Sampsa Lintunen on pelastusylitarkastaja Etelä-Suomen aluehallintovirastossa.
Ensimmäisen yksikön toimintavalmiusvaatimusten täyttämiseksi on valtakunnassa muodostunut pelastustoimen yksiköitä, jotka rientävät tehtävälle pelastusryhmää (1+3) pienemmällä vahvuudella. Yleisin ratkaisu on kärkiyksikkö, jossa kaksi päätoimista pelastajaa lähtee A- ja B-kiireellisiin tehtäviin edellä ja muodostelma täydentyy pelastusryhmäksi toiselta vakinaiselta asemalta tai sopimushenkilöstön saapuessa kohteeseen.
Moniammatillisia yksiköitäkin löytyy, mutta vuosikymmenen takaisen alkuhuuman jälkeen niiden määrä näyttää vähentyvän. Näissä ratkaisuissa saman yksikön hoidettavana on sekä ambulanssin että palokunnan virka ja pahimpana ongelmana yksikön sidonnaisuus ensihoitotehtäviin. Ympäristökuntien alueella päivätyössä tai päivystyksessä oleva henkilöstö seisauttaa myös kelloja ensimmäisenä yksikkönä.
Toimintavalmiuden suunnitteluohjeen päivitystyössä yksi kantava ajatus on varmistaa nopea ensimmäinen apu silloin, kun sitä eniten tarvitaan. Ensimmäiselle yksikölle on suunnitteilla vaatimus, joka täyttyy vähintään kahden pelastustoimintaan kykenevän henkilön saavuttua paikalle soveltuvalla kalustolla. Palotarkastaja, Virve ja Opel eivät siis enää täyttäisi kriteerejä. Moniammatillinen yksikkökin vain siinä tapauksessa, että molemmat ovat pelastustoimintakelpoisia ja yksikössä on riittävä kalusto alkutoimien tekemiseksi.
””Tärkeää on tunnistaa, mitä kahden henkilön voimin voidaan tehdä vaarantamatta omaa turvallisuutta.”
Kiristyvän vaatimuksen vastapainoksi riskiruutukohtaisesta tehokkaan pelastustoiminnan aloittamisajasta oltaisiin valmiita luopumaan. Käytännössä tämä linjaus katalysoi trendiä, jossa olemassa olevien paloasemien päivystysvalmiuksia hajasijoitetaan kahden hengen yksiköihin. Resurssien alasajoa pyritään ehkäisemään sillä, että pelastusryhmälle asetettaisiin kuitenkin tolkullinen vaatimus ennättää kohteeseen A- ja B-kiireellisissä tehtävissä.
Kuinka hyvin ala on sitten valmis muuttuvaan tapaan saapua keikkapaikalle? Johtamis- ja pelastajatutkinnoissa sekä sopimuspalokuntien koulutuksessa lähtökohta on ollut, että onnettomuuspaikalle tupsahdetaan täydellä höökillä. Tulevaisuudessa vaaditaan, että ensimmäinen kahden hengen yksikkö aloittaa pelastustoiminnan ja perästä tuleva aalto tarttuu kahvoihin jatkaen toimintaa saumattomasti. Tärkeää on tunnistaa, mitä kahden henkilön voimin voidaan tehdä vaarantamatta omaa turvallisuutta. Oli tilanne millainen tahansa, auttaja ei voi ottaa hallitsematonta riskiä.
Hyvää tilanteessa on se, että tähän asti toimineista kärkiyksiköistä ja moniammatillisista yksiköistä on olemassa onnistuneita pilotteja, joihin myös henkilöstö on tyytyväinen. Kahdestaan tekeminen tuo työvuoroon vapautta, mutta myös vastuuta. Sen kantamiseen meidän on luotava valmiuksia.
Lintusperspektiivistä-kolumni on julkaistu myös Pelastustiedossa 3/2024.
