Pelastustieto blogi 2.1.2017
Facebook (220)

Järkevää säästämistä vai uhkapeliä turvallisuudella?

Mira Leinonen työskentelee pelastusylitarkastajana Etelä-Suomen aluehallintovirastossa, nyt virkavapaalla.
Sähköposti: mirafoni112@gmail.com

Mira Leinonen työskentelee pelastusylitarkastajana Etelä-Suomen aluehallintovirastossa, nyt virkavapaalla. Sähköposti: mirafoni112@gmail.com

Sen jälkeen kun alueellinen pelastustoimi aloitti toimintansa, on muutaman pelastusjohtajan mielestä pelastuslaitosten paremmuutta mitattu sillä, mikä pelastuslaitos palauttaa keskuskunnalleen eniten takaisin rahaa sille varatusta budjetista. Pelastustoimi on jo lähtöviivalla halvin turvallisuusviranomainen ja jotkut laitokset ovat vielä kiristäneet entisestään kaikesta osoittaen, että kuinka löysästi meihin onkaan budjetoitu. Nyt kun julkisen talouden puolelta on ollut aidosti tarve leikata rahoitusta, ollaan uuden ongelman ääressä: mistä säästetään?

Pelastuslaitoksen taloudenpito on ollut melko yksinkertaista matematiikkaa: rahoitus on tullut kunnilta ja jonkin verran tuloja tulee esimerkiksi pelastuslain mukaisista maksuista. Menopuolella suurimpia syöppöjä ovat henkilöstö, kalusto ja ylläpito – kun jostain pitää säästää, niin muuttuvista kustannuksista on helpointa vähentää. Tämä matematiikka ja lausahdus ”miehistöstä ei saa vähentää” on tuottanut ympäri valtakuntaa mitä mielenkiintoisempia ratkaisuja – on jopa vähennetty tehtäviin osoitettavien resurssien vastetta ja luotetaan siihen, että pelastustoiminnan johtaja ymmärtää tehtävän vaativuuden ja lisätietojen perusteella hälyttää tarvittaessa lisäresursseja. Etupainotteisuusajattelusta on tässä mallissa luovuttu. Poistetaanko siis ensin tarve, minkä tähden miehistöä ylipäätänsä tarvitaan ja sen jälkeen vasta ihmetellään, että miksi meillä onkaan näin paljon henkilöstöä?

Toistaiseksi tämä vasteilla puljailu on ollut mahdollista, sillä pelastustoimen valvonta erityisesti palvelutasoasioissa on aluehallintovirastojen osalta heiveröistä ja reaktiivista, sillä se on perustunut lähinnä kanteluihin. Lisäksi tällainen kikkailu on varmasti tuottanut säästöjä ja sitä kautta saanut kannattajia ja se tuottaa edelleenkin säästöjä niin kauan, kunnes tiputaan korkealta ja kovaa. Milloin tulee eteen se keikka, jolloin ei muistetakaan nostaa sitä vastetta ja tämän takia menetetään joko potilaan tai oman työntekijän henki? Luotetaanko palomiehen ammattiylpeyteen, missä oma turvallisuus uhraten halutaan rakennuspalossa mennä sisään pelastamaan, vaikka ei olisi mitään tietoa siitä, turvaako suojapari selustan?

Onnettomuustutkintakeskuksen mukaan palokuolematilastoissa Suomi painii samassa kategoriassa kuin Itä-Eurooppa. On naiivia ajatella, että vain panostamalla onnettomuuksien ehkäisyyn saisimme yhtäkkiä nuo palokuolematilastot kuntoon. Meidän tulee turvallisuuden ammattilaisina ymmärtää, että jos ne ensimmäiset ennaltaehkäisevät keinot pettävät, on seuraavankin lenkin oltava vahva ja onnettomuuteen on vastattava riittävillä resursseilla, joilla minkäkin kokoisen onnettomuustilanteen hoitaminen on mahdollista eikä se vaaranna oman henkilöstömme työturvallisuutta. Pidän itse vasteilla kikkailua eräänlaisena venäläisenä rulettina enkä järkevänä tapana säästää.

Mistä sitten säästettäisiin järkevästi? Aloittaisin itse vaikkapa niistä päällekkäisistä tietojärjestelmästä, mitä selvityksien mukaan toimialamme ylläpitää.

Mira Leinonen