Vuoden ensihoitaja 2021 Anu Venesoja on turvallista tohtoriainesta

Vuoden ensihoitajaksi 2021 valittu Anu Venesoja tekee väitöskirjaa ensihoidon potilasturvallisuuskulttuurista. Hän haluaisi puuttua työilmapiiriasioihin, joiden hän mainitsee vaikuttavan potilastyöhön ja turvallisuuteen. 
”Työilmapiiri ei ole pelkästään sitä, miten työpaikalla käyttäydytään henkilöstön kesken, vaan siihen liittyy myös potilaan kohtelu.”

Venesoja uskoo, että potilas kokee nahoissaan tavalla toisella sen, miten ensihoitajaa kohdellaan työssä ja miten tämä kohtele muita työyhteisönsä jäseniä. Työilmapiirillä on selkeä yhteys turvallisuuskokemuksiin, joista potilas kertoo oman tarinansa siinä missä häntä hoitanut ensihoitajakin.

Tiimityö on osattava

”Ensihoitotyössä pitää pystyä toimimaan tiiminä, joka tekee hyvää yhteistyötä. Tiimi puolestaan on nähtävä laajemmin kuin työparina.”
Moni tietää, että tiimiin kuuluu tilanteesta riippuen konsultti ja paikalla oleva muu henkilöstö, Venesoja lisää tiimiin myös potilaan.
”Tavoitteena on tasavertainen toimintaympäristö, jossa jokainen uskaltaa puuttua epäkohtiin ilman pelkoa joutuvansa vähätellyksi.”
Se luo potilastyöhön turvallisuutta.

Monisyinen kokonaisuus

Työilmapiiriin ja turvallisuuteen vaikuttavat kuitenkin monet asiat, joista kaikkia voi olla hankala hahmottaa. Omassa työssään Venesoja huomasi, miten paloaseman pienissä tiloissa yhteisöllisyys oli voimissaan. Tilanne muuttui, kun rakennettiin uusi ja tilava asema.
”Porukka hajosi isolla asemalla eri puolille ja yhteisöllinen fiilis katosi.”
Yhteisöllisyyden vähennyttyä, väheni myös työntekijän turvallisuuden tunne.

Lisää pelimerkkejä

23 vuotta ensihoitajan töitä tehnyt Venesoja valittiin seitsemän vuottaa sitten Eksoten varakenttäjohtajaksi. ”Olen hakenut vuosien varrella avoinna olevia kenttäjohtajan toimia mutta jokaisella kerralla valinta on kohdistunut miespuoliseen henkilöön”, hän sanoo. 
Tehtävään on edellytetty joko 30 op:n johtamiskoulutusta tai yamk-tutkintoa. Venesojan työnantaja on lähetänyt johtamiskurssille henkilöitä tarpeen mukaan, mutta hän ei jäänyt odottamaan valintaa sille. ”Hain yamk:hon, jotta saisin kenttäjohtajan tehtävää varten lisää pelimerkkejä.”

Nopeasti hankkeeseen

Yamk alkoi, ja sen ensimmäisenä infopäivänä kerrottiin hankkeesta, johon Suomen Ensihoitoalan liitto ja Tehy etsivät tekijöitä. Hanke koski työturvallisuutta ja ensihoidon turvallisuuskulttuuria. Aiheesta haluttiin opinnäytetöitä. Venesoja, Satu Hänninen ja Tia Windahl päättivät tehdä niistä yhden. He pyysivät opiskelukavereitaan kirjoittamaan, mitä he ymmärtävät turvallisuuskulttuurilla. Vastaustausten perusteella kolmikko laati kysymykset, jotka lähetettiin joka puolelle maata ensihoidon esimiestehtävissä ja vastuulääkäreinä toimiville henkilöille.
”Meidän ei pitänyt tehdä vertailua, mutta huomasimme, että ensihoitajat ja esimiehet olivat eri mieltä ensihoidossa tuolloin vallinneesta turvallisuuskulttuurista, lähinnä siitä, mitkä asiat ovat hyvin ja mitkä taas vaatisivat kehittämistä.”

Aiemminkin turvallisuutta

Ensihoitajan urallaan Venesoja oli aiemminkin perehtynyt turvallisuuteen. Hän oli vastannut hygieniasta, joka liittyy suoraan potilas- ja työturvallisuuteen sekä tehnyt kartoituksen organisaationsa turvavälinetilanteesta. Ei siis ollut ihme, että yamk-opinnäytetyökin valikoitui turvallisuusaiheiseksi. Opinnäytetyötä tehdessään Venesoja ymmärsi, miten monitahoista turvallisuus on ja miten lopulta kaikki liittyy siihen.
”Turvallisuus ei ole pelkästään välineitä ja toiminnallisuutta, vaan siihen liittyvät myös muut organisaatiolähtöiset sekä sosiaaliset ja psykologiset näkökohdat.”
Myöhemmin turvallisuuslonkerot saivat hänet pohtimaan työhyvinvointia ja työpsykologiaa.

”Voisihan sitä lähteä”

Yamk-luennoilla Venesoja kuunteli Maaret Castrénia ja Jouni Nurmea. He kertoivat, että Suomesta ei valmistu ensihoitajien tekemää tutkimusta eikä heistä valmistu tohtoreita. Naapurimaassa Ruotsissa tilanne on ollut jo pitempään toinen. ”Kun yamk-opinnäytetyöpalautteessa saimme kuulla työmme olevan väitöskirjatasoa, ajattelin, että: voi vitsi, voisihan sitä kokeilla lähteä yrittämään.”
Samalla opinnäytetyömme ohjaaja Niina Nurkka kertoi kuulleensa, että yamk-papereilla oli päästy tekemään väitöskirjaa. Ajatuksesta oli ryhdyttävä tekoihin.

Ei mikään helppo haku

Alkoi kivinen hakuprosessi, jossa Venesoja otti yhteyttä Helsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan tohtoriopiskelijoiden valitsijoihin.
”Oli jännää, kun kaikki olivat aluksi positiivisia, mutta eivät olleet kuitenkaan 100-prosenttisen varmoja asiasta.”
Valitsija toisensa jälkeen pyysi soittamaan aina seuraavalle. Viimeisessä soitossa vastaaja ei ollut enää niin positiivinen, mutta kehotti laittamaan kirjallisen kysymyksen, jotta Venesoja voisi saada asiaansa kirjallisen vastauksen. Sellainen tuli ja siinä ilmoitettiin: Hakukelpoisuus täyttyy. 

Sosiaaliset taidot tärkeitä

Helsingin yliopiston tohtoriopinnoissa on ollut Venesojan mukaan hyvä meininki.
”Meitä yamk:sta tulleita ei katsota kieroon, vaan ennemminkin ollaan kiinnostuneita, miten käytännöllinen taustamme nousee esiin tutkimuksissa.”
Käytäntöä odottavat ovat saaneetkin sitä itseään koko rahan edestä. Venesoja on selvittänyt ensihoitopotilaiden kokemuksia turvallisuudesta hoidon aikana. Tärkeimmäksi tekijäksi nousi ensihoitajan sosiaaliset taidot, vaikka ammattitaitoakin pidettiin tärkeinä. Venesojan mukaan potilaiden on kuitenkin vaikea arvioida ammattitaitoa, josta ensihoitaja saattoi saada potilaalta pitkän miinuksen, kun epäonnistui tipanlaitossa. 

Paljon parannettavaa

Kun Venesoja tutki väitöskirjansa toisessa osatutkimuksessa ensihoitajien näkemyksiä turvallisuuskulttuurista, ilmeni että parannettavaa on paljon.
”Ensihoitajien mukaan turvallisuuskulttuuri suomalaisessa ensihoidossa ei ole optimaalista. Kehitettävää löytyy kaikilta kuudelta tutkittavalta osa-alueelta. Olisikin hyvä, jos organisaatiot tekisivät ennen ja jälkeen kyselyn aina, kun toimintaan tehdään interventioita. Siten saataisiin selville, miten muutos on vaikuttanut organisaatiossa vallitsevaan turvallisuuskulttuuriin. Turvallisuuskulttuurilla on kuitenkin tärkeä osa myös potilasturvallisuudessa”, Venesoja sanoo.
Tutkimuksessa käytetty Emergency Medical Services Safety Attitudes Questionnaire (EMS-SAQ) -mittari osoittautui käyväksi välineeksi asian selvittämiseksi.

Kaikki mukaan

Lopuissa osatutkimuksissaan Venesoja nivoo yhteen muutkin ensihoidon parissa toimivat tahot. Hän selvittää, minkälaisia oppimiskokemuksia ensihoitajaopiskelijoilla on potilasturvallisuudesta sekä kysyy esimiesten ja vastuulääkärien mielipiteitä siitä, miten potilaita voitaisiin ottaa mukaan potilasturvallisuuden kehittämiseen.
”Potilasturvallisuuskulttuurin tutkiminen ei ole mikään suoraviivainen tutkimusaihe. Organisaatiolähtöiset ja johtamiseen liittyvät asiat näyttelevät siinä isoa roolia.”

Tieto lisää tuskaa

Väitöstutkimuksen tekeminen on osoittanut todeksi vanhan sanonnan: Tieto lisää tuskaa. ”Vaikka olen tutkijaopinnoissa ja saan siihen asianmukaista koulutusta, olen huomannut, etten millään voi oppia kaikkea. Menetelmiä ja tapoja tehdä tutkimusta on hurjan paljon. Tutkimuksen tekeminen on kuitenkin palkitsevaa, kun oivalluksia tulee.” 

Veren perintönä, porras kerrallaan

Pienenä Anu Venesoja kuunteli sotaveteraani-ukkinsa lääkintämiestarinoita. Äitinsä vanavedessä hän pohti lasten sairaanhoitajan uraa, mutta päätyi lopulta ensihoitoon. Sen jälkeen hän on opiskellut alaa porras kerrallaan kohti korkeinta tasoa.
Jatkosodan veteraani Tuomas Vertanen kertoi lapsenlapselleen Anu Venesojalle tarinoita lääkintämiesajoiltaan. Kertomus, jossa lääkintämies-ukki nouti junalta haavoittuneita ja joutui suojautumaan henkensä kaupalla pommitukselta, on syöpynyt Venesojan mieleen. Ukin henki säästyi vain hyvän tuurin ansiosta. 

Hoitoalalle mars

Kun Venesojan piti päättää, mitä tekee isona, veti veri jotenkin hoitoalalle. Hän oli suunnitellut suuntaavansa lähihoitajaopintonsa lastenhoitoon, mutta kavereiden kertomukset ensihoidosta pyörsivät hänen ajatuksensa. Lappeenrannassa alkaneet opinnot oli vietävä aikataulun takia loppuun Seinäjoella. Lappeenrannassakin toki oli ensihoidon suuntautumisvaihtoehto, mutta seuraava sellainen olisi alkanut vasta puolen vuoden kuluttua perusjakson päättymisestä. 

Postin lajittelusta vauhtia

Valmistumisensa kynnyksellä (1998) Venesoja oli hakenut alan töitä monesta paikasta. Niitä ei luvattu mistään, joten hän päätyi lajittelemaan posteja. Parin päivän lajittelutyön jälkeen hän sai puhelun, jossa tarjottiin ensihoitotöitä. Soitto tuli paikalliselta sairaankuljetusyrittäjältä Heimo Ruokoselta.
”Siihen aikaan puhuttiin kovasti puoliautomaattisista deffoista. Niitä ei vielä ollut kaikissa yksiköissä.” Myös ambulanssissa, jossa Venesoja aloitti, oli vielä päitsimillä varustettu oranssi Honeywell-deffa. ”Siinä oli pieni mutta erinomainen näyttö. Se ei näyttänyt kuin rytmin, mutta se näkyi säällä kuin säällä. Ei haitannut, vaikka aurinko paistoi kuinka kirkkaasti.”

Ensihoitaja amk kutsui

Venesoja työskenteli Ruokosen yrityksessä 4,5 vuotta. Työ piti sisällään enemmän sairaalasiirtoja, vähemmän kansalaistehtäviä.
”Parhaiten siltä ajalta jäivätkin mieleen vaativat sairaalasiirrot, joista sain hyvää kokemusta.” 
Vuosien varrella Venesojasta oli jännää huomata, että vaikka menetelmät ja laitteet kehittyivät, niin perusongelmat kuitenkin säilyivät.
”Kun tarvittiin saattajaa, mietittiin aina, kuka lääkäri sieltä tulee. Joskus sieltä tuli kandi, joka pystyi ottamaan lähinnä vain vastuun. Hoitoon tai laitteisiin liittyvää apua saattajilta ei juurikaan herunut.”
Työn ohessa Venesoja haki ensimmäiselle Lappeenrannassa alkaneella ensihoitaja amk -kurssille. Sille hän ei vielä päässyt, mutta toisella kerralla tie aukesi. Töiden kylkeen kiinnittyi tiivis opiskelu.

Palavaa ensihoitoa

Viimeisenä opiskeluvuotenaan Venesoja hakeutui töihin keskussairaalan teho-osastolle, jossa hän työskenteli myös valmistumisen jälkeisen kesän. Teho-osastolta saamiaan oppeja hän pystyy hyödyntämään työssään edelleenkin. Teho-osastokesän jälkeen Venesoja palasi ambulanssiin tanskalaisyritys Falckilla, joka oli saanut Lappeenrannan alueella sopimuksen.
”Kerran teimme vaativaa siirtoa kohti Helsinkiä. Utin kohdalla autosta alkoi nousta mustaa savua. Onneksi työparilla oli vpk-kokemusta ja hän tiesi, mitä pitää tehdä.” Potilas otettiin ulos autosta, mutta sammutusyritys ei onnistunut. Työpari poisti autosta happipullot ja esti mahdollisen räjähdyksen, Venesoja keskittyi hengityskoneessa olleen potilaan hoitamiseen.
”Meillä kävi tuuri, kun Itä-Savon ambulanssi tuli Helsingistä kotiin päin ja tarjosi suojan potilaalle siksi aikaa, kun paikalle saatiin korvaava yksikkö. Toinen yksikkö hoiti tehtävän loppuun ja me palasimme takaisin Lappeenrantaan savulta haisevien hoitovälineiden kanssa. Mitään jälkipuinteja ei pidetty.”
Siihen aikaan defusing-istunnot eivät olleet muodissa.

Virhe kyllä löytyy – etsitän se

Ensihoitaja amk -opinnot antoivat Venesojalle lisää temppuoppia ja lääketieteellistä osaamista.
”Tietyt asiat ovat noista 2000-luvun alun ajoista muuttuneet ihan hirveästi. Silloin oli kova linja, kun kaikki asiat oli opeteltava ulkoa. Tiimityöstä ei puhuttu eikä sitä harjoiteltu, pääpaino oli yksittäisissä pikkuvirheissä, ja niitä etsittiin vaikka mistä.” 
Venesoja on osallistunut viime vuosina amk-opiskelijoiden ammattitaidon arviointiin ja pannut ilolla merkille, että tiimityö on nousut isoon rooliin ja tarkistuslistoja käytetään aktiivisesti.
”Vaikka virheisiin puututaan edelleenkin, katsotaan enemmän kokonaisuutta ja nimenomaan potilasturvallisia työskentelytapoja.”

Yamk nopeassa tahdissa

Tähdätäkseen tarkemmin ensihoidon kenttäjohtajan töihin Venesoja hakeutui yamk-opintoihin. Niissä pääarkkitehtina oli amk:stakin tuttu ja myös Vuoden ensihoitajaksi valittu Simo Saikko.
”Simo olikin saanut yamk-kurssista monipuolisen hyvine luennoitsijoineen”, Venesoja kehuu. Hän valmistui kurssilta nopeassa tahdissa, vain 1,5 vuodessa (2016).
”Uskoakseni siitä oli hyötyä, kun lukitsimme opinnäytetyöaiheen heti alussa, pystyin yhdistämään sen jokaiseen kurssiin.”

On tyydyttävä keskinkertaisuuteen

Venesoja on työskennellyt ensihoidon varakenttäjohtajana seitsemän vuoden ajan. Siinä roolissa hän työskentelee lähinnä kiivaimpina lomakausina. Varakenttäjohtajana hänen täytyy hallita sekä ensihoitajan että kenttäjohtajan työ.
”Tiedän, että en voi olla hyvä molemmissa töissä, vaan joudun hyväksymään sen, että olen molemmissa keskinkertainen.”
Venesoja arvioi, että hänellä ei ole osaajien seassa asiaa terävimpään kärkeen, sillä molemmat työt kehittyvät jatkuvasti. ”Jos ei muuta, niin ainakin tietotekniikka kehittyy ja tuo muutoksia koko ajan.”
Systole uskoo, että Venesoja löytää vielä paikkansa terävästäkin kärjestä. Ajatus terävimmästä kärjestä saattaa kuitenkin tohtoriopintojen aikana muuttua.

Parasta…
…ensihoidossa on vaihteleva ja itsenäinen työnkuva ja työkaverit.
…kotona on perhe, johon kuuluvat Pekka-puoliso ja Sisu-poika.
…harrastuksissa on, että niistä voi valita tilanteeseen aina sopivan. Pään tyhjennys onnistuu parhaiten yksin luonnossa, jos haluaa rääkätä kroppaa, voi lähteä crossfit-salille.
…telkkarissa on Master Chef Australia. Siinä tuomarit antavat ihailtavasti palautetta kilpailijoille, vaikka nämä eivät onnistuisikaan.
…ruokapöydässä on Pekan savustama lohi.
…kavereissa on, että pääsee juttelemaan.
…musiikissa on rentouttava taustamöly. Radiosta kuunteleen Radio Rockia, siitä saa hyvää energiaa. Ihon alle iskee kasari sukkahousuhevi ja aikoinaan oli armoton Guns N´ Roses -fani.

Teksti Marko Partanen
Kuvat Dimitri Lisitsyn

Juttu on aiemmin julkaistu Systole 5/2021 -lehdessä.

Vuoden ensihoitajan uudenvuodenpuhe: Oodi opinnäytetyölle

Opinnäytetyö. Se asia, joka saattaa viivästyttää valmistumista ja se pakollinen paha, johon käytetty aika on pois kaiken tärkeän oppimiselta. Hyvin usein kuulee ensihoitajaopiskelijan tai työelämässä jo olevan ensihoitajan suusta väitteen, että ”Opinnäytetyö ja tutkimusmenetelmäkurssit ovat turhinta ensihoitajan opinnoissa ja eihän niistä ole mitään hyötyä käytännön työelämässä”. Totta varmaan toinen puoli, sillä harva meistä kentällä työtä tekevistä miettii tieteellisiä tutkimusmenetelmiä samalla, kun hoitaa potilasta. Vai olisiko opinnäytetyö ja tutkimus sittenkin jotain ihan muuta?

Tarkastellaanpa asiaa toisesta näkökulmasta. Mihin ne meidän hoitoprotokollamme ja muiden ensihoitotyön osa-alueiden ohjeistukset ja käytännöt perustuvat? Ne perustuvat parhaaseen saatavilla olevaan tutkittuun näyttöön ja hyviin hoito- ja toimintakäytäntöihin (Terveydenhuoltolaki 8 §). Ilman tutkimusta ei saada näyttöä hoidon tehosta tai hyödyistä. Tutkimuksellisuutta tarvitaan myös siihen, että hyvistä käytännöistä voidaan oppia.

Työelämässä tulee eteen tilanteita, joissa meistä jokainen saattaa tehdä havainnon, että jokin asia ei toimi parhaalla mahdollisella tavalla. Asian edistäminen ei yleensä onnistu pelkästään mielipiteensä ilmaisemalla. Jos käytäntöjä halutaan muuttaa ja kehittää, muutosten pitää perustua näyttöön. Tähän tarvitaan tutkimusta. Harvoin yksittäisen ensihoitajan tekemä tutkimus johtaa potilaan hoitokäytäntöjen tai muiden laajassa käytössä olevien toimintamallien muuttamiseen. Siihen vaaditaan enemmän näyttöä ja useampia tutkimuksia. Mutta yksittäisen ensihoitajan tutkimus ja tiedonhaku voi kuitenkin toimia sysäyksenä sille, että asiaa lähdetään tutkimaan ja selvittämään lisää.

Toisaalta myös muut syyt voivat toimia lähtökohtana sille, että käytännön työelämässä tulee tarve tutkimukselle ja tutkimusmenetelmälliselle osaamiselle. Nykypäivänä talous ja toiminnan tehostaminen asettaa paineita kehittää uusia ja vaihtoehtoisia malleja tuottaa oikeaa ja oikea-aikaista hoitoa potilaille. Niin myös ensihoidossa. On perustettu yhden hengen yksiköitä, VATI-yksiköitä, hybridiyksiköitä, combilanssi ja ensihoidon tilannekeskuksia vähän erilaisilla konsepteilla. Näistä on kuitenkin harvemmin saatavilla (ainakaan julkisesti) minkäänlaisia raportteja. Vielä harvemmin tulokset näistä kokeiluista tai pysyviksi jääneistä käytännöistä ovat päätyneet vertaisarvioituihin tieteellisiin julkaisuihin.

Miksi kokeiluista ja hyvistä käytännöistä ei raportoida julkisesti? Hyvä kysymys, jonka vastauksia voi vain arvailla. Tämä on harmillista, sillä tämä johtaa helposti siihen, että muilla organisaatioilla ei ole mahdollisuutta ottaa oppia muualla tehdyistä kokeiluista tai jopa sellaisenaan soveltaa niitä omassa organisaatiossaan. Tämä johtaa helposti tilanteeseen, jossa ”pyörä keksitään aina uudelleen”. Rohkeutta pitäisi löytyä myös siihen, että ne ”ei niin onnistuneet” kokeilut raportoitaisiin, jotta organisaatiot itse, mutta myös muut voisivat oppia niistä.

Miten tuohon edellä mainittuun ongelmaan ensihoidon tutkimuksen ja kehittämisen osalta voisi sitten tarttua? Ensihoitoasetuksen kolmanteen pykälään on tehty muun muassa seuraavat kirjaukset: ”Erityisvastuualueen ensihoitokeskuksen on yhteen sovitettava ensihoitopalvelun toiminta yhdessä muiden ensihoitokeskusten ja terveydenhuoltolain 50 §:ssä tarkoitettujen kiireellisen hoidon yksikköjen kanssa siten, että ne muodostavat tarkoituksenmukaisen toiminnallisen kokonaisuuden (kohta 2) ja seurattava alueensa ensihoitopalvelun toiminnan tunnuslukuja ja vaikuttavuutta sekä edistettävä ensihoitopalvelua koskevaa tutkimustoimintaa alueellaan (kohta 3).”  
Nämä ensihoitoasetuksen kirjaukset olisi vietävä konkreettisesti käytännön tasolle.

Tämä voisi esimerkiksi tarkoittaa sitä, että vahvistettaisiin käytäntöä, jossa erityisvastuualueiden sairaanhoitopiirit ja palveluntuottajat velvoitettaisiin ilmoittamaan oman erityisvastuualueensa ensihoitokeskukselle meneillä olevista tai käynnistymässä olevista kehitysprojekteista sekä kaikesta ensihoitoon liittyvästä yliopistotasoisesta tutkimuksesta. En tarkoita tällä sitä, että tutkimus- ja kehittämishankkeisiin pitäisi kysyä tai hakea erikseen lupa eritysvastuualueen ensihoitokeskukselta. Jos erityisvastuualueiden ensihoitokeskukset olisivat tietoisia alueillaan tehtävästä tutkimus- ja kehitystyöstä, olisi heillä paremmat mahdollisuudet auttaa samankaltaisia projekteja tekeviä tahoja verkostoitumaan (myös erityisvastuualueiden rajojen yli) ja he voisivat tarjota tukeaan tutkimuksen toteuttamisen ja raportoinnin osalta. On hyvä muistaa, että harvassa sairaanhoitopiirissä on henkilöiltä, joilla on sekä ensihoidon substanssiosaamista, että tieteellinen jatkotutkinto.

Edelliset kuvaukset käytännön työelämästä auttoivat toivottavasti hahmottamaan sitä, miksi tutkimusosaaminen on tärkeää ja miksi sitä tarvitaan myös käytännön työelämässä. Mutta palataanpa vielä siihen, mitä hyötyä opinnäytetyöstä on yksittäiselle opinnäytetyön tekijälle.

• Opinnäytetyön ja tutkimuksen teko antaa mahdollisuuden syventää omaa osaamista itselle mieluisasta aiheesta.
• Voit päästä osaksi isompaa tutkimusryhmää ja/ tai työryhmää ja näin laajentamaan verkostojasi.
• Opinnäytetyö on ”käyntikortti” työnhaussa.
• Opinnäytetyön arvosana vaikuttaa osaltaan myös mahdollisiin tuleviin jatko-opintoihin.
• Opinnäytetyön tekeminen kehittää tiimityötaitoja.

Kaikista ei tarvitse tulla tutkijoita ja tieteentekijöitä, mutta perustiedot ja syyt, miksi tutkimusta tehdään ja miksi huolellinen kirjaaminen on tärkeää ensihoitotutkimuksen kannalta ovat asioita, jotka kaikkien ensihoitotyötä tekevien tulisi sisäistää. Ensihoidon tutkimustoiminta tulisi nähdä mahdollisuutena, eikä välttämättömänä pahana, josta yksittäisen ensihoitajan tai ensihoito-organisaation ei tarvitse välittää. Lähivuosien aikana suomalainen ensihoidon tutkimus tulee saamaan uusia ulottuvuuksia, sillä vahvan ensihoitolääketieteellisen tutkijajoukon jatkoksi on väittelemässä useampi ensihoitajana uraa tehnyt tutkija.

Vaikka kulunut vuosi on ollut meille kaikille raskas ja näyttää siltä, että koronakurimukseen ei ole näkyvissä pikaista lopetusta. Tästä huolimatta säilyttäkää uteliaisuutenne ja toivo paremmasta vuodesta 2022!

Hyvää Uutta Vuotta 2022,

Anu Venesoja
Vuoden ensihoitaja 2021