Heikki Sederholm valittiin ensimmäiseksi Vuoden ensihoitajaksi vuonna 2011.
Vuoden ensihoitajille jaettava Heikki Sederholm -palkinto lähti kiertävälle matkalleen. Ensimmäisenä lautaseen kaiverrutti nimensä kuopiolainen Heikki Sederholm.
Valitsijaraati katsoi Sederholmin uran ensihoidossa niin merkittäväksi, että nimesi kiertopalkinnon hänen mukaansa. Sederholmin valinnan julisti MediHeli-lääkäri Janne Virta, joka mainitsi Sederholmin vaikuttaneen myös hänen ammatinvalintaansa. Virta ja Sederholm ovat tuttuja SPR-ajoilta.
”Olen yllättynyt palkinnosta. En ole ollut aina kaikkien ihmisten mieleen, sillä en ole edistänyt minkään intressipiirin etuja. Olen perustellut aina tekoni ja mielipiteeni potilaan edulla ja parhaalla. Olen kiitollinen saamastani huomiosta. Palkinto nimettiin minun mukaan, vau!” Sederholm sanoo.
Hän on itsekin ollut monesti pohtimassa, pitäisikö Suomessa valita Vuoden ensihoitaja. Nykyistäkin valintajärjestelmää käynnistettäessä Sederholm oli niiden ensimmäisten henkilöiden joukossa, joihin oltiin yhteydessä. Mies joutui kuitenkin jääväämään itsensä raadista, koska hänen nimensä nousi ehdokkaiden listalle.
Vuoden ensihoitaja valitaan viiden tahon yhteispäätöksellä. Lausuntonsa valinnasta antavat Suomen Anestesiologiyhdistyksen ensihoidon alajaos eli ensihoitolääkärit, Ammattikorkeakoulujen ensihoidon opettajat, Suomen Ensihoitoalan Liitto, Tehy ja Systole (nykyään Pelastustieto).
Ura potilaan asialla
Sederholm aloitti SPR:ssä, josta hänet pyydettiin tekemään sijaisuuksia helsinkiläiseen ambulanssiyritykseen. Lopulta varaosaala jäi ja ambulanssisijaisuuksista tuli vakituinen työ. Lääkintävahtimestari-sairaankuljettajaksi valmistuttuaan hän pääsi Vantaan kaupungin sairaankuljetukseen töihin, missä hän toimi myöhemmin vastaavana sairaankuljettajana. Sittemmin toiminta siirrettiin terveyskeskukselta pelastuslaitokselle.
Pelastuslaitosaikana Sederholm opiskeli sairaanhoitajaksi ja siirtyi opettajaksi Pelastusopistoon Kuopioon. Pelastusopistossa Sederholmin vastuulla oli opetuksen lisäksi työsuojelu. Myöhemmin hänet valittiin ensihoitoyksikön päälliköksi. Hän jäi eläkkeelle marraskuussa 2010.
Sederholm ei unohtanut työuransa aikana, mistä hän oli lähtenyt. Hän toimi SPR:n ja VAPEPA:n kouluttajana. Ensihoidon edunvalvontaa hän on tehnyt pitkään Ensihoitoalan Liiton puheenjohtajana ja hallituksen jäsenenä. Ura jatkuu.
”Vanhana kalkkiksenakin vielä uskon, että kaikkea en ole vielä tehnyt.”
artikkeli jatkuu
Teksti Marko Partanen
Kuva Juha-Pekka Laakso
Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran Systole-lehdessä 3/2011.
Ensihoidon monitoimimies Heikki Sederholm: ”Pitihän sitä kokeilla”
Heikki Sederholm kokeili ensihoitotyötä 70-luvulla. Järjestötehtävissä alkanut ura myös päättyy järjestötehtäviin. Niiden väliin mahtuu mittava kirjo ammatti- ja järjestötehtäviä ensihoidossa. Luottamustoimet, esimiesasemat ja taistelu periaatteista eivät ole koskaan himmentäneet Sederholmin kirkasta ajatusta ensihoidon tärkeimmästä asiasta: potilaasta.
Metalli- ja autoalalla aloittanut Heikki Sederholm kävi SPR:n ensiapukurssit. Helsingin Kallion osastossa Hannu Kuisma pyysi Sederholmia tekemään sijaisuuksia Helsingin sairaankuljetuksessa.
”Kokeillahan tuo pitää”, Sederholm ajatteli. Samat sanat hän lausui, kun firma pyysi hänet vakituiseksi sairaankuljettajaksi.
Reilu parikymmentä vuotta myöhemmin Sederholm luki Kuisman syntymäpäivillä syytteen siitä, että sankari oli saattanut hänet ensihoidon valtaamaan tilaan. Lääkintävahtimestari-sairaankuljettajaksi opiskellessaan Sederholm työskenteli koko ajan sairaankuljetuksessa. Valmistuttuaan hän haki töihin Vantaan terveyskeskukseen, joka haki kolmea lääkintävahtimestari-sairaankuljettajaa. Vuosi oli 1975.
”Eihän ne voineet olla minua valitsematta”, koska olin ainoa pätevä hakija.
Valitut sairaankuljettajat pystyttivät kaupunkiin sairaankuljetusjärjestelmän. Parin vuoden päästä rivit vahvenivat neljällä uudella sairaankuljettajalla. 80-luvun alussa Sederholm nimitettiin vastaavaksi sairaankuljettajaksi, jolloin työnkuvaan tuli työnjohtoa, työvuorojen laatimista ja vastuu kalustosta.
Liian vähän potilaan kanssa
90-luvun alussa sairaankuljetus siirrettiin terveyskeskukselta pelastuslaitokselle. Siirto aiheutti ristiriitaisia tunteita niin siirtyvässä henkilökunnassa kuin pelastuslaitoksellakin.
”Toiset olivat sitä mieltä, että pelastuslaitos oli ainoa oikea paikka, koska siellä sai pelit pystyyn ja muuta. Syyt olivat pitkälti oman edun tavoittelussa, mikä on pirun väärin.”
Sederholm oli sitä mieltä, että potilaat ja järjestelmä kärsivät, koska muutettiin organisaatioon, joka ei kuulu terveydenhuoltoon. Hoidollisen ajattelun läpi vieminen olikin vaikeaa. Ensihoitoa yritettiin istuttaa pelastustoimeen.
”Isoin ongelma siirrossa oli se, että potilaskontaktimme lyhenivät. Kävimme vain nopeasti hoitamassa potilasta jossain ja sitten veimme hänet äkkiä sairaalaan.”
Kuulumisia potilaan jaksamisesta tai palautetta hoidosta ei enää kantautunut korviin, ellei itse ollut aktiivinen.
”Tämä sama ongelma vaivaa edelleenkin isoa osaa ensihoitoa.”
Opettajaksi
90-luvun alussa Sederholm opiskeli sairaanhoitajaksi. Opiskeluaikana hän mietti opettajaksi ryhtymistään vakavasti, koska oli aina pitänyt opettamisesta. Vuonna -95 Sederholm valittiin Pelastusopistolle määräaikaiseksi opettajaksi. Paikka vakinaistettiin ja myöhemmin hän teki ensihoitoyksikön päällikön sijaisuuksia.
”Riskit jatkuvasti tapetilla”
Sederholm työskenteli myös työsuojeluvaltuutettuna ja myöhemmin työsuojelupäällikkönä.
”Päällikön tehtävä oli työllistävä, sillä riskit olivat jatkuvasti tapetilla.”
Ensihoidossa suojavarusteiden käyttö on Sederholmin mielestä vieläkin puutteellista.
”Miten on mahdollista, että pelastaja tarvitsee hyvän suojauksen, mutta ensihoitaja samassa tilanteessa ei mitään. Kypärää ei käytetä eikä suojalaseja. Onko ensihoitajan pää kovempi?”
Myös jalkinepuolella on kehitettävää. Lisäksi Sederholm esitti EN-standardityöryhmässä ambulanssivarustukseen hengityssuojaimia, mutta se ei mennyt läpi.
Henkinen työsuojelu retuperällä
”Työsuojelullisesti materiaalipuolella on paljon tehtävää, mutta ensihoidossa ja ennen kaikkea pelastustoimessa henkinen työsuojelu on retuperällä.”
Molemmista on vaikea löytää terveitä työyhteisöjä. Ihmiset yritetään hakata tiettyyn muottiin. Heidän täytyy olla tietynlaisia. He eivät saa olla omia itsenäisiä ihmisiä, eivätkä saa tehdä töitä parhaalla mahdollisella tavalla, vaan täytyy jopa ajatella asioista tietynlaisesti.
Sederholmin mukaan viimeisen 40-50 vuoden aikaiset johtamistapajärjestelmät eivät enää ole tukeneet vieläkin hengissä pysyttelevää ajatusmallia, että tehokkaimpaan onnettomuustyöskentelyyn päästään muottiin hakkaamalla.
Heikki Sederholm järjestöissä
• Autoalan ammattiosaston puheenjohtaja 22-vuotiaana.
• SPR:ssä vuodesta -71 alkaen, kouluttaja vuodesta -79 alkaen.
• VAPEPAN:n kouluttajana 80-90 -luvulla.
• SPR:n hallinnossa yli kymmen vuotta mm. piirin hallituksessa ja eri valiokunnissa
• Suomen lääkintävahtimestari-sairaankuljettajayhdistyksessä vuodesta -77 alkaen, Uudenmaan alaosaston perustajajäsen ja puheenjohtaja sekä liiton hallituksessa -78 alkaen yhtä välivuotta lukuun ottamatta.
• Liiton varapuheenjohtajana useita vuosia
• Suomen Ensihoitoalan liiton puheenjohtaja 1990-95 ja 2006 –
• Tehyn ammattiosastojen hallitus- ja varapuheenjohtajan tehtäviä.
Teksti Marko Partanen
Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran Systole-lehdessä 6/2010
Kultainen kädenojennus – Sederholmin kollegat työuran varrelta muistelevat yhteistä taivaltaan
Heikki Sederholm ei pidä ihmisten muottiin laittamisesta. Laerdal Oy:n Markku Kiiskinen piti samasta aiheesta puheen Sederholmin läksiäisissä, hänkään ei ole koskaan sopinut mihinkään muottiin. Mutta muotin puute koitui myös Sederholmin harmiksi.
Hän olisi halunnut potilassimulaattoreiden molemmat kädet nestesäiliöillä varustettuna ilman kanylointityynyä. Oikeaa kättä säiliöllä ei enää pitkään aikaan oltu valmistettu, ja tehtaalla jykevä rautamuotti on sulatettu.
Sederholm jaksoi pyytää Laerdalin edustajilta säiliöllistä oikeaa kättä viimeiseen asti, se oli Pelastusopiston tarve.
”Etsimme maailman ympäri ja löysimme neljä säiliöllistä oikeaa kättä Australiasta, jotka tuotimme Sederholmille Pelastusopistolle, Kiiskinen kertoo.
Myöhemmin yksi säiliöllinen oikea käsi löytyi Laerdalin Suomen varastosta. Käsi maalattiin kultaiseksi, kiinnitettiin puutaustaan ja luovutettiin Sederholmille hänen läksiäisissään.
Pettämätön muisti
Sederholmin tuntevat tietävät miehen ehtymättömän juttuvaraston ja loistavan muistin. Kun Systole pyysi ihmisiltä juttuja Sederholmista ja kertoi niitä hänelle haastattelun yhteydessä, mies pystyi tarkentamaan kaikkia tarinoita.
Marja Sopanen kertoo ajasta, jolloin Vantaalla ajettiin Peugeot J7 -ambulanssilla. Sederholmilla oli tapana sanoa, että Peugeotilla kun ajaa hälytysajossa Tuusulantietä kohti Helsinkiä, niin ranskanliput liehuu ja Marseljeesi soi.
”Se oli hurmaava kokemus. Kerran meni satakin rikki, kun oli kova myötätuuli ja ilman kosteusprosentti sopiva. Tosin kyllä se joskus harmittikin, kun sorarekat pyyhkäisivät ohi hälytysajossa ollessamme”, Sederholm kommentoi.
Stig Krook muistaa, että Peugeotin taru loppui, kun se katkesi, mutta Sederholm korjaa asiaa:
”Ensin luulimme, että ohjauksessa oli vikaa, kun auto haki ajettaessa. Korjaamolla ohjaus tutkittiin. Vika ei löytynyt siitä, vaan rungosta, joka oli poikki. Runko hitsattiin ja meno jatkui kunnes auto ajettiin kyljelleen ojaan.
Sederholm muistaa myös, että Peugeotissa oli hyvä jousitus. Auto oli sen vuoksi potilasystävällinen, jos ovet sattuivat pysymään kiinni. Kerran keikalle mentäessä Peugeotista lensi sivuovi kaarteessa hankeen.
”Murjoimme sen paikalleen ja kävimme keikalla.”
Martti Ahokas kertoo, että Sederholm muisti Chevy- ambulanssin varaosien numerot ulkoa ja käytti niitä sopivissa paikoissa kollegojen yllätykseksi ja hauskuutukseksi.
Ahokas muistaa myös, että Sederholm pilaili usein amputoidun sormensa kustannuksella: milloin koko sormi oli nenässä ja milloin siitä irtoili paloja.
Sederholm sanoo puuttuvasta sormesta olleen harmiakin, varsinkin paareja kantaessa.
Kai Helveranta kertoo matkoista Pelastusopiston oppisopimuskoulutuksiin Kotkaan ja Haminaan. Hän ei vielä tuntenut Sederholmin armotonta tarinoimiskykyä. Autoradiota ei tarvinnut kuuden tunnin ajomatkoilla avata ollenkaan. Erään matkan loppuvaiheilla Helveranta kysyi:
”Mistä ihmeestä noita juttuja ammennat aina kuudeksi tunniksi kerrallaan?”
”Kyllä yhdellä miehellä pitää juttuja aina kuudeksi tunniksi olla. Kusitauot täytyy kuitenkin sallia”, Sederholm vastasi.
Kai Helveranta ja Pasi Vastamäki teettivät Pelastusopistolla Sederholmille nimikyltin, jossa luki vanhemman opettajan sijasta vanha opettaja. He kyttäsivät tilaisuutta, että saisivat laitettua kyltin Sederholmin puseroon. Kiinnittäminen onnistui, mutta Sederholm huomasi pilan.
”Päätin etten ota asiaan ollenkaan kantaa, enkä laita puseroa päälleni. Ajan mittaan kaverit vihjailivat, että alkaa olla jo kylmä, miksi mies ei pidä puseroa. Kahden viikon kuluttua pusero käskettiin jo pukea voimasanoin ryydittäen”, Sederholm muistaa.
”Tällainen pilanteko on kuulunut aina Pelastusopiston opettajien hauskanpitoon. Minä olen nähnyt sen aina hyvänä asiana.”
Heikki Paakkonen muistaa, kun Sederholm haki opettajan virkaa Pelastuskoulusta. Silloista rehtoria Lauri Pajulahtea valistettiin, että miestä ei kannata palkata, koska hän on palokuntavastainen.
”Emme moisia ohjeita kuunnelleet, vaan luotimme miehen kykyyn tehdä töitä tavoitteiden eteen ja ennen kaikkea potilaan parhaaksi, mikä sitten osoittautuikin oikeaksi ratkaisuksi, Paakkonen kertoo.
Pelastajaoppilaat odottivat jännittyneinä näyttökokeita luokassa. Sederholm asteli luokkaan ja totesi: ”Siitä lähdetään, että aina löytyy joku hylkäämisperuste.”
”Olen tiukka testaaja, mutta kun osaa, niin testeistä pääsee läpi, Sederholm muistuttaa. SPR:ssäkin eräs henkilö valitteli Sederholmille, että ei tule koskaan pääsemään hänen testeistään läpi.
”Sanoin hänelle: Sitten pitää opetella tekemään asiat oikein.”
Juhani Seppälä mainitsee Sederholmin työuralla vaikuttaneen merkittävän luonteenpiirteen: lojaalisuuden. Pelastusopistolla hän tuki monia opettajia työsuhteissaan. Tärkeää oli, että työntekijä viihtyi. Tämän sai Seppäläkin kokea.
Seppälä arvelee Sederholmin vahvan osaamisen ja tietopohjan kumpuavan laajasta pelastus- ja ensihoitotyön ammattilaisten verkostosta.
”Kun Sederholmille soitti ja kysyi jotain ammattiasiaa, niin vastaus tuli heti tai ainakin hetken päästä. Hän hyödynsi laajaa verkostoaan asian.”
Sederholm on aina opettanut ensihoitoa painottaen potilaan tutkimista, oikeaoppista välineiden käyttöä ja potilaan inhimillistä huomioimista. Jos näitä asioita ei osattu, Sederholm antoi palautetta tiukkaan sävyyn.
Rosvopaistiviikonlopusta Mäntyharjulla on kehittynyt 2000-luvulla ensihoitomaailman parantamistalkoot. Rosvopaistin kypsyessä Suomen ensihoito on kirottu ja kiitelty moneen otteeseen.
”Siellä on jopa kirjattu ohjeistuksiakin”, Sederholm muistaa.
Kuka ties ne jonain päivänä astuvat voimaan
Teksti Marko Partanen
Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran Systole-lehdessä 6/2010
