Itse hankittu Väyrysmuki seisoo tuoreen Pelastustieto-lehden vieressä kahvipöydällä.
”Täällä sanotaan, että uusi toimintavalmiusohje on lähtenyt lausuntokierrokselle”, keskipitkän palomiesuran tehnyt henkilö toteaa.
”Eipä ole näkynyt tässä pöydässä”, tuoreemman kokemuksen omaava vastaa.
”Kuule, ne paperit eivät tänne kuraportaaseen eksy, ne vaan koskee meitä. Tehdään niin kuin herrat päättää. Toimistossa kyllä tiedetään, kuinka kauan letkun vetämiseen kuluu aikaa”, vanhempi konkari vetää välillä happea ja jatkaa:
”Minuutissa pitäs olla liikkeellä mutta kaikesta tehdään hidasta. Ovet aukeavat lätkillä, koneet kortilla ja kohta tarvitaan sormenjälkitunnistus, että pääsee paskalle.”
Eikä siinä vielä kaikki, konkarilla on vieläkin asiaa.
”Jos liikennevaloihin suunnitellaan vihreitä linjoja, niin aseman sisällä pitäs olla sininen linja. Semmonen, että kun ovia lähestyy virkavaatteissa, niin lukitus aukeaa. Mutta eihän meillä ole tota vihreetä linjaakaan, ainoo on se punainen viiva, joka vetää henkselit päälle kaikkeen, mikä maksaa. ”
”Joko sä lopetit?” keskipitkän uran tehnyt kollega kysyy. Hän aloittaa asiansa vasta, kun on nähnyt vanhemman kollegan tarjoileman tylyn nyökkäyksen.
”Asemat rakennetaan kauas keskuksista ja riskeistä. Ytimessä olevat tontit tarvitaan tuottavaan käyttöön, mutta palokunnan pitäs tavoittaa keskeiset paikat nopeesti. Kohta niihin toimintavalmiusohjeisiin tulee se kuuluisa pienellä präntätty osuus, jossa markkinavoimille määritellään ikuinen veto-oikeus.”
”Tämä on asematason toimintavalmiutta, siihen ei ohjetta tarvita.”
Valo seinällä välähtää ja Erica alkaa jutella. Joku singahtaa kiireesti kulkuvalvotun oven takaa äkkiä yksikölle. Häntä ei enää näy. Vanhempi palonsammuttaja kuuntelee tottuneesti Erican tarinat istuaaltaan. Nousee sitten rauhallisesti pöydästä, ottaa Väyrysmukinsa kantoon ja pyyhkäisee käsipaperilla sen pohjan puhtaaksi. Hän astelee rauhallisesti kuppi kourassa kohti kalustohalliin vievää ovea. Matkalla hän avaa kuivamuonakaappinsa oven, asettaa Väyrysmukinsa sinne ja siirtyy rauhallisesti mutta viivyttelemättä yksikölle.
Yksikkö ei pääse ulos tallista, kun se saa peruutuksen. Vanhempi kollega astelee samoja jalanjälkiä takaisin. Paluumatkallaan hän poimii kuivamuonakaapistaan Väyrysmukin.
”Otit sitten höntyilemättömän mutta järjestelmällisen lähdön”, vähiten vuosia kerännyt kollega naurahtaa.
”Kuule. kaikki perustuu siihen, että meillä on kalusto kunnossa ja järjestyksessä. On aivan sama, vaikka meillä on kellokalle tallin ovella, sillä ei minuutteja säästetä. Sillä säästetään, että meillä on kalusto ja kaverit tiptop. Ja sama täällä kahvihuoneessa. Jos olisin jättänyt mukin pöytään, niin joku olisi tässä ajassa jo ehtinyt korjata sen niin hyvään talteen, että sitä ei löytyisi mistään. Mistäs sitten kahvia juotaisiin? Tämä on asematason toimintavalmiutta, siihen ei ohjetta tarvita. Käytäntö opettaa.”
Teksti Marko Partanen
Piirros Mika Latvanen
