Sopimuspalokunnat 6.12.2016
Facebook (289)

Pitkä ja ansiokas vapaaehtoistyö toi kutsun Linnaan

Saku Rouvalin Junnu poiki kutsun Linnaan.

Saku Rouvalin Junnu poiki kutsun Linnaan.

Tänään presidentin itsenäisyyspäivän juhlavastaanotolla eli Linnan juhlissa näkyy tuttuja pelastusalalta, kun muun muassa Hämeen pelastusliiton turvallisuuskoulutuspäällikkö Saku Rouvali puolisoineen astelee Linnaan. Rouvali ja Linnaan niin ikään kutsuttu Timo Tammisto palkittiin lokakuussa Vuoden turvallisuusalan vapaaehtoiseksi paloautojen Junnu ja Jannu kehittämisestä.

”Oman tai Timon kutsun tulosta on hankala spekuloida syitä, mutta eikös se niin ole että pahoista teoista joutuu linnaan?” Rouvali vitsailee.

Kutsun virallinen syy oli pitkä ja ansiokas vapaaehtoistyö varsinkin nuorten parissa.

”Kutsun saaminen tuli isona yllätyksenä. Kyllä siinä sydän löi muutaman kerran tyhjää, oli se sellainen paukku. VPK-kentän kannalta on erittäin hienoa, että vapaaehtoispalokuntatoimintaa huomioidaan ja arvostetaan Suomen korkeimman johdon tasolta”, Rouvali sanoo.

Rouvali menee paikalle avoimin ja odottavaisin mielin.

”Itsenäisyyspäivän vastaanotto on mielestäni valtakunnan ykkösjuhla. Sisällä tavataan tuttuja henkilöitä sekä tietenkin julkkiksia ja päättäjiä.”

”Itse presidenttiparin tapaaminen ei jännitä, sillä olen tavannut heidät ennenkin, vuonna 2014 Porissa palokuntanuorten Viksu-kesäleirillä. Juhlatilaisuus itsessään jännittää, ei sitä joka päivä saa tällaiseen suureen juhlaan kutsua.”

Eniten Rouvali odottaa saavansa uusia kontakteja sekä keskusteluja vapaaehtoiskentän hyödyntämisessä palo- ja pelastustoimessa ja muussa alan toiminnassa.

Rouvali menee paikalla oman palokuntansa paraatipuvussa, joka on suomalaista käsityötä.

”Vaimon puku on ostettu Salosta. Puku on yhdysvaltalaisen muotitalon valmistetta, mutta Suomessa tuunattu oman näköiseksi.”

Teksti: Kaisu Puranen

Kuva: Kimmo Kaisto