Pelastustieto blogi 28.2.2017
Facebook (151)

Vierailla vesillä

Shimal Yousif (vas.), Niki Haake ja Valtteri Väyrynen kertovat Pelastustieto-blogissa julkaistavissa kirjoituksissa, millaista on vaihtaa vieraille vesille. Kuva: Pauliina Pensikkala

Shimal Yousif (vas.), Niki Haake ja Valtteri Väyrynen kertovat Pelastustieto-blogissa julkaistavissa kirjoituksissa, millaista on vaihtaa vieraille vesille. Kuva: Pauliina Pensikkala

Joskus elämässä on hetkiä, jolloin suunta kääntyy nopeasti. Olin 9. päivä syyskuuta 2016 matkalla Jyväskylään JHL:n pelastusalan unionin kokoukseen. Tarkoitukseni oli ottaa aktiivisempaa roolia unionissa, mutta toisin kävi. Ratkaiseva puhelinsoitto tuli samana aamuna. Soittaja oli tuleva esimieheni Leena Suomen Punaiselta Ristiltä. Leena ilmoitti, että olin saanut hakemani paikan Vapaaehtoiset öljyntorjunnassa -hankkeen hankesuunnittelijana. Ilman pitkiä pohdintoja otin määräaikaisen tehtävän vastaan, ja viikkoa myöhemmin olin irtisanoutunut palomiehen virasta Kanta-Hämeen pelastuslaitoksella, jossa olin työskennellyt viimeiset 14 vuotta.

Niki Haake

Samassa rytäkässä loppui pitkä virkasuhde, elämäntapa, ammattiyhdistystoiminta, vuorokausirytmi ja pökköpallo. Olin ottanut askeleen minulle ennestään tuntemattomalle järjestösektorille. Ratkaisu tuntui oikealle, mutta samalla arvelutti astua tutun ja turvallisen ulkopuolelle.

Kaikki ei toki muuttunut. Uudessa toimessani minulla säilyi selkeä linkki pelastustoimeen, nyt vaan eri näkökulmasta. Jo ensimmäisellä työviikolla olin vanhojen tuttujen teemojen ja naamojen parissa Pelastustoimen ajankohtaispäivillä Jyväskylässä, missä tulin itse kommentoineeksi työnantajan vaihdostani ”takin käännöksi”. Jälkeenpäin ajatellen kummallinen kommentti, mutta siltä se sillä hetkellä tuntui. Ikään kuin olisin vaihtanut puolta – en ainoastaan työpaikkaa.

Tämän vuoden alussa olin jälleen Jyväskylässä, nyt SPR:n talvipäivillä. Huomasin, etten suinkaan ole ainoa tässä uudessa tilanteessa, vaan SPR:llä meitä oli kaikkiaan kolme uutta ”pelastuslaitosloikkaria”. Tästä sai alkunsa Vierailla vesillä blogi, jossa minä (Niki Haake), Shimal Yousif ja Valtteri Väyrynen kukin kerromme omasta kokemuksestamme siirtyessämme pelastuslaitokselta SPR:lle.

Blogissa jokainen kertoo kokemuksistaan omista lähtökohdistaan, ja keskittyy itselle tärkeisiin aiheisiin. Toivomme että kokemuksemme avaavat uusia näköaloja sekä vapaaehtoisten että pelastuslaitosten maailmaan.

Teksti: Niki Haake

 

Erilaiseen maailmaan

Aloitin SPR Hämeen piirissä viime vuoden keväällä valmiuspäällikkönä. Siirryin nykyiseen työhöni Pirkanmaan pelastuslaitoksen koulutussuunnittelijan toimesta. Työ pelastuslaitoksen koulutussuunnittelijana oli kiinnostavaa ja monipuolista, mutta hain itselleni uutta työtä saadakseni työkokemusta myös pelastuslaitoksen ulkopuolelta. Ennen koulutussuunnittelijan tointa olin Pirkanmaan pelastuslaitoksella Kepalossa palomiehenä vuorotyössä.

Valtteri Väyrynen

Siirtyminen Punaiselle Ristille kävi ihmeen kivuttomasti. Suuremman muutoksen koin silloin kun siirryin vuorotyöstä päivätyöhön. Tällöin jättää työvuoron, jonka kanssa on kokenut paljon – niin hyviä kuin huonoja hetkiä, mutta pääasiassa vain hyviä. Tämän suuren muutoksen jälkeen toimistohommasta toiseen siirtyminen ei ole läheskään yhtä vaikuttava asia. Se, että jouduin sanomaan itseni irti pelastuslaitokselta, oli minulle suuri henkinen mullistus. Olin ollut osa jotain hienoa ja arvostettua. Olin tuntenut itseni sisimmässäni aina palomieheksi, vaikka teinkin viimeiset vuodet toimistohommia. Nyt se aika oli tullut tiensä päähän.

Työ Punaisella Ristillä on täysin erilaista kuin pelastuslaitoksella. Esimerkiksi keskustelut kahvipöydässä ovat kuin eri planeetalta. En ole esimerkiksi kuullut, nyt lähes vuoden aikana, yhdenkään työkaverin ilmoittaneen penkki-, kyykky- tai maastaveto-tulostaan. Olen kuitenkin käynyt hyviä keskusteluja ihmisarvosta ja todellisesta auttamisesta ja avun tarvitsemisesta. Työympäristöni on nyt paljon sallivampi ja inhimillisempi. Punaisella Ristillä työntekijät ovat hyvin koulutettuja ja he ovat kulkeneet hyvin erilaisten koulutusputkien lävitse. Jokainen tuo mukanaan myös oman ajatusmaailmansa ja erilaisen osaamisensa. Pelastuslaitosmaailmassa huomaa selkeästi miten kaikki tulevat saman koulutusputken kautta. Tämä luo pääasiassa hyviä puolia, operatiivisuus- ja tehokkuusmielessä, mutta välillä hieman myös kehitystä hidastaviakin elementtejä ja ”putkinäköä”.

Vaikka lopettaessani pelastusalan työt tunsin, että jätän taakseni jotain suurta ja arvostettua, niin samaa tunnetta voin kokea nyt myös uudesta työantajastani. Punainen Risti on suuri globaali avustusjärjestö, jonka suuruuden alan vasta nyt työntekijänä ymmärtämään. Auttamisen ketju ulottuu pienimmästäkin pirkanmaalaisesta SPR:n paikallisosastosta aina toiselle puolelle maailmaa apua tarvitsevaan yhteisöön. Kun palomiehenä uutisia katsellessani näin palomiehiä töissä, tunsin ylpeyttä työstäni ja samoin se on nytkin. Kun näen uutisissa Punaisen Ristin avustamassa ihmisiä erilaisissa katastrofeissa, tunnen ylpeyttä ollessani osa tätä laajaa avun ketjua.

Lähdin tähän blogiin sen takia, että nyt minulle aukeaa mahdollisuus kertoa pelastusalalle siitä mitä kaikkea me vapaaehtoisorganisaatiot teemme, ja mitä kaikkea meillä on viranomaisten tueksi tarjota. Toivottavasti saan tulevissa kirjoituksissa avattua teille hieman toimintaamme ja ajatusmaailmaamme.

Teksti: Valtteri Väyrynen

 

Avaa mielenkiintoisia mahdollisuuksia

Naamakirjasta bongaa välillä mielenkiintoisia asioita. Keväällä 2016 huomasin sieltä, että Suomen Punaisen Ristin keskustoimisto hakee hankesuunnittelijaa. Hankkeen ideana on kouluttaa ensiaputaitoja opetus- ja kulttuuriministeriön tuella valtakunnallisesti sadoille nuorille eri kulttuuritaustoista. Tätä kautta pyritään kasvattamaan myös Punaisen Ristin auttamisvalmiutta valtakunnallisesti.

Shimal Yousif

Alkusäätöjen jälkeen aloitin työt Punaisella Ristillä saatuani helposti virkavapaata ensihoidon kenttäjohtajan työstäni Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirillä. Ennen sairaanhoitopiiriä työskentelin Nikin kanssa samalla pelastuslaitoksella. Urheilutermein pidän Kanta-Hämeen pelastuslaitosta kasvattiseuranani omalla ensihoitajan uralla.

Punainen Risti valtavan isona, kansallisena ja kansainvälisenä järjestönä avaa mielenkiintoisia mahdollisuuksia, jos on itse valmis antamaan osan itsestään yhteisen asian puolesta. Aikaisemmissa töissäni matriisiorganisaatioihin tottuneena minun on tarvinnut sopeutua itsenäiseen työskentelyyn ja projektin maailmaan. Ajattelin aluksi, että on poikkeuksellista tulla järjestöön ilman mitään aikaisempaa taustaa joko työntekijänä tai vapaaehtoisena järjestötoiminnassa. Oletukseni osoittautui varsin pian vääräksi. Reilun puolen vuoden aikana valtakunnallinen työnkuvani on vienyt etelästä pohjoiseen ja lännestä itään Suomen rajojen sisällä. Tätä juttua kirjoittaessani palaan työmatkalta entisestä kotikaupungistani Kemistä. En ole käynyt siellä vuoden 1997 jälkeen, jolloin muutimme Turkuun. Työn ehdottomasti paras puoli ovat olleet ne hetket, jolloin olemme suunnitelleet hankkeen käynnistystä yhdessä vapaaehtoisten, muiden työntekijöiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa. Unohtamatta mieltä lämmittäviä onnistumisia monien haasteiden keskellä. Niistä ja työstäni kerron myöhemmin lisää.

Teksti: Shimal Yousif