Se tuli jostakin
ja löysi minut,
vaikka vaikenin siitä kokonaan,
olin katsomatta muistikuvia
ja välttelin ajatuksenjuoksun askelten kopinaa.
Se tuli jostakin
ja löysi minut,
vaikka sulkeuduin huoneeseeni,
panin oven takalukkoon,
sammutin valot ja suljin sälekaihtimet narisuttamatta niitä.
Se tuli jostakin
ja löysi minut,
vaikka hengitin pinnallisesti,
ihan äänetöntä ilmavirtaa,
ei vinkumista eikä tuhinaa, sillä olin siistinyt sieraimeni.
Se tuli jostakin
ja löysi minut,
vaikka hiljensin sydämeni,
käskin olla takomatta,
rasvasin läppien saranat ja asensin sivuäänenvaimentimen.
Se tuli jostain
ja löysi minut,
vaikka näyttelin kuollutta,
maalasin lautumat iholle,
pukeuduin paperiasuun ja kiinnitin nimilapun isovarpaaseeni.
Se tuli jostakin – pyytämättä.
Se löysi minut, käski lähteä
ja antoi minuutin aikaa.
***
Teksti Marko Partanen
Piirros Helmi Partanen
