Pelastustieto blogi 6.11.2018

Helsingin Pelastuskoulua ei saa lopettaa

Helsingin Pelastuskoulun toisen vuosikurssin pelastajaoppilaat harjoituksissa vuonna 2017. Kuva: Kaisu Puranen.

Helsingin Pelastuskoulun toisen vuosikurssin pelastajaoppilaat harjoituksissa vuonna 2017. Kuva: Kaisu Puranen.

Olemme toistuvasti vedonneet sisäministeriöön sekä ministeri Kai Mykkäseen (kok) ja vaatinut peruuttamaan esityksen Helsingin Pelastuskoulun toimintojen siirrosta Kuopioon ja jatkamaan koulutusta pääkaupunkiseudulla. Esitykselle ei ole yhtään kaupunkilaisjärkeen käypää perustelua. Päinvastoin siirto sisältäisi suuria riskejä pääkaupunkiseudun turvallisuudelle.

Ministeriön esityksen mukaan kaikki pelastajat koulutettaisiin jatkossa Kuopiossa, sillä esitys lakkauttaisi Helsingin Pelastuskoulun. Myös kansainväliseen pelastustoimintaan liittyvä koulutus ja rekrytointi siirtyisivät päätöksen myötä Kuopioon.

Koulutuksen keskittäminen ei takaa erityisalojen turvallisuutta eikä ota huomioon alueemme erityispiirteitä. Uudellamaalla on muun muassa ydinvoimala, öljysatama, metro ja lentokenttä, jotka on huomioitava koulutuksessa. Lisaksi korkea rakentaminen, esimerkiksi Pasilassa ja Leppävaarassa aiheuttaa uudenlaisia haasteita. Myös ruotsinkielinen palvelu on voitava turvata. Pääkaupunkiseudun kansainvälisyys, matkailu ja tapahtumien suuri määrä aiheuttavat turvallisuusriskejä, joihin tulee varautua.

Lakkauttamisen sijaan koulutusmääriä tulisi pikemminkin kasvattaa. Helsingin ja pääkaupunkiseudun asukasluku kasvaa jatkuvasti. Kaupungistuminen on tosiasia, jota ei voi ohittaa. Ministeriön on kuultava ja ymmärrettävä pääkaupunkiseudun pelastusalan ammattilaisten huoli ja kritiikki koulutuksen siirtämistä kohtaan. Kritiikille on todelliset perusteet.

On tärkeää, että uusmaalaisten hakijoiden mielenkiinto säilyy koulutusta kohtaan. Tämä tuo hyvää paikallistuntemusta pelastustyöhön. Helsingin pelastuslaitoksen yhteydessä toimivassa Pelastuskoulussa koulutetut pelastajat ovat voineet pätevöityä myös lähihoitajiksi sote-oppilaitoksen kanssa tehdyn yhteistyösopimuksen perusteella.

Uudellamaalla on runsaat 1,6 miljoonaa asukasta. On kestämätöntä, jos tämän kokoisella alueella ei ole omaa koulutusyksikköä huomioiden metropolialueen haasteet pelastukselle ja ensihoidolle. Pelastuskoululla on myös pääkaupunkiseudulla tiivis yhteistyöverkosto, jonka toimivuus olisi uhattuna siirron yhteydessä. Toimivan kokonaisuuden rikkomiseen ei ole kestäviä perusteluja.

Metropolialueella on toisenlaiset turvallisuusuhat kuin muualla Suomessa, ja uhkiin pitää osata varautua. Pelastuskoulun rooli täydennyskoulutuksessa, verkosto- ja viranomaisyhteistyössä ja valmiussuunnittelussa on tärkeä.

Turvallisuus ei saa jäädä aluepolitiikan alle. Pääkaupunkiseudulla on välttämätöntä jatkaa pelastusalan koulutusta.

Mia Laiho, erikoislääkäri
Kari Tolvanen, rikosylikomisario
Sari Sarkomaa, terveydenhuollon maisteri

Kirjoittajat ovat kansanedustajia (kok).

Lue lisää