko Partanen
Kuva Matias Wesin
