SURO sydämellä – Vuoden ensihoitaja 2014 Simo Ekman

Vuoden ensihoitaja Simo Ekman haaveili lentäjänurasta, kokeili palomiehen töitä, aloitti tietotekniikan
insinööriopinnot ja päätyi ensihoitoalalle. Hän on hyödyntänyt kaikkia kiinnostuksen kohteitaan ensihoidossa ja saanut aikaan paljon. Jotkut tituleeraavat Ekmania suuronnettomuuksien asiantuntijaksi, mutta itse hän ei siihen suostu. Pitäisikö?

Simo Ekman haaveili nuorena lentäjänurasta. Silmälasien saaminen muutti suunnitelmat. 15-vuotiaana hän osallistui Vapepan kesäleirille, jonka jälkeen hän liittyi Rekolan VPK:hon. VPK:ssa Ekman eteni aina palokunnanpäälliköksi asti. Kesät 1992 ja 1993 mies työskenteli silloisella Sipoon palolaitoksella palomiesten vuosilomasijaisena. Niiden kesien jälkeen letkunveto oli nähty.
”Silloin tiesin, että palomiehen työ ei ole sitä, mitä haluan tehdä. Ambulanssi ei kuitenkaan vielä ollut enempää kuin ehkä”, Ekman sanoo.

”Jos sanoit sanan potilas, opettajat alkoivat yskiä”

Ylioppilaaksi valmistumisen jälkeen Ekman aloitti tietoliikennetekniikan insinööriopinnot Helsingin teknillisessä oppilaitoksessa, kunnes nopeasti totesi, että: “minusta ei tule insinööriä.”
Puoli vuotta myöhemmin Ekman aloitti Helsingin sosiaalialan oppilaitoksessa lähihoitajaopinnot. Sekään ei osoittautunut oikeaksi paikaksi.
”Jos sanoit sanan potilas, opettajat alkoivat yskiä, koska sosiaalitoimessa on vain asiakkaita”, Ekman muistaa.

Edesmennyt lääkintävahtimestari-sairaankuljettakurssi oli tosiasia. Ekman pääsi viimeiselle Helsingin sairaanhoito-oppilaitoksen järjestämälle kurssille, noin 1000 hakijasta valittiin 36.
”Koulutus oli varsin mielenkiintoinen ja mukava. Paljon asiaa vähässä ajassa; 1,5 vuodessa tehtiin 36 tenttiä”, Ekman kertoo.
Hän valmistui vuonna 1996.

”Sairaalatyö ei kuitenkaan ollut minua varten”

Ensimmäinen sairaankuljettajan kesäpesti löytyi Helsingin terveystoimelta ja ensimmäinen vakituinen toimi Vantaan sairaankuljetus Oy:stä. Pelastuslaitoksen sairaankuljetukseen Ekman otti kosketusta ensimmäisen kerran Järvenpäässä. Samalla hän teki töitä myös Malmin ja Peijaksen sairaaloiden päivystyksissä.
”Sairaalatyö ei kuitenkaan ollut minua varten. Tuntui, että kolmen viikon jälkeen alkoivat seinät kaatua päälle”, Ekman sanoo.

Vantaalaisena Ekman halusi töihin kotikaupunkinsa pelastuslaitokselle.
”Siihen aikaan Vantaan pelastuslaitos oli todella haluttu työpaikka ja sinne oli vaikea päästä”, Ekman muistaa.
Kun hän oli hakenut kannuksensa yksityisellä puolella ja saanut lääkevelvoitteet, avautui sopiva tilaisuus hakeutua Vantaan pelastuslaitokselle töihin.
”Pelastuslaitokselle tulon jälkeen työn luonne muuttui, työtunnit vähenivät merkittävästi ja työn ja vapaa-ajan suhde muuttui päälaelleen, Ekman kuvaa.
Pelastuslaitokselle Ekmanin tietotekniikan osaamisesta ja kiinnostuksen kohteista on ollut selkeä hyöty, myös mies itse on päässyt totetuttamaan itseään.

”Monta kertaa kurssin aikana oli fiilis, että en jaksa enää”

Ennen pelastuslaitokselle tuloa Ekman oli jo aloittanut ensihoitaja AMK -kurssin, sen ensimmäisen, joka järjestettiin ammattikorkeakoulu Arcadassa. Siihen aikaan AMK-kurssia ei vaadittu hoitotason tutkinnoksi, vaan sen suorittaminen oli työhön pätevöitymisen kannalta vapaaehtoista.
”Jälkikäteen miettien on onni, että lähdin kurssille. Monta kertaa kurssin aikana oli fiilis, että en jaksa enää, sillä samalla oli käynnissä kokopäivätyö ja talonrakennusprojekti. Vaimolle kuitenkin kiitos, että pakotti käymään kurssin loppuun”, Ekman sanoo. Ensihoitaja AMK –papereihin lyötiin leima kuivumaan vuonna 2003.

Ekman on aina ollut kiinnostunut siitä, mitä ensihoitajan työ pitää sisällään ja miten sitä on tehty. Hän kehittikin pelastuslaitokselle tilastointijärjestelmän, johon silloisen valvomon hälytyspäivystäjät syöttivät kaikki sairaankuljetustehtävät ja ensihoittajat syöttivät hoitotiedot. Arcadalle Ekman teki opiskeluaikanaan loppuraportin ensihoitajien arviointi- ja testausmenetelmistä.

2006 julkaistu kirja on lajissaan ensimmäinen suomenkielinen kirja.

Vuosina 2004-2006 Ekman toimi ATK-tukihenkilönä Pro Medi-Heli ry:lle (FinnHEMS:n edeltäjä). Tehtävään kuului Vantaan, Turun ja Vaasan yksiköiden hälytys- ja konsultaatiotietokantojen suunnittelu, toteutus, ylläpito ja huolto. Suuronnettomuustulikasteensa Ekman sai pihatöitä tehdessään, kun puhelin soi. Soittaja oli Maaret Castrén. Hän kysyi Ekmanin kiinnostusta lähteä mukaan Duodecimin Suuronnettomuusoppaan toimituskuntaan ei-lääkärijäseneksi. Vastaus oli selvä heti: Kiinnostaa. 2006 julkaistu kirja on lajissaan ensimmäinen suomenkielinen kirja.

Heti kirjan julkaisun jälkeen Arcadan silloinen ensihoidon koulutusohjelmajohtaja Eivor Wallinvirta pyysi Ekmania suunnittelemaan ja koordinoimaan koululle ensihoidon johtamiskoulutuksen. Arcadassa sellainen järjestettiin ensimmäisen kerran 2007. Parhaillaan on käynnissä kurssi numero 9. Ekman on aina ollut kursseilla mukana opettajana.
”Vuosien varrella roolini kurssilla on pienentynyt, mutta jokaisella kurssilla olen mukana luennoitsijana sekä kaikissa harjoituksissa”, Ekman sanoo.

”On aina arveluttavaa lähteä pilottikursseille”

Vuonna 2011 Ekman iski silmänsä Laurean YAMK-tutkintoon, jolla oli mielenkiintoinen nimi: Kriisi- ja erityistilanteiden johtaminen. Se järjestettiin ensimmäistä kertaa.
”On aina arveluttavaa lähteä pilottikursseille. Tämänkin kurssin aikana petyttiin mutta myös saatiin”, Ekman kertoo.
Ehkä uskallusta toi se, että hän on itsekin ollut suunnittelemassa ja vetämässä johtamisen pilottikurssia.

Tutkintoihin liittyy aina opinnäytetyö, niin myös Kriisi- ja erityistilanteiden johtaminen -kurssiin.
”Nuorempana haaveilin lentämisestä ja lentokoneista. Ne kiinnostavat edelleenkin, kuten lentoasema paikkana. Oli jotenkin selvää, että opinnäytetyö tulee liittymään siihen”, Ekman sanoo.
Hän oli jutellut monien ihmisten kanssa ilmaliikenneonnettomuuksista, mutta jäänyt aina pohtimaan sitä, että tiedätäänkö oikeasti, mitä onnettomuuksissa tapahtuu ja mihin niissä pitää varautua.

”Oli aina selvää, että opinnäytetyöni liittyi ilmailuun.”

Ekman ryhtyi tutkimaan ilmaliikenneonnettomuuksia. Hän lähetti kolmelle kansainväliselle ilmailujärjestölle pyynnön saada dataa analysoitavaksi. Mikään järjestö ei vastannut. Sitten Ekman löysi lentokoneenvalmistaja Boeingiltä tietoa. Yritys on vuosien varrella kerännyt tietoa onnettomuuksista, myös muiden muiden lentoyhtiöiden koneille sattuneista onnettomuuksista. Boeingin pääkonttorilta vastattiin kahden päivän kuluttua, että ei voida auttaa. Ekman oli kuitenkin lähettänyt pyynnön samaan aikaan myös Boeingin lentoturvallisuusosastolle, joka antoi kaikki tiedot käyttöön. Hänen työpöydälleen laskeutui 466 ilmaliikenneonnettomuutta tutkimuksen ajankohtaan nähden viimeisen 12 vuoden ajalta.

Dataa oli niin paljon, että opinnäytetyötä ohjaava opettaja joutui vetämään Ekmania suitsista, ettei työstä tule liian laaja. Ekman osoitti vääräksi yleisen käsityksen siitä, että ilmaliikenneonnettomuus päättyy aina tuhoisasti. Noin 80 prosenttia tutkimuksen onnettomuuksista sattui lentokentällä tai sen välittömässä läheisyydessä. 98 prosenttia näihin onnettomuuksiin joutuneista selvisi hengissä.
”Todennäköisesti ilmaliikenneonnettomuudesta selvitään muutamalla loukkaantuneella”, Ekman sanoo.

Onnettomuuksia sattui vuosittain 28-62, joista kuolemaan johtaneita oli 4-11 tapausta. Opinnäytetyössään Ekman arvioi ilmaliikenneonnettomuuden riskiä ja seurauksia Helsinki-Vantaan lentokentällä. Käytössään hänellä oli Boeingiltä saamansa kansainvälisen datan lisäksi kansainvälisen siviili-ilmailujärjestön (ICAO) sekä Euroopan lentoturvallisuusviraston (EASA) julkaisemat tilastot. Laskennallisesti Helsinki-Vantaan lentokentällä sattuu yksi onnettomuus 2,9 vuodessa, yksi kuolemaan johtanut onnettomuus 27,2 vuodessa ja yksi tuhoisa, useamman kuolonuhrin vaatinut, onnettomuus 57,7 vuodessa. Viimeisin tuhoisa ilmaliikenneonnettomuus tapahtui Maarianhaminassa vuonna 1963, siinä menehtyi 22 ihmistä. Helsinki-Vantaan lentoaseman 62-vuotisen historian aikana ei ole sattunut yhtään tuhoisaa, ihmishenkiä vaatinutta liikennelentokoneen onnettomuutta. 1989 sattui kuitenkin vakava pienkoneonnettomuus, jossa kahdeksasta koneessa olleesta menehtyi seitsemän.

Opinnäytetyön vamistuttua ICAO, toimitti Ekmanille lisää dataa.

Kun opinnäytetyö valmistui, Ekmania jäi kaivelemaan yksi asia – otoksen pienuus. Opinnäytetyön vamistuttua ICAO, toimitti Ekmanille lisää dataa. Nyt hänellä olisi tutkimaltaan ajalta 2052 onnettomuuden tiedot.
”Nyt pitäisi löytää aikaa. En ole vielä ehtinyt tekemään asian eteen juurikaan mitään. Pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni. Jatkoopinnot vielä kiinnostaisivat, mutta en tiedä yhtään miten yliopistot suhtautuvat YAMK-tutkintoon yliopistotasoisiin jatkotutkintoihin haettaessa”, Ekman sanoo.

Ilmaliikenneonnettomuuden yhteydessä puhutaan potilaiden selviytymisestä, samalla tavalla voidaan puhua ensihoidon selviytymisestä onnettomuuden hoitamisessa.
”Selviytyminen riippuu täysin siitä, miten ja missä onnettomuus tapahtuu. Lentoasema-alueella loukkaantuneiden määrä jää todennäköisesti pieneksi ja resurssit riittävät. Jos onnettomuus tapahtuu lentokenttäalueen ulkopuolella, tuhot ovat todennäköisesti suuret ja menehtyneitä on paljon. Pahimmassa tapauksessa potilaita on niin paljon, että tehtävästä suorituminen on erittäin vaikeaa. Ainoastaan aidolla viranomaisyhteistyöllä tilanne kyettäisiin hoitamaan jollakin tavalla. Silloin kaikilla viranomaisilla tulisi olla yhteinen työnäky, Ekman sanoo.

Varsinainen hoitotyö sujuisi hänen mukaansa suhteellisen hyvin, vaikka avuntarvitsijoita olisikin paljon.
”Suurin haaste on logistiikka: miten loukkaantuneet ihmiset siirtyvät lentokoneesta luokittelupaikalle, hoitopaikalle ja sairaalaan. Lentokenttäalueen sisälläkin etäisyyttä hoitopaikaksi määritellylle rakennukselle voi kertyä kaksi kilometriä, Ekman sanoo.
Elokuun ja toukokuun välisenä aikana Suomessa on kylmä, jolloin potilaat kylmettyvät nopeasti. Välttämättä sopivaa rakennusta hoitopaikaksi ei löydy ja joudutaan rakentamaan tilapäisrakennelma. Yksittäinen potilas hyötyy suuronnettomuusvalmiudesta siten, että hän kokee tulleensa autetuksi.
”Onnettomuudessa olleilla ei välttämättä ole fyysisiä vammoja, mutta hätä kuitenkin on”, Ekman sanoo.

Toimiva ketju luonnollisesti auttaa kiireisimmät potilaat nopeasti leikkaushoitoon. Viimeisin parannus Helsinki-Vantaan ensihoidon suuronnettomuustilanteisiin on HUS:in ja Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen yhdessä hankkima 170 m2 -kokoinen lämmitettävä ja valaistu telttakokonaisuus. Se on pakattu kahteen peräkärryyn, käytöstä ja tilanteen aikaisesta rakentamisesta vastaa kaksi sopimuspalokuntaa.
”Hankinta oli suurin yksittäinen mutta myös mielenkiintoinen ja opettavainen työprojektini viime vuonna. Tänä vuonna varmaankin viimeistellään prosessikuvauksia eri toimijoiden kanssa.”

”Tunnetaanko suunnitelmat ja välineet ja osataanko niitä käyttää”

”Emme voi vain odottaa, että jotain tapahtuu, vaan myös ensihoidon toimintamalleja on mietittävä, Ekman sanoo.
Hänen mukaansa toistaiseksi ei ole kovin paljon pohdittu, miten ensihoitoa johdetaan tilannepaikalla suuronnettomuuden tullen. Poliisi ja pelastustoimi ovat miettineet omia tehtäviään, ensihoidonkin pitäisi suunnitella enemmän.

Suomalaista tämänhetkistä ensihoidon suuronnettomuusvalmiutta on vaikea arvioida.
”Erilaisia hankintoja ja suunnitelmia on tehty siellä täällä, mutta tunnetaanko suunnitelmat ja välineet ja osataanko niitä käyttää,Ekman kysyy.
Hän nostaa esiin naapuriavun.
Kun sattuu suuronnettomuus, niin auttajatsaapuvat pitkien matkojen päästä, eri toimintaympäristöistä,he eivät varmastikaantunne suunnitelmia ja välineitä, Ekman arvelee.
Hän sanookin, että suuronnettomuuksienvaralta pitäisi miettiä vakioituja malleja, joitavoitaisiin hyödyntää ja soveltaa missä päinmaata tahansa. Esimerkkinä tällaisesta voisivatolla vaikkapa valtakunnallisesti yhtenevät viestiliikenneohjeet.

Suomalaista tämänhetkistä ensihoidon suuronnettomuusvalmiutta on vaikea arvioida.
”Erilaisia hankintoja ja suunnitelmia on tehty siellä täällä, mutta tunnetaanko suunnitelmat ja välineet ja osataanko niitä käyttää,Ekman kysyy.
Hän nostaa esiin naapuriavun.
Kun sattuu suuronnettomuus, niin auttajatsaapuvat pitkien matkojen päästä, eri toimintaympäristöistä,he eivät varmastikaantunne suunnitelmia ja välineitä, Ekman arvelee.
Hän sanookin, että suuronnettomuuksienvaralta pitäisi miettiä vakioituja malleja, joitavoitaisiin hyödyntää ja soveltaa missä päinmaata tahansa. Esimerkkinä tällaisesta voisivatolla vaikkapa valtakunnallisesti yhtenevätviestiliikenneohjeet.

Suomalaista tämänhetkistä ensihoidon suuronnettomuusvalmiutta on vaikea arvioida.
”Erilaisia hankintoja ja suunnitelmia on tehty siellä täällä, mutta tunnetaanko suunnitelmat ja välineet ja osataanko niitä käyttää,Ekman kysyy.
Hän nostaa esiin naapuriavun.
Kun sattuu suuronnettomuus, niin auttajatsaapuvat pitkien matkojen päästä, eri toimintaympäristöistä,he eivät varmastikaantunne suunnitelmia ja välineitä, Ekman arvelee.
Hän sanookin, että suuronnettomuuksienvaralta pitäisi miettiä vakioituja malleja, joitavoitaisiin hyödyntää ja soveltaa missä päinmaata tahansa. Esimerkkinä tällaisesta voisivatolla vaikkapa valtakunnallisesti yhtenevätviestiliikenneohjeet.

”Jonakin päivänä se on edessä, vaikka kukaan ei sitä haluaisikaan”

Ekman aikoo jatkaa valitsemansa polun kulkemista.
”Pyrin jatkossakin panostamaan suuronnettomuuksiin liittyvään varautumiseen. Jonakin päivänä se on edessä, vaikka kukaan ei sitä haluaisikaan. Silloin toivon, että he, joita onnettomuus koskettaa, ovat varautuneita siihen.

Jotkut tituleeraavat sinua suuronnettomuuksien asiantuntijaksi, miltä se kuulostaa?
”Aika hassulta. Suuronnettomuustoiminnan asiantuntijoita ei Suomessa ole, paitsi ehkä Onnettomuustutkintakeskuksessa. Monellakaan ensihoidossa ei ole kokemusta yli 20 potilaan yhtaikaisesta hoitamisesta. Kukaan ei tidä, miten suuronnettomuudessa pitäisi toimia – voimme vain jälkikäteen arvioida, miten työt sujuivat.”

Ensihoitajille työrauha

Vuoden ensihoitaja Simo Ekman nostaa keskusteluun ensihoitohenkilöstön jaksamisen. Jos Ekman olisi ensihoidon diktaattori, hän jarruttaisi muutosjunaa ja antaisi ensihoitajille työrauhan ja mahdollisuuden kehittää työtään ilman jatkuvia myllerryksiä. Ne ovat viime aikoina olleet kohtuttomiakin.
Ensihoidon järjestämisvastuu siirtyi vähän aikaa sitten kunnilta sairaanhoitopiireille, sote-uudistus vaikuttanee asiaan bumerangimaisesti. Kukaanhan ei vielä tiedä, mitä tulevaisuus tullessaan. Myös tuleva pelastustoimialueiden muutos vaikuttaa merkittävästi ensihoitopalvelun toimintaan ja järjestämiseen.
”Joissakin sairaanhoitopiireissä puhutaan erilaisista ensihoidon tehostamistoimista, rahavaroja vähennetään, yksikkömääriä vähennetään, ensihoitajat kuormittuvat ja palvelutaso heikkenee, Ekman sanoo.
Hänen mukaansa tehtävät lisääntyvät myös, koska ihmiset soittavat yhä herkemmin ambulanssin. Suuri osa tehtävistä on nykyisin terveysneuvontaa ja valistusta.
”Ensihoitajat painivat epätietoisuudessa, hevosmiehet kertovat enemmän kuin he, joiden pitäisi. Jopa työn jatkuminen aiheuttaa päänvaivaa”, Ekman sanoo.
Työrauhaa kaivataan, mutta seuraava puhuri käy jo, vaikka edellisen muutoksen tuulet eivät vielä ole lakanneet. Simo Ekman sai Vuoden ensihoitaja 2014 -huomionosoituksen Helsingissä 4.4.2014.

Teksti Marko Partanen
Kuva Hanna Raijas

Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran Systole-lehdessä 2/2014.

Vuoden ensihoitajan uudenvuodenpuhe 2015

Vuoden ensihoitaja 2014 Simo Ekman kirjoitti uudenvuodenpuheen.

Arvoisat ensihoitokollegat ympäri Suomen,
Taas on vuosi kulunut ensihoidon taipaleella. Mennyt vuosi on pitänyt sisällään paljonkin ensihoitoon liittyvää kirjoittelua erilaisissa medioissa. Valtaosa kirjoituksista on liittynyt ensihoidon palvelutasopäätösmuutosten aiheuttamiin kustannusten nousuihin eri alueilla, joiden seurauksena kunnat on alkaneet kipuilla heikentyneen rahatilanteen vuoksi. Lisäksi ensihoitohenkilöstön työaika on ylittänyt usein mediakynnyksen, kuten myös ensihoitopalvelun toiminnan laatuun sekä kilpailutukseen liittyvät asiat. Vanha vuosi on kuitenkin nyt aika jättää taakse ja suunnata katse kohti tulevaisuutta.

Alkanut vuosi tuskin tulee olemaan merkittävästi poikkeava edelliseen tai edellisiin verrattuna. Talouden näkymät tulevat olemaan edelleenkin heikot, joka osaltaan tulee vaikuttamaan myös ensihoidon rahoitukseen. Säästöjä on tehtävä, mutta mistä niitä pystytään oikeasti tekemään, ilman että sillä olisi vaikutusta varsinaiseen ensihoitopalvelun tuotantoon. Tulevaisuudessa pitäisi säästöjen sijasta miettiä sitä, miten voisimme tehostaa ensihoitopalvelun toimintaa, eli tehdä parempaa työtä samalla rahalla. Tähän on julkisuudessakin esitetty erilaisia keinoja, mm. lisäämällä ensihoitopalvelulle erilaisia oheistehtäviä, joita jo toki osassa alueita tehdään nykypäivänäkin. Toimintojen tehostamisessa kuitenkin pitää viimekädessä miettiä sitä, mitä varten ensihoitopalvelut on olemassa. Yksikään näistä oheistehtävistä ei voi/saa olla sellaisia, että lähtövalmius todelliseen ensihoitotehtävään merkittävästi heikentyy. Tässä kohtaa tuleekin tehostamisajatuksille eteen vastaava pulma kuin säätöillekin, ne joka tapauksessa vaikuttavat erinäisin tavoin ensihoitopalvelun valmiuteen ja kykyyn auttaa kansalaisia silloin kun he sitä eniten tarvitsevat niin päivittäisissä tilanteissa kuin suuremmissakin onnettomuuksissa. Ensihoitovalmius maksaa, sille ei yksinkertaisesti voi mitään. Varsinkaan ensihoitopalvelun työntekijät eivät sille mahda mitään, jokainen meistä on ammattilainen joka ansaitsee ammattilaisen palkan.

Rahasta puhuttaessa on mielenkiintoista vertailla muiden turvallisuusviranomaisten keskimääräisiä asukaskohtaisia kustannuksia ensihoitopalvelun kustannuksiin. Voinemme nopealla ja erittäin lyhyellä matematiikalla todeta, että ensihoitopalvelu on kustannuksiltaan näistä merkittävästi edullisin. Jokaisen viranomaisen toiminta on kansalaisille toki tärkeää, tämä on selvää, mutta tehokkaalla ensihoidolla voidaan saavuttaa merkittävimmät vaikutukset kansalaisten terveyden ja tulevaisuuden kannalta. Jos verrataan ensihoitopalvelun kustannuksia sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaiskustannuksiin, ensihoito edustaa marginaalista alle 1%:n menoerää. Siitä vähästä säästämällä usein säästetään väärästä päästä. Yksikin säästösyistä liian pitkällä viiveellä tavoitettu potilas saattaa myöhemmästä hoidosta koostuvilla kustannuksilla kumota koko tavoitellun säästön.

Keskimääräiset asukaskohtaiset kustannukset valtakunnallisella tasolla
Ensihoitopalvelut 31,50 € / asukas (2013)
Pelastustoimi 71,40 € / asukas (2012)
Poliisi 147,00 € / asukas (2012)
Puolustusvoimat 523,30 € / asukas (2013)
Sosiaali- ja terveydenhuolto 3208 €/ asukas (2013)

Ensihoidon kulurakenteiden arvioinnin yhteydessä usein vertaillaan myös yksityistä ja julkista palveluntuotantoa. Ottamatta enempää kantaa siihen, kumpi on parempi, on todettava että molemmissa on hyvät puolensa, mutta samalla huonot puolensa. Paremmuus väittelyssä kuitenkin useimmiten unohtuu se kenen vuoksi tätä työtä tehdään, eli asiakkaat.

Ensihoitopalvelun työntekijöinä olemme piikkipaikalla tarkastelemassa suomalaisen yhteiskunnan kehitystä, välillä tämä kehitys tuntuu menevän takapakkia. Uusavuttomuus lisääntyy jatkuvasti ja tämä heijastuu ensihoitopalvelun tehtäväprofiiliin. Ns. kovat keikat ovat hukkuneet erilaisten terveysvalistustehtävien sekaan. Olemme palveluammatissa, tämä on aina syytä muistaa, myös yön pimeimpinä hetkinä ei niin hohdokkaan potilastapauksen kanssa. Meidän täytyy tunnustaa se valitettava totuus, että nämä opastus- ja valistustehtävät tulevat tulevaisuudessa vielä lisääntymään kun monilla paikkakunnilla ensihoitopalvelu on ainoa terveydenhuollon ympärivuorokautinen päivystyspiste, seuraavaan pisteeseen voi olla matkaa yli 100km. Tämä edellyttää ensihoitopalvelulta uudenlaista kouluttautumista ja lähestymistapaa työhön. Ensihoitotyö ei ole koskaan ollut työnä kovinkaan heroistista, perustyö kattaa noin 95% kaikista tehtävistä ja ainoastaan 5% tehtävistä on kovia keikkoja, niitä keikkoja joista kahvipöydässä keskustellaan kiivaasti. Uusiutuva työnkuva tulee edellyttämään laaja-alaisempaa koulutusta sekä uusia välineitä potilaiden tutkimiseen ja tilanarviointiin. Tämä on haaste, mikä meidän ensihoidon ammattilaisten tulee kohdata pystyssä päin. Koulutuksenkin osalta olemme saaneet hieman kylmää vettä niskaan, sillä ensihoitaja-sairaanhoitaja AMK koulutuksen tulevaisuus on ollut katkolla. Tämän hetkisen tiedon mukaan koulutus tullee pysymään nykyisen kaltaisena, toki koulutuksen sisältöä tullaan varmaankin kehittämään tulevaisuuden työnkuvaa vastaavaksi.

Ensihoidon tulevaisuuden ennustaminen on äärimmäisen vaikeaa. SOTE-uudistus tulee jossain muodossa, mutta miten se vaikuttaa ensihoitopalvelun toimintaan, sitä ei kukaan vielä tiedä. Miten pelastustoimi on jatkossa mukana ensihoitopalvelun tuotannossa on myös hieman hämärän peitossa, siitä pitää huolen EU-tasoinen lainsäädäntö. Voiko SOTE-alueet jatkossa tehdä nykyisen kaltaisen yhteistoimintasopimuksen pelastustoimen kanssa on vielä punnittavana EU-tasolla.

Vuosien työn seurauksena, ensihoito on noussut vihdoinkin tunnustetuksi osaksi turvallisuusviranomaistoimintaa, poliisin ja pelastustoimen rinnalle. Pitäisikö ensihoitajienkin olla tulevaisuudessa virkasuhteessa jotta voimme olla toimivaltainen viranomainen, siitäkin on virinnyt keskustelua. Varsinkin mahdollisesti vuoden 2015 aikana voimaan astuva itsemääräämisoikeuslaki antaa yksittäiselle ensihoitopalvelun työntekijälle merkittävän oikeuden julkisenvallan käyttöön potilaan rajoittamistoimien määrittämisen sekä mahdollisen pakkolääkitsemisen osalta. Tämä jos mikä on julkisenvallan käyttämistä, kun kajotaan ihmisen perustuslaillisiin oikeuksiin. Jos tämä tulkinta on oikea, jatkossa kiireellinen ensihoitopalvelu tulee olemaan julkisyhteisöjen tuottamaa palvelua, ensihoitohenkilöstön ollessa virkamiehiä.

Yhtäkaikki ensihoidon jatkuva muutos jatkuu myös tulevina vuosina. Muutos päättynee jokaisen kohdalla vasta eläkkeellä, silloinkin valistuneina ihmisinä seuraamme muutosta vielä vuosia tiedotusvälineiden ja ensihoidon oman hevosmiesten tietotoimiston kautta, näin uskoisin. Eli leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä… pessimisti kun ei pety…

Muistakaa ehdottaa Vuoden Ensihoitajia. Tunnustuspalkinnon saajalle on tulossa unohtumaton vuosi, sellainen ainakin itselläni on ollut. Paljon hyviä muistoja, jotka säilyvät mielessä koko elämän, ainakin siihen saakka kun dementia vie muistin…

Antoisaa ja menestyksekästä ensihoitovuotta 2015 kaikille
Vantaalla 1.1.2015
Simo Ekman
Vuoden ensihoitaja 2014

Juttu on julkaistu alunperin Systole-lehden verkkosivuilla 1.1.2025.