Uudisraivaaja – Jan-Erik Palviainen on Vuoden ensihoitaja 2017

Vuoden ensihoitaja 2017, Jan-Erik Palviainen, on alueensa ensihoidon uudisraivaaja. Hänen aloittaessaan Etelä-Karjalassa puhuttiin vielä sairaankuljetuksesta, nyt toimintaa seurataan koko maassa ihmetellen – hyvässä mielessä.  Matkan varrella hän on käskenyt ja keskustellut, tehnyt virheensä ja oppinut niistä. Kun hän on hypännyt tuntemattomaan, on epäonnistuminenkin luettu tulokseksi. 

Vuonna 2008 Etelä-Karjalan pelastuslaitos haki joukkoonsa vastaavaa sairaankuljettajaa, jonka tehtävänä oli johtaa ja kehittää sairaankuljetusta. Tuleva virkamies oli päätetty sijoittaa päiväsairaankuljetusyksikköön.
Palviainen haki paikkaa ristiriitaisin tuntein; miten hän voisi johtaa ja kehittää ensihoitoa, kun työskentelee samalla ambulanssissa, joka lähtee aamulla kahdeksalta tallista ja palaa takaisin kello 16, kun työaika päättyy.
”Työhaastattelussa pelasin upporikasta ja rutiköyhää. Kyseenalaistin koko tehtävänkuvan. Kysyin, että miten tämä on ajateltu; kuinka toimintaa voi johtaa ja kehittää keikoilla?”
Uhkapeli kannatti ja Palviainen valittiin tehtävään. 
”Tehtävänkuva muuttui heti ja siihen annettiin tarvittava resurssi.”

Kantapääkivusta vähintäänkin tuttu

Pian Palviainen huomasi olevansa ensihoitopulmineen yksin. Ei ollut ketään keneltä kysyä apua. Samalla piti hankkia kannuksia esimiestyöhön. Virheitä tuli ja hän sai kantapääkivusta jos ei nyt kaveria niin ainakin tutun. 
”Monia asioita tekisin nyt toisella tavalla jos saisin jälkeenpäin päättää.”

Kunnollinen remontti

Eteläkarjalaisen ensihoidon status vaati kunnollista remonttia. Vaikka oltiin jo lähellä 2010-lukua, Palviainen joutui perustelemaan moneen otteeseen eri tahoille, ettei ollut enää sairaankuljetusta vaan ensihoito.  
Kun uusi terveydenhuoltolaki alkoi kolkutella ovelle, Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri (Eksote) lähestyi Palviaista.  Kysymys kuului: Mitä ensihoidon kanssa aiotaan tehdä?
Kuntajohtajatkin kiinnostuivat ensihoidosta, he halusivat Etelä-Karjalaan yhdenmukaisemman toiminnan. Lopulta kuntajohtajat velvoittivat pelastuslaitoksen ja Eksoten suunnittelemaan miten ensihoitoa tehtäisiin jatkossa.

”Täältä on puuttunut intohimo viedä ensihoitoa eteenpäin.”

Plussat ja miinukset pantiin nelikenttään ja eri järjestämismallit käytiin läpi.
”Yksimielisesti päädyimme esittämään, että ensihoito siirretään Eksotelle.”
Pelastuslaitoksen johto tuli esityksen taakse. Se kävi Palviaisen mukaan melko kivuttomasti, vaikka tietämättömyys tulevaisuudesta arveluttikin pelastuslaitosta ja eriäviäkin mielipiteitä kuultiin. 
”Etelä-Karjalassa ei ole ollut kunnollista ensihoidon historiaa, sillä täältä on puuttunut intohimo viedä sitä eteenpäin sillä volyymilla mikä sille olisi kuulunut”, Palviainen pohtii.

Rautalankarulla esiin

Ensihoito siirtyi Eksotelle, ja Palviaisen mukana se sai aidon mahdollisuuden kehittyä. Sinunkaupat uuden isännän kanssa eivät kuitenkaan menneet kätellen läpi. 
”Sairaalan sisällä ei tunnettu ensihoitoa ja meidän oli murtauduttava sinne kertomaan keitä me olemme.”
Rautalankarulla oli kaivettava esiin moneen otteeseen ja siitä taiteltiin kerta toisensa jälkeen ensihoidon ääriviivat. Palviainen levitti alan ilosanomaa ensin johtoryhmään ja lähimmille työkavereilleen, pikkuhiljaa hän laajensi reviiriä.  
”Muistan eräänkin keskustelun, jossa minulta kysyttiin, että onko todellakin mahdollista ottaa tänä päivänä sydänfilmi kentällä.” 
Palviainen mietti, että isommat kehitysaskelet kannattaa toistaiseksi säästää, on keskityttävä vielä briiffaamaan kaveria. Ensihoidon tutuksi tekeminen oli työlästä ja aikaa vievää. 
”Olimme silti oikeasti osa Eksotea ja saaneet hyvän alustan kehitystyölle.”
Viidessä vuodessa Eksote oppi ensihoidon kielen. Palviaisesta vuodet kuluivat kuitenkin äkkiä. Hänellä oli nyt ensi kertaa kollegoita, joiden kanssa keskustella ensihoidon asioista. Järjestelmä oli pikku hiljaa valmisteltu ensihoidon uusia askelia varten.
”Kun ison seinän yli oli kiivetty, kaikki alkoi sujua helpommin.”

Pakottamalla ei synny hyvää

Muutama vuosi sitten Eksotessa keskusteltiin pienimuotoisesti päivystyksen ja ensihoidon yhdistämisestä. Palviainen ajatteli yhdessä ensihoidon vastuulääkäri Heimo Niemelän kanssa, että lähentymistä saadaan, kun ensihoitajien käsketään vain aloittaa työt päivystyksessä. Niitä oli määrä tehdä keikkojen välissä. 
Siitä tuli kuitenkin pakkopullaa. Kukaan ei ostanut asiaa. Palviaisen oli annettava uusi käsky, jolla lopetettiin toiminta yhtä nopeasti kuin aloitettiinkin. Pakottamalla ei saa aikaan aidosti hyvää tulosta – se oli oppi, joka Palviaiselle jäi käteen.

Rajapinnassa tehosa

Ensihoidon ja tehostetun kotisairaanhoidon (tehosa) tehtäväkentissä huomattiin rajapinta, jota saatettaisiin kehittää. Molempien organisaatioiden henkilöstö istutettiin pariin otteeseen samaan saliin pohtimaan yhteistyökuvioita; punnittiin uhkia ja mahdollisuuksia. Tilaisuuksissa löydettiin asioita, joihin pitää puuttua, jotta työ kentällä muuttuisi jouhevammaksi.
”Valitsimme henkilöstön kanssa muutoksille kärjen ja ryhdyimme vaan muuttamaan.”
Tehosan väki sai Virvet, heitä ryhdyttiin paikantamaan ja aloitettiin keskustelut heidän työturvallisuudesta. Tehosan sairaanhoitajat hoitivat ensihoidon ruuhkatilanteissa D-tehtäviä, ensihoitajat alkoivat auttaa antibioottitiputuksissa ja muissa toimenpiteissä.
”Isoja asioita tapahtui pelkästään tilaisuuksissa tulleiden ideoiden pohjalta, eikä ketään tarvinnut erikseen käskeä tai pyytää.”

Ketkä ovat lähimmät pelikaverit?

Pian päihin vedettiin taas mietintämyssyt. Kysymykset kuuluivat: Miten ensihoitoa pitäisi Etelä-Karjalassa viedä eteenpäin? Ketkä ovat lähimmät pelikumppanit? Ja kenen kanssa homman täytyy toimia? 
”Ensimmäisenä mieleen tuli tehosa. Se tekee hyvin samankaltaista työtä ihmisten luona kuin mekin, joskin hieman kiireettömämmin.” 
Palviainen mietti, että uskaltaako asiaa edes ehdottaa. Lopulta hän ehdotti: ”Mitä mieltä olette, jos ensihoito ja tehosa yhdistetään?” Johtoryhmässä, johon Palviaisen lisäksi kuuluivat Katri Länsivuori ja Timo Tanninen, tuli hetken hiljaisuus. Se rikkoutui sanoihin: ”Ei se hullumpi idea ole.”

Ei nielty purematta

”Pohdittuamme yhdessä asiaa, ja huomasin, että perusteita oli enemmän kuin osasin itse aluksi ajatella. Päädyimme siihen, että yhdistymistä kannattaa yrittää.” 
Palviainen otti yhteyttä tehosan vetäjään Sanna Lavikkaan ja ehdotti organisaatioiden yhdistymistä ja kotiin vietävien palveluiden kehittämistä yhdessä. Lavikka piti ideaa hyvänä. 
”Olimme sillä mielellä liikkeellä, että vaikka integroitumista ei tapahtuisikaan, niin yhteispeliä tarvitsisimme kuitenkin ja se jatkuisi varmasti”, Palviainen sanoo.

”Kohta alkaa legot tippua.”

Jos ensihoidon perusteleminen asiaan vähemmän vihkiytyneelle on vuosien varrella ollut tarpeen, niin nyt selityksiä kaivattiin myös omassa pesässä. Ensihoidon ja tehosan yhdistämistä ei nielty purematta. Ensimmäiset reaktiot olivat kuin Sannin hittikappaleesta, jossa ”alkaa legot tippua.” Mitä tässä nyt tapahtuu? kysyttiin. Pahin pelko oli, että ensihoitajista tehtäisiin kotisairaanhoitajia. 

Palviainen oli maksanut päivystyskokeilussa oppirahansa siitä, miten uutta asiaa ei ainakaan kannata ajaa sisään. Ensihoitajat kutsuttiin tilaisuuksiin ja heille järjestettiin kehityspäiviä. 
”Heille selvitettiin, mistä tässä on kysymys; yhdestäkään ensihoitajasta ei tehdä tehosan sairaanhoitajaa eikä päinvastoin, vaan luodaan resurssi molemmille tehdä omaa työtä paremmin.” 
Uhkakuvia ja mahdollisuuksia kirjoiteltiin taas ylös. Ensihoitajat ja tehosan sairaanhoitajat saivat itse ratkaista ongelmat. Palviainen kiittelee henkilöstöään asiaan paneutumisesta.

Ei pelkkää kiireetöntä

Vaikka kiireetön palvelu on saanut uudistuksissa pääasiallisen huomion, ei kiireellistäkään ole unohdettu.
”Aina tulee muistaa raakaa ensihoitotyötä tekevät. He ovat kouluttautuneet siihen tehtävään ja he haluavat sitä tehdä. Tätä osaamista ja innostusta ei sovi sivuuttaa. Heille, jotka haluavat tehdä kiireellistä ensihoitoa, pitää luoda mahdollisuus tehdä työ hyvin ja tarjota siihen resurssit.”

”Lähdetään ensin pienesti vanhalla ambulanssilla ja jos menee ihan vihkoon, niin otetaan sitten takaisin”

Ensihoitotehtävät jatkoivat lisääntymistään, mitä hittoa me teemme? Palviainen ja Länsivuori miettivät. He kävivät läpi eri vaihtoehtoja. Esiin pilkahti idea yhden hengen yksiköstä. 
”Päätimme testata sitä; lähdetään ensin pienesti vanhalla ambulanssilla ja jos menee ihan vihkoon, niin otetaan sitten takaisin”, Palviainen sanoo. 
Koska tulevaisuutta oli vaikea ennustaa, ensihoidossa sovittiin, että epäonnistuakin saa ja epäonnistuminenkin olisi tulos.

Ei sopivaa sparraajaa

Yhden hengen yksikköön liittyvät asiat pyrittiin perkaamaan valmiiksi.  
”Meidän toimintamallillemme ei ollut sopivaa sparraajaa. Päijät-Hämeessä oli yhden hengen yksikkö mutta sen toimintamalli oli erilainen kuin mitä meille haluttiin.”
Henkilöstö otettiin taas kasaan. Tutuksi käyneeseen tyyliin toiminta kehitettiin yhdessä siihen pisteeseen, että kokeilu voitiin aloittaa.
Yhden hengen yksikölle nähtiin luontevammaksi, että se kuuluu isompaan kokonaisuuteen eikä olisi vain pelkkä liikkuva yksikkö. Kun esittelimme ajatukset ja ideat toimitusjohtajalle, niin hän liputti isomman, asiat kokoavan, paketin puolesta. Myöhemmin ison paketin päälle liimattiin nimilappu: Päivystys olohuoneessa. 
Palviainen kuvaa Päivystys olohuoneessa -termiä koko Eksoten kattavaksi sateenvarjoksi, joka kerää ajatuksen tasolla alleen kaikki kotiin vietävät palvelut. Aiemmin nimi oli näyttäytynyt pienemmissä hankkeissa.

Mikään ei muuttunut heti

Ensihoito ja tehosa integroitiin 1.1.2016, mikään ei muuttunut heti, vaan asiat alkoivat vähitellen hioutua kohdalleen. Yhden hengen yksikkö aloitti kaksi kuukautta myöhemmin. Jos tarve vaati, sitä säädettiin lennosta.  
”Syvensimme yhteisiä toimintamalleja tehosan kanssa, lisäsimme yhteistyötä kotihoitoon, avoterveydenhuoltoon ja erikoissairaanhoidon päivystystoimintaan”, Palviainen luettelee. Hänen mukaansa kotiin vietävät palvelut kiireettömine ja kiireellisine tehtävineen kulkevat nyt käsi kädessä.
”Nyt ensihoidon ja tehosan henkilöstö tekee tehtäviä ristiin, se on luonnollista eikä sitä kyseenalaisteta. Autetaan kentällä toista. Ei siellä erotella tehtäviä, että kuuluuko se sulle vai mulle.”
Ensihoidon ja tehosan yksiköt paikantuvat kenttäjohtojärjestelmään ja kenttäjohtaja pystyy käyttämään niitä järkevästi.
”Tehosan ja ensihoidon integroitumisesta tuli parempi kuin osasimme odottaa ja yhden hengen yksiköllä on oletettua enemmän potentiaalia”, Palviainen arvioi.

Hatunnosto

Palviainen nostaa hattua omalle esimiehelleen, akuuttisairaalan johtajalle, terveyspalveluiden johtajalle ja toimitusjohtajalle. 
”He ovat nähneet asiamme tärkeyden, sen mihin kannattaa panostaa, jos halutaan etteivät ihmiset makaa osastoilla. Vaikuttavuutta toimintaan tuo nimenomaan kotiin vietävät palvelut.”
Palviainen sanoo, että pomot ovat vastanneet hänen yksikkönsä huutoon mutta samalla yksikön on täytynyt pystyä näyttämään, että toiminta on järkevää. Eikä se sananhelinäksi ole jäänytkään, esimerkiksi yhden hengen yksikön on laskettu säästävän 33 prosenttia kuluista verrattuna siihen, jos sitä ei olisi. Euroina säästöksi tulee 280 000 vuodessa. 
”Se on peruste, jonka poliitikotkin ymmärtävät.”

Kimppaan myös päivystyksen kanssa

Vähän aikaa sitten tulleesta henkilöstön pyynnöstä ryhdyttiin järjestämään päivystyksen ja ensihoidon yhteisharjoituksia. Se on lähentänyt työntekijöitä. 
”Nyt ensihoitajat jäävät potilaita luovuttaessa aiempaa herkemmin päivystykseen katsomaan, miten potilaalle käy ja auttamaan päivystyksen henkilökuntaa. Muutos on tapahtunut spontaanisti sen jälkeen, kun yhteisiä harjoituksia on ryhdytty tekemään.”
Palviainen kiittelee päivystyksen lääkärien asennetta yhteistyötä kohtaan. Jotkut heistä ottavat ensihoitajat mukaan toimintaan.
”He näyttävät, opettavat ja päästävät tekemään potilaille toimenpiteitä. Ensihoitajat ovat innoissaan, kun he huomaavat, että heitä ei blokata. Jos ensihoitajalla ei ole keikkaa, hän voi seurata potilasta vaikka leikkaussalin ovelle asti eikä kukaan aja häntä pois.”

”Eihän näitä mitään olisi saatu toteutettua elleivät he olisi olleet siinä mukana.”

Palviainen keskusteli päivystyksen johtajan kanssa ensihoidon ja päivystyksen yhdistymisestä. Sitten hän esitteli asian omalle esimiehelleen, joka näytti vihreätä valoa. Arvatkaa mitä sen jälkeen tapahtui? – Kyllä, porukka otettiin kasaan listaamaan uhkia ja mahdollisuuksia. 
Huhtikuun 2017 alusta lukien ensihoito, tehosa ja päivystys löivät hynttyyt yhteen. 208 henkilöä käsittävän organisaation nimi on nyt Eksote Akuutti. Sen palvelupäällikkö on Jan-Erik Palviainen.
”Mitään ei vielä ole tapahtunut. Otetaan rauhassa ja lähdetään pienin askelin eteenpäin”, Palviainen sanoo.
Erityiskiitoksen hän antaa projektipäällikkö Katri Länsivuorelle. 
”Katri on kulkenut alusta saakka rinnalla sparraamassa ja ollut vaikuttamassa nopeaan kehittymiseen.”

Palviainen tietää myös, ettei hyvää tulosta tehdä ilman hyvää henkilöstöä.
”Arvostan henkilöstöä yli kaiken. He ovat olleet kovilla ja kehittäneet asioita ja halunneet olla työssä mukana. Se on vaatinut heiltä venymistä ja he ovat suoriutuneet siitä pääsääntöisesti hyvin. Eihän näitä mitään olisi saatu toteutettua elleivät he olisi olleet siinä mukana. Se on se ykkösporukka”, Palviainen sanoo.

INFO
Jan-Erik Palviainen

– Lähihoitaja 1997.
– Ensihoitaja amk 2002.
– Valmistautui lääkikseen, tavoitteena päästä sisään 2003.
– Vakituinen pesti Imatran ensihoidosta 2001.
– Opettajaksi Saimiaan 2002, lääkiksen luvut jäivät.
– Amk:ssa 6 v opettajana osa pää osa sivu
– Vastaavaksi sairaankuljettajaksi Etelä-Karjalan pelastuslaitokselle 2008.
– Suorittanut työn ohessa yliopisto-opintoja hoitotieteestä, kasvatustieteestä ja johtamisesta.
– Toimii Saipan junioreiden joukkueen johtajana ja hoitotiimissä.

”Sain hyvän esimiehen”

Sanna Lavikka työskenteli tehostetun kotisairaanhoidon (tehosa) palvelupäällikkönä, kun Jan-Erik Palviainen otti yhteyttä ja ehdotti ensihoidon ja tehosan yhdistämistä.
”Meillä oli jo hyviä kokemuksia yhteistyöstä, kun ensihoitajat kävivät antamassa iv-antibiootteja asiakkaillemme yöaikaan. Innostuin ehdotuksesta ja se tuntui luontevalta, koska kuuluimme tuolloin avoterveydenhuoltoon, jossa silloisella esimiehellä ei ollut tarkkaa tuntemusta kotiin vietävistä palveluista.”
Tehosan ja ensihoidon budjetteja ei sotkettu, vaan molemmat jatkoivat omilla kustannuspaikoillaan. Tavoite oli olla isompi tulosyksikkö, jolla on paremmat mahdollisuudet viedä asioita eteenpäin.

”Kun väki alkoi tuntea toisensa ja heillä oli sama suunta, niin muutosta yhteistyöhön alkoi syntyä jopa itsestään.”

Tehosan sairaanhoitajilla oli aluksi ennakkoluulonsa, että ensihoitajat ottavat heiltä vaativat työt.
”Integroitumisen tarkoituksena ja tavoitteena oli mennä yhteen ja kehittää toimintaamme sekä yhteistyötä samassa organisaatiossa. Ensihoito sekä tehosa jatkoivat omia töitä kuten siihenkin saakka. Kenenkään työnkuva ei muuttunut. Kun väki alkoi tuntea toisensa ja heillä oli sama suunta, niin muutosta yhteistyöhön alkoi syntyä jopa itsestään”, Lavikka kuvailee. Ennen sairaanhoitajilla oli kynnys ottaa yhteyttä ensihoitajiin, nyt sitä ei enää ole. Yhteistyöstä on tullut luontevaa.

Lavikka kertoo, että aiemmasta yhteistyöstä hänellä oli valmiiksi hyvä ensivaikutelma Palviaisesta. 
”Hän on miellyttävä henkilönä ja esimiehenä sekä aina selkeä ja rauhallinen. Oli tilanne mikä hyvänsä, niin hän säilyttää malttinsa. Hänen kanssaan on turvallista tehdä töitä.”

Kun yhdistymisestä päätettiin ja pohdittiin kummasta tulisi yhteisen yksikönpalvelupäällikkö, Lavikka ehdotti Palviaista, koska tällä oli hänen mielestään rautaisempi osaaminen sekä tietämys ensihoidosta. ”Tiesin, että saan hyvän esimiehen, joka kuuntelee, ottaa huomioon erilaisia näkemyksiä ja on helposti lähestyttävä. Hän myös luottaa tekemisiini.”
Lavikka kiittelee Palviaisen taitoa käsitellä ihmisiä.
”Puhumisen taito on ihailtava. Hänellä on taito löytää asioista ydinasiat ja esittää ne siten, että asia menee perille.”

Muuttuvan kentän mies

”Jan-Erik Palviainen on ollut ensihoidon päällikkötehtävässä, jossa tehtäväkenttä on muuttunut hänen uransa aikana äärimmäisen nopeasti ja paljon”, kuvailee Saimaan amk:n ensihoidon yliopettaja Simo Saikko.
Ennen kuin Palviainen aloitti pelastuslaitoksen vastaavana sairaankuljettajana, Lappeenrantaan oli vaivoin saatu perustettua ensimmäinen hoitoyksikkö. Saimme jopa lääninhallitukselta moitteita siitä, kun ensihoitopalvelu ei vastaa normeja, Saikko kertoo.
 ”Mieletön kehitys on alueella tehty”, hän toteaa.

”Yhden hengen yksikkö on menestystarina.”

Myös volyymikehitys on ollut nopeaa, nyt Palviaisen johtamassa organisaatiossa työskentelee 150 työntekijää.
”Johtamismallista ei ole kantautunut korviini mitään negatiivista. Jani onkin hyvä yhteistyökumppani; hän on positiivinen eikä tyrmää mitään ideaa heti kättelyssä. Toinen puoli Janissa on sovittelevuus, ehkä joskus olisi kovankin sanan paikka”, Saikko arvioi.
Saikko kiittelee Palviaista rohkeista liikkeistä sairaalan ja hoitotyön suuntaan. Hän ei ole tyytynyt pelkästään kehittelemään ensihoitoa, vaan on pohtinut, miten ensihoito voi auttaa sairaalaa ja sairaala ensihoitoa.
”Yhden hengen yksikkö on menestystarina”, Saikko sanoo. Alle vuodessa yksikkö perusteli paikkansa Eksoten ensihoidossa ja nopeasti tehtiin päätös toisesta yksiköstä, joka on jo toiminnassa ja yksiköstä on tullut haluttu työpaikka.

Opettaja ja sen oppilas

Palviainen on valmistunut Saimaan ammattikorkeakoulun ensimmäisestä ensihoitaja amk -ryhmästä, jota Saikko oli opettamassa. Onkin mielenkiintoista pyöritellä ajatusta, jossa Vuoden ensihoitajaksi on valittu opettaja ja hänen oppilaansa. Saikko valittiin Vuoden ensihoitajaksi vuonna 2013.
Etelä-Karjalassa ensihoidon kenttä ja koulu keskustelevat jatkuvasti keskenään ja myös epäkohtiin on voitu puuttua. Saikko kiittelee tiivistä yhteistyötä koulun ja Eksoten välillä.

Teksti Marko Partanen
Kuva Dimitri Lisitsyn

Juttu on julkaistu alunperin Systole-lehdessä 2/2017.

Vuoden ensihoitajan uudenvuodenpuhe 2018

Vuoden ensihoitaja 2017 Jan-Erik Palviainen kirjoittaa uudenvuodenpuheessaan ensihoidon kehittämisestä.

Ensihoito on kiistatta yksi nopeimmin kehittyneistä terveydenhuollon palveluista ja tästä seurauksena ovat varmasti monet esille nostetut, ehkäpä kipeätkin, keskustelunaiheet. Valtakunnallisesti on eriäviä mielipiteitä, mitä ensihoitajien työtehtäviin kuuluu ja miten heidän osaamistaan tulisi hyödyntää. Osa toimijoista kehittää ensihoitoa syvemmäksi osaksi sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja osa vastaavasti kohti pelastustoimintaa. Ympäri Suomen rakennetaan esimerkiksi erilaisia terveydenhuollon liikkuvia päivystysyksikköjä tukemaan alueen sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakennetta ja hybridiyksikköjä tukemaan alueen pelastustoimintaa.

Mikä sitten on oikea suunta? Kun puhumme terveydenhuollon toiminnasta niin keskeisintä on varmaankin se, mistä potilaamme eniten hyötyvät ja millä interventioilla saamme eniten vaikuttavuutta. Kaikilla meistä on varmasti huoli, miten alueemme palvelut tulevaisuudessa järjestetään ja kuinka takaamme laadukkaan hoidon. Mielestäni olennaista on miettiä, että missä sitä ensihoitajan osaamista oikeasti tarvitaan, eikä niinkään se, että missä kaikkialla sitä voitaisiin hyödyntää. Toiminnan kehittämisen tulee siis olla todennetuista tarpeista lähtevää ja niiden tarpeiden on tultava alueemme asukkailta, asiakkailta ja potilailta. Valitettavan monesti kehittäminen lähtee sieltä toisesta päästä.

Ensihoitopalvelujen kehittämisessä jokainen yksittäinenkin ensihoitaja on tärkeässä roolissa ja voi saada paljon aikaan. Joko hyvää tai huonoa. Ammattimme vaatii meiltä hyvää vuorovaikutusta, asennoitumista, oma-aloitteellisuutta, palvelualttiutta, sitoutumista ja vastuunottamista oman työn kehittämisestä. Olen useasti todennutkin, että aito halu tehdä työnsä hyvin, näkyy ihmisessä selvästi ja sitä roolia ei voi esittää. Se ei ole näennäistehokasta puuhastelua vaan se on aitoa sitoutumista työhönsä.

Mistä sitten tulee aito halu tehdä työnsä hyvin ja mitä arvoa se tuo potilaillemme? Tuleeko se synnynnäisesti sattumalta vai lapsuudessa elettyjen ja saatujen vaikutteiden kautta? En tiedä oikeaa vastausta, mutta ainakin jälkimmäisen kannalla olen vahvasti. Toimivalla työyhteisöllä on luonnollisesti tässä myös iso rooli, mutta ilman sitä luonnollisesti kumpuavaa halua ei homma toimi. Potilaamme ja omaiset eivät ehkä osaa arvostaa yksittäistä ensihoitajan hienosti suorittamaa intubaatiota, kardioversiota tai muutakaan toimenpidettä, mutta he osaavat arvostaa sitä kokonaisuutta, jonka ensihoitajat luovat omalla varmalla ja korrektilla käytöksellä sekä huomioivalla vuorovaikutuksella. Heidän huomionsa kiinnittyvät eri lähtökohtiin kuin meidän ammattilaisten ja tämä meidän tulisi muistaa. Olemme ihmisiä varten.

SOTE – ja maakuntauudistuksista on mielestäni turha lausua tässä vaiheessa mitään vaan keskitytään ympäri valtakunnan kehittämään ensihoidon toimintojamme kohtuullisen keveillä rakenteilla, mutta sitäkin suuremmalla asenteella.

Olen saanut kunnian tulla valituksi Vuoden ensihoitajaksi juuri Suomi 100 -juhlavuotena ja olen siitä erittäin ylpeä. Voimme samalla myös kaikki olla ylpeitä ensihoidon eteen tekemästämme työstä ja tehdä yhdessä vuodesta 2018 entistäkin parempi.
Vuosi 2018 tuo tullessaan myös ensihoitaja AMK-koulutuksen 20-vuotisjuhlat ja toivottavasti tapaamme ensimmäisen vuosikurssin kollegoiden kanssa jossakin päin Suomea eli ensi vuosikin menee juhliessa.

Hyvää Uutta Vuotta 2018!
Jan-Erik Palviainen
Vuoden ensihoitaja 2017

Juttu on julkaistu alunperin Systole-lehden verkkosivuilla 1.1.2018.