Arkistojuttu

Palomies Lasse Gustavsson jäi eloon vastoin kaikkia ennusteita – Palontorjunta 1/1991

Palomies Lasse Gustavsson tuli koko Ruotsin tuntemaksi vuonna 1981. Hän pystyi tahdonlujuutensa voimin toipumaan vaikeista tulipalon sammutuksessa saamistaan palovammoista. Viiden sairaalakuukauden jälkeen Lasse näki ensimmäisellä lomallaan televisiosta luonto-ohjelman, joka käsitteli erään miehen kamppailua erämaassa. Katsellessaan muun muassa yksinäisen miehen hiihtoa, teltan pystytystä ja kahvinkeittoa nuotiolla Lassessa syntyi voimakas tunne: myös minä selviydyn yksinäni. Hän palasi kahden vuoden sairasloman jälkeen takaisin Göteborgin palolaitokseen.

”Minulla on vastuu elämästäni. Nahkani on palanut, mutta sisältä olen paljon voimakkaampi kuin ennen onnettomuutta. Tiedän omasta kokemuksestani kuinka suuri vaikutus ajatuksen voimalla on ihmiseen. Hyvin helposti minusta itsestäni olisi voinut tulla palomiehen asemesta hoivattava. Mutta halusin jotain muuta ja siinä olen myös onnistunut! Halusin korvata jollakin tavoin työtovereilleni sen uskomattoman tuen, jonka he olivat minulle suoneet. Ja sen saatan tehdä tehdä terveydenhoitajana.”

 Lataa PDF ja lue koko Agneta Berg-Wahlstedtin juttu Palontorjunta 1/1991:ssä.

Lue lisää