”Kun taistelu alkoi, se vei flow´hun ja ajantaju katosi"
Baletin yleisössä ensikertaa olleet ensihoitajat Mari Pekkala ja Lauri Riihimäki arvelivat Spartacus-näytökseen mennessään, että esitys olisi 2,5 tunnin istumaurakka. Toisin kävi. Orjakapinajohtajasta kertova esitys antoi kyytiä ennakkoasenteille kaikilla tasoilla. ”Kun taistelu alkoi, se vei mennessään ja ajantaju hävisi”, Lauri sanoo. Hän kuvaa elämystään hyvin kokonaisvaltaiseksi.
Systole vei ambulanssin työparin, Marin ja Laurin balettiin. Jonathan Rodriguesin esittämä Spartacus otti heidät mukaansa aikamatkalle vajaan 2100 vuoden taakse.
Gladiaattorikoulusta paennut Spartacus kokosi kapina-armeijan tehdäkseen orjuudesta lopun. Marin ja Laurin matka Rooman ja Napolin tuntumaan kuljettiin Suomen kansallisbaletissa Lucas Jerviesin suunnittelemin askelin.
Kaksijakoiset odotukset
Ennen Spartacuksen alkua balettinoviisien odotukset olivat kaksijakoiset. He odottivat näytöstä paljon, mutta pelkäsivät samalla pitkästyvänsä. ”Ajattelin, että musiikki soi, joku tanssii ja minä katselen kelloa”, Mari sanoo. Lauri pyrki kaikin tavoin välttämään etukäteen mitään kontaktia esityksen aiheeseen tai siitä kertoviin arvosteluihin. ”Vaikka yritin olla odottamatta mitään, pelkäsin, että baletti ei ole minun juttuni”, Lauri kertoo.
Turhaa jännitystä
Pieni jännitys piili myös muussa yleisössä, jonka Lauri arveli olevan kovin elitististä. ”Oli helpottunut olo, kun huomasin, että väkeä on joka lähtöön ja saatoin olla siinä seassa oma itseni.” Hieman ennen näytöksen alkua yleisö yllätti molemmat ensihoitajat, sillä yhtäkkiä kaikki alkoivat taputtaa. Aplodit menivät kapellimestari Philippe Béranille, joka oli tullut paikoilleen johtamaan yli 70 soittajaa käsittävää orkesteria.
Kokonaisvaltainen yllätys
Mielikuvat piruettia pyörivästä hentoisesta naistanssijasta murenivat, kun voimakasraaminen Jonathan Rodriguesin esittämä Spartacus alkoi kapinoida. Balettinäyttämö oli yhtäkkiä täynnä taidokkaan tanssin tavoin tehtyä tappelua, nyrkkeilyä ja painia. Esitys imaisi molemmat ensihoitajat otteeseensa. Marikaan ei ehtinyt vilkuilla kelloaan, sillä näyttämöllä tapahtui koko ajan. ”Kun taistelu alkoi, se vei flow´hun ja ajantaju katosi. En voi käsittää, miten kokemus saattoi olla niin kokonaisvaltainen”, Lauri sanoo.
Vaikuttavaa musiikkia
Reilu 60 vuotta sitten Aram Hatšaturjanin säveltämä Spartacus-musiikki palkittiin Leninin nimeä kantavalla Neuvostoliiton korkeimmalla taidepalkinnolla. Viime marraskuussa sitä kiitteli myös Suomen korkeimman tason ensihoitaja, Lauri. ”Musiikki oli niin vaikuttavaa, että välillä se vei esitystä eteenpäin enemmän kuin tanssi.” Béranin ja orkesterin etukäteisaplodit osuivat enemmän kuin paikalleen. Onneksi Mari ja Lauri ehtivät mukaan taputtamaan niitä.
Hämärä tie balettiin
Väliajalla oli sopiva hetki pohtia sitä, miten oma tie oli vienyt balettiyleisön joukkoon. ”Ensihoitajaksi ryhtyessäni en olisi uskonut, että ammatti vie minut siemailemaan Kansallisbaletin väliajalla karpaloilla ja katajanoksalla maustettua Napue giniä tonicilla”, Lauri totesi. Sitten äänite ensimmäisestä suomalaisoopperasta Kaarle-kuninkaan metsästys kutsui yleisön takaisin paikoilleen. Siinä taisi tulla jopa sen verran kiire, että viimeiset Napuet nautittiin seisten.
Kuin hymyilevä perhonen
Välillä näytökseen laskeutui hiljaisuus. 1100-päinen yleisö saattoi kuulla tanssijan askelten äänen, vaikka kovin painavasti, ne eivät lattiaan käyneetkään. ”En voi olla ihmettelemättä tanssijoiden kehonhallintaa. Miten joku voi tehdä tuollaisia liikkeitä näyttämöllä kolmen tunnin ajan, olla kuin perhonen ja hymyillä mennessään”, Lauri toteaa. Ensihoitajat kiittelivät myös Jérôme Kaplanin aikaan saamia lavasteita. Esimerkiksi elävää tulta ei tänä päivänä monessakaan paikassa enää lavasteena nähdä. Myös etusormipatsas, joka lopulta kaadettiin, sai aikaan vahvoja tunteita.
Verta ja kyyneliä
Loppukohtauksessa verinen Spartacus verisine joukkoineen nostettiin paalujen päälle, jossa he levittivät kätensä ja lopulta laskivat ne. Spartacuksen rakastettu Abigail Sheppardin esittämä Flavia tanssi paalujen välissä ja laskeutui lopulta rakkaansa jalkojen juureen jättämään tälle jäähyväiset. Kohtaus oli Marin mielestä Spartacus-baletin vaikuttavin. ”Mitä siinä sinun mielestäsi tapahtui?” hän kysyi. Lauri näki vahvaa symboliikkaa, kun paaluilla seisovat veriset kapinalliset levittelivät käsiään.
Onkin mielenkiintoista, miten ihmiset kokevat taiteen, jossa on tanssia, soittoa mutta ei ensimmäistäkään sanaa. Baletista kumpuava yhteinen kieli välittyi tunteena, joka on kaikilla erilainen mutta silti yhdistävä.
Mari ja Lauri eivät tunteneet Spartacuksen tarinaa etukäteen, mutta ensihetkestä alkaen he olivat sitä mieltä, että menossa on vahva tarina, jota oli mielenkiintoista seurata ja ymmärtää. ”Olen edelleen hämmentynyt, miten kaikki eteni”, Lauri sanoo.
Spartacus tuskin jää viimeiseksi balettikokemukseksi, he arvelevat.
Teksti Marko Partanen
Kuvat Roosa Oksaharju/Suomen kansallisbaletti ja Marko Partanen
Tehtävä Kansallisbaletissa kuuluu juttusarjaan, jossa Pelastustieto vie ensihoito- ja pelastusalan ihmisiä tutustumaan erilaisiin taiteen muotoihin.
