Kun lukee pelastustoimen ja ensihoidon isoista harjoituksista kirjoitettuja lehtijuttuja, niin ne ovat yleensä sujuneet viimeisen päälle hienosti. Korjattavaa löytyy vain nimeksi. Positiivisia kommentteja pudotellaan kuivanpuisevasti.
Jotenkin homma haisee. Tulee tunne, että asioita katsellaan lämminhenkisin lasein. Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen Kehärata-harjoituksessa kääntyi kurssi – palopäällikkö kertoi medialle harjoituksen menneen päin helvettiä.
Kun lukee Kehärata-harjoituksesta vastanneen palopäällikkö Juha Rajalan Pelastustiedon verkkosivuilla antamat kommentit, voi todeta, että itsekritiikkiä ei puutu. Eikä korulauseita liiemmin viljelty. Jos harjoitus menee päin helvettiä, niin se menee päin helvettiä, asia ei muutu siloittelemalla eikä villakintailla pehmeästi painelemalla.
Peiteltiin asioita tai ei, niin valitettava totuus on se, että puutteet on ensin myönnettävä, minkä jälkeen niitä voidaan vasta korjata.
Pelastusjohtaja Pekka Vänskä toteaa Pelastustiedossa, että: ”Se ei mennyt niin kuin Strömsössä. Kuvittelimme, että porukka siirtyy nopeammin paikasta toiseen kuin siirtyikään.”
Palopäällikkö Rajala on suorasanaisempi:
”Päin helvettiähän se nyt meni, mutta siinä oli paljon sellaisia asioita, joita treenattiin ensimmäistä kertaa alueellamme. Veimme ensimmäistä kertaa toimintoja maan alle. Se oli erilaista verrattuna normaaliin pelastustoimintaan, ja soveltaminen jäi vähän puolitiehen.”
”Meidän piti kokeilla kehäratatunneliin varta vasten suunniteltua johtamisohjetta, mutta jostain syystä sitä ei edes kunnolla kokeiltu ja se vaihdettiin suuronnettomuuden mukaiseen johtamismalliin.”
”Ei ole yhtä varsinaista syytä, miksi se meni pieleen. Se on monesta teknisestä asiasta koostuva kokonaisuus, ja yksi kun prakaa, ongelmat lähtevät kertautumaan. Itsellänikin on peiliin katsomisen paikka, kun kerran noita valmistavia harjoituksia olin suunnitellut.”
”Ei minua tämä harjoitus huolestuta ollenkaan, vaan se, mitä heinäkuun ensimmäisen jälkeen tapahtuu, kun juna rupeaa kulkemaan. Rehellisesti täytyy sanoa, ettei me nyt ihan niin valmiita olla, kuin ajattelin.”
Peräkammarinysvääjä saattaa hihitellä Rajalan kommentteja. Hän voi osoitella sormellaan ja olla vahingoniloinen, ehkä hän päivittää sosiaaliseen median pari kaunista riviä. Peräkammarinysvääjä voi kuitenkin kaivaa etusormellaan toisenkin sieraimensa tyhjäksi ja työntää sen ensimmäisen lastin perässä suuhunsa, sillä harvoin näkee ja kuulee noin suorasanaista omaa arviointia ja vastuun ottamista omasta työstään kuin tässä tapauksessa.
Halutessaan Rajalan ei olisi tarvinnut tehdä Kehärata-harjoituksesta epäonnennumeroa. Hän olisi voinut toimia kuten muutkin ja todeta että hienosti meni ja paljon opittiin.
Yleensä isoissa harjoituksissa kehutaan eri viranomaisten kesken saumattomasti sujunutta yhteistyötä. Kiitoksen saa johtaminen, joka onnistui juuri siten kun oli suunniteltu. Uudet harjoitusta varten hankitut välineet ja sitä varten tehdyt kaaviot ovat toimineet kuin junanvessa. Mutta parasta on yleensä se, että kaikki harjoitukseen osallistuneet antoivat erinomaista palautetta.
Silti soraääniäkin kuuluu. Ne eivät kuulu lehtijutusta tai lehtijutun rivien välistä, vaan lehden sivuja selailevan suusta. Yleensä tekijäosasto on eri mieltä. Joskus asiaan perehtynyt sivullinen kertoo ihan toista, mitä harjoituksessa kertovassa lehtijussa kerrotaan. Näppituntuma harjotukseen on kaiketi erilainen, jos näpeissä on kynä tai suihkuputki.
Monesti tuntuu, että ison harjoituksen mediatarinaan keksitään jokin pikku seikka, mikä meni huonosti, jotta yltiöpositiivisesta saataisiin uskottava. Ehkä yksiköitä ei ollut tarpeeksi, mille ei normaalitilanteessakaan voi mitään tai sitten viestiliikenne tökki, kun operaattori jumiutui. Harvoin korjattavaa löytyy suunnitelmista tai toiminnasta.
Viestiliikenteestä valittelevat puhuvat itsensä pussiin, sillä ei voi olla sellaista tilannetta, että pelkkä viestiliikenne ei toimi. Kun viestit, eivät kulje, tökkii kaikki muukin. Viestiliikenteen voi ryssiä myös itse, mutta silloin ei tietenkään avata seurauksia. Viestinnän puute isossa pelastustehtävässä tarkoittaa sitä, että käskyt eivät mene perille ja yksittäiset palosotilaat alkavat taistella omin päin, eikä kokonaisuus ole kenenkään hanskassa.
Rajalan Kehärata-kommentointi onkin perin harvinaista. Se ei anna ruusuista kuvaa. Hän jopa aikoo vilkaista peiliinkin. Sellaista en muista kuulleeni koskaan ja aika moniin harjoituksiin on tullut lehtienpalstoilta tutustuttua.
Yleensä asioita halutaan ainakin jossain määrin kaunistella. Pitkään ja hartaasti, työtunteja laskematta, tehty suunnittelu ei saa päättyä huonosti.
Julkista vastuunkantoa näkee harvoin, se pysyttelee piilossa. Tullessaan esiin, se potkii kuivanpuisevaa positiivisuutta persauksiin.
Kiitos, että sain sanoa!