Sampsa Lintunen on pelastusylitarkastaja Etelä-Suomen aluehallintovirastossa.
Suosituin pelastustoiminnan johtamisen järjestelmä on pelastuslaitoksissa rakennettu kahden 24/7 päivystävän palomestarin ja virka-ajan ulkopuolella varallaolossa olevan päivystävän päällikön varaan. Tällä mallilla taataan ensikäden pelastuskomppanian toimintavalmius. Poikkeuksiakin löytyy. Isoimmilla alueilla on oma tilannekeskus ja lisää päällystöä saatavilla tarpeen tullen varallaolosta. Jotkut alueet sinnittelevät ohuemmallakin valmiudella. Jollain ei ole päivystävää päällikköä lainkaan, ja toisella järjestelmä perustuu puhtaasti varallaoloon. Jokaisen pelastuslaitoksen tulisi ylläpitää johtamisvalmiutta suurten ja laajamittaisten onnettomuustilanteiden varalta. Tätä vaatimusta tulkitaan siis hyvin eri tavoin ja järjestelmäkonsulttina on toiminut pääsääntöisesti euro tai perinteet. Harvemmin uhat ja riskit.
Sisäministeriön johdolla on työskennellyt pari vuotta ohjehanke, jonka tavoitteena on määritellä yhdenmukaiset raamit pelastustoiminnan johtamisen järjestelyille sekä itse johtamistoiminnalle. Yhteinen pelikirja onkin tarpeen. Yhtenäisten pelikuvioiden piirtäminen on kuitenkin sangen hankalaa, koska isoimman pelastuslaitoksen päällystön määrä on liki kymmenkertainen pienimpiin verrattuna. Uhkakuvana onkin, että vielä tänä vuonna lausunnolle odotetun ohjeen sisältö jää niin ympäripyöreäksi, ettei nykytilanteeseen saada muutosta.
”Yhteinen pelikirja on tarpeen.”
Huhtikuussa päättyy tilanne- ja johtokeskustoiminnasta annetun asetuksen siirtymäaika. Pelastustoimen yhteistyöalueiden tilanne- ja johtokeskuksilla tulee olla sen jälkeen aina tilanteen niin vaatiessa kyky ottaa pelastustoiminnan johtajan sauva käteen ja ylläpitää tilannekuvaa. Ihan selkeää ei ole se, missä määrin pelastuslaitos voi tukeutua YTA-alueen valmiuteen ja millaista valmiutta sen on ylläpidettävä itse.
Soppaan tuo lisämausteen se, että päivystysvuoroista saatavat lisät ovat merkittävässä roolissa palomestareiden ja päälliköiden tilinauhassa. Niihin koskeminen aiheuttaa äläkän, joka on vastavoima päivystysrinkien karsimiselle, mutta myös järjestelmän kehitykselle. Pienimpien pelastuslaitosten kannattaisi rakentaa johtamisjärjestelmä yhteistyössä naapureidensa kanssa. Tämä asia ei vain edisty, sillä uudistuksen keskeiset tekijät ovat itse osa nykyistä päivystysjärjestelmää.
Suomessa on pula pelastustoiminnan johtamisen ammattilaisista. Kun uudet johtokeskukset nielevät ison siivun potista, jää henkilötyövuosia pelastuslaitosten päivystysrinkeihin entistä vähemmän. Samalla hyvinvointialueilla on paine karsia kaikesta siitä valmiudesta, jota ei suoraan säädöksissä edellytetä. Odotettavissa on tunteikkaita kannanottoja, oli muutoksen suunta millainen tahansa.
Lintusperspektiivistä-kolumni on julkaistu myös Pelastustiedossa 6/2024.
