Onnettomuuksien ehkäisy 31.12.2017

Suojalasit suojaavat – kaupunkien keskustat rauhoitettu ilotulitteilta

Ilotulitteet ovat räjähteitä, joiden käyttöön liittyy aina riskejä.

Ilotulitteet ovat räjähteitä, joiden käyttöön liittyy aina riskejä.

Suojalasit suojaavat tehokkaasti ilotulitteiden kipinöiltä ja mahdollisilta harhautuneilta ilotulitteilta. Ilotulitteiden ampujille suojalasit ovat pakollisia. Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) suosittelee, että myös ilotulitusta katsovat käyttävät suojalaseja.

Viime vuodenvaihteessa ilotulitteet aiheuttivat 12 sairaalahoitoa vaatinutta silmävammaa. Vammoista viisi sattui ilotulitusta katsoville. Silmävammojen määrä oli toiseksi vähäisin sen jälkeen, kun ilotulitteita koskeva nykyinen lainsäädäntö tuli voimaan tammikuussa 2010.

”Vakavimmilta vammoilta olisi vältytty kokonaan, jos ampujat ja katsojat olisivat käyttäneet suojalaseja. Suojalasit ovat pakolliset ilotulitteiden ampujalle, ja niiden käyttöä suositellaan kaikille ilotulitusta ulkona seuraaville”, ylitarkastaja Mikko Ojala Tukesista kertoo.

Silmävammoja oli kaksi vuotta sitten, vuodenvaihteessa 2015–2016, yhteensä 29 ja vuodenvaihteessa 2014–2015 yhteensä 17.

Tue padat ja muut ilotulitteet huolellisesti

Ilotulitteet ovat räjähteitä, joiden käyttöön liittyy aina riskejä. Jotta riskit voidaan minimoida, pitää suojalasien käytön lisäksi noudattaa ilotulitteiden käyttöohjeita ja ohjeisiin merkittyjä turvaetäisyyksiä. Ampumispaikka pitää valita huolellisesti ja ilotulitteet tukea kunnolla.

”Padat kannattaa tukea esimerkiksi kivillä, sannalla tai lumella ja rakettien ampumisessa käyttää raketinampumistelinettä”, Ojala neuvoo.

Ilotulitteet vain täysi-ikäisille

Viime vuodenvaihteessa puolet, eli kuusi silmävamman saaneista oli alaikäisiä.

Ilotulitteiden myynti ja luovuttaminen alaikäisille on kielletty. Myyjät valvovat ikärajojen noudattamista ja vanhempien vastuulla on huolehtia siitä, ettei ilotulitteita joudu missään vaiheessa alaikäisten käsiin.

Lisäksi ilotulitteiden käyttö päihtyneenä on kielletty.

Ilotulitteita saa ampua 31.12. kello 18–02.

Käyttökieltoja ydinkeskustoissa

Monet suuret kaupungit kieltävät ilotulitteiden käytön uudenvuoden aattona ydinkeskustojen alueilla.

Helsingin kaupungin pelastuslaitos valvoo Helsingissä kaikkia ilotulitteiden myyntipisteitä niiden sallittuna myyntiaikana 27.–31.12.2016. Valvonnassa kiinnitetään erityistä huomiota varastoinnin ja järjestelyiden turvallisuuteen sekä siihen, että ilotulitteita ei luovuteta alle 18-vuotiaille eikä päihtyneille.

Ilotulitteiden ja paukkupommien käyttö on kielletty 31.12.2017 klo 18.00–1.1.2018 klo 02.00 välisenä aikana Helsingissä seuraavilla alueilla:

Ydinkeskustan alue mukaan lukien seuraavat katualueet: Yliopistokatu – Mikonkatu – Rautatientori – Asema- ja Elielinaukio – Postikuja –Mannerheiminaukio – Paasikivenaukio – Salomonkatu – Narinkkatori – Simonkatu – Mannerheimintie – Erottaja – Eteläesplanadi – Kauppatori – Mariankatu – Aleksanterinkatu – Senaatintori.

Puistot: Sinerbrychoffin puisto, Kaisaniemi, Kaivopuisto ja Vanha kirkkopuisto (ns. Ruttopuisto)

Ostoskeskukset: Oulunkylä, Ylä-Malmin tori, Pihlajamäki, Kontula, Itäkeskuksen kauppakeskus ja Tallinnanaukio.

Torit: Ala-Malmin tori, Töölöntori, Maatullinaukio, Hakaniemien tori ja Kannelmäen Sitratori.

Muut alueet: Kannelmäen Sitratorin, Nuorisotalon ja Kannelmäen asema-alueet, Malminkartanon aukio ja Malminkartanon asema-alueet, Vaasanaukion alue, Ympyrätalon alue sekä Helsingin Kauppahallin tausta-alue pysäköintialueineen.

Varsinais-Suomen pelastuslaitos kieltää tulipalovaaran vuoksi ilotulitteiden ampumisen Turun, Uudenkaupungin ja Naantalin keskusta-alueilla sekä Naantalissa lisäksi kylpylän alueella.

Turun keskustassa alue rajoittuu Aninkaistenkatuun, Uudenmaankatuun, Itäiseen pitkäänkatuun, Kuninkaankartanonkatuun, Martinkatuun, Puistokatuun ja Ratapihankatuun, mainitut kadut mukaan lukien.

Uudessakaupungissa alue rajoittuu Pakkahuoneenrantaan, Rantakatuun, Vakka-Suomenkatuun, Ajurinkujaan, Myllyrinteeseen, Myllykatuun, Viikaistenkatuun, Mäyhälänkatuun, Merimiehenkatuun, Pietolankatuun, Kaarikatuun ja Vekarantiehen, mainitut kadut mukaan lukien.

Naantalissa alue rajoittuu Raatihuoneenaukiolla Kristiinankatuun, Alikatuun, Torikatuun, Katinhäntään, Raatihuoneenkatuun ja Tavastiankatuun sekä Naantalin kylpylän alueella Rantaruonankatuun, Ruonanpolkuun, Aurinkotiehen ja Venevalkamatiehen, mainitut kadut mukaan lukien.

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos kieltää ilotulitteiden käytön Joensuun ydinkeskustan alueella.

Pirkanmaan pelastuslaitos kieltää ilotulitteiden ampumisen Tampereen kaupungin ydinkeskustassa. Kieltoalue muodostuu seuraavasta alueesta: Kekkosentie – Kalevan puistotie – Viinikankatu – Tampereen valtatie – Jokikatu – Viinikanlahti – Eteläpuisto – Palomäentie – Näkötornintie – Vesilinnankatu – Paasikiventie.

Lähde: Tukes, pelastuslaitokset

Kuva: Pixabay