Pelastustoimelle on valmistunut ensimmäinen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusasioiden toimintaohjelma. (Kuva: Pixabay)
Viime aikojen kirjoitukset ovat sisältäneet väittämiä mm. palokuntanaisten toiminnan vanhanaikaisuudesta ja tunkkaisuudesta, tai mitä merkillisempiä kielikuvia nyt on käytettykään.
Lue Johanna Franzénin blogiteksti palokuntatermistöstä täältä.
Väitän, että palokuntatoiminnasta parhaiten osaa kuitenkin kertoa palokuntatoiminnassa mukana oleva palokuntalainen. Ja väitän, että palokuntalaiselle kaikkein tutuinta toimintaa on oman palokunnan toiminta. Väitän lisäksi, että palokuntatoiminta on joka ikisessä palokunnassa hieman naapuria erilaisempaa jo eri ympäristön, eri tarpeiden ja eri toimintojen vuoksi. Ja lisäksi väitän vielä, että palokuntanaistoiminnasta osaa parhaiten kertoa palokuntanainen.
Keskustelut palokuntanaistoiminnasta ovat olleet kriittisiä, voimakkaita mielipiteitä, joita on tulkittu toimintaa vastaan ja hämmentävää kyllä, myös naiskirjoittajilta. Hämmentävää on myös se, ettei näissä kirjoituksissa ole kaivattu sitä palokuntanaisen näkökulmaa nykyiseen palokuntatoimintaan saatikka tulevaan sellaiseen.
Se, mitä mieltä on jostain asiasta, on eri asia kuin se, mikä sen asian laita oikeasti on. Ja mitkä ovat mahdollisuudet palokunnassa asiaa muuttaa. Suomessa on mielipidevapaus, mutta jos julkisesti halutaan mollata yhtä palokunnan toiminnoista, voisi ottaa vaikka faktat esiin.
Väärästä rekrytoinnista turha syyttää naisosastoja
Jo yli 20 vuotta sitten, kun itse löysin tämän upean harrastuksen, yksi ns. palokuntaoppi-isistäni takoi päähäni yhden tärkeän asian. Kaikessa mitä palokuntalaisena teen ja tulen tekemään, ei koskaan saa olettaa mitään tai perustaa omia mielipiteitään toisten luuloihin – pitää aina selvittää ensin kaikki näkökulmat asiaan ja vasta sitten tehdä päätös. Päätös, joka on kaikkien yhteisen edun mukainen. Tämä toteutuu yhtä hyvin niin pienen palokuntanuoren kuin vähän isomman palokuntaveteraanin kohdalla. Ja kaikkien näiden väliltä. Päätökset tehdään yhteistyössä. Yhdessä.
Yhtenä asiana kirjoituksissa on ollut rekrytoinnin ongelmat. Väärästä rekrytoinnista on turha syyttää pelkästään naisosastoja ja palokuntanaisia. Paljon useammin vääränlaiseen eli osastokohtaiseen rekrytointiin syyllistyvät hälytysosastot. Uuden jäsenen rekrytointi koko palokunnan toimintaan on ensiarvoisen tärkeää tulevaisuuden monipuolisen toiminnan ja vastuunsa tuntevien tulevien hallitusten jäsenten olemassaolon takaamiseksi. Naisosastoissa ympäri maan on jo miesjäseniä ja mitä ihmeellistä siinä on?
Tukiosastot eivät aina mahdollisia
Suurimmassa osassa palokuntia osastoilla ei ole seiniä ja jäsenistö liikkuu eri toiminnoissa kuin kalat vedessä. Rekrytointikin voi olla kunnossa. Nais-sanakaan ei ole minkäänlainen este. Toki mielikuva toiminnasta voi olla rajoittunut. Juuri tämän vuoksikin on tärkeää rekrytoida uusi jäsen ensin palokuntaan ja antaa hänen valita sieltä kaikki ne toiminnot missä haluaa olla mukana.
Tukiosasto naisosaston korvaavana osastona ei ole mahdollista kaikissa palokunnissa. Osassa tämä taas on jo toteutunut. Niissä, joissa tukiosasto on ollut olemassa jo pidemmän aikaa, sen tarkoitus ja periaatteet voivat olla erilaiset sulautuakseen naistoiminnan kanssa yhdeksi. Palokunnan säännöt saattavat olla myös esteenä ja ymmärrys hallituksessa eritasoista asian käsittelyyn. Osastot ja niiden nimikkeet ovat kuitenkin palokunnan sisäinen asia ja toimintaa ohjaa palokunnan säännöt.
Naisosaston nimike-asia on ollut kartalla ja työn alla jo yli kymmenen vuotta. Olemme palokuntanaiset hyvin aktiivisesti asiaa pohtineet ja kartoittaneet eri työpajojen ja palaverien tiimoilta. Olemme viimeisimpänä olleet aktiivisesti mukana jalkauttamassa omalta osaltamme palokuntien toimintaohjelmaa ja mukana myös Palokuntamme parhaaksi – hankkeessa. Palokuntanaiset eivät ole mitenkään kehityksen jarruna – ennemminkin ”hallituksen vanhat jermut” jotka vaalivat perinteitä liiankin tiukasti tai ”nuoret klopit” joita ei järjestötoiminta kiinnosta pätkääkään. Anteeksi käyttämäni mauton kielikuva ja yleistys.
Perinteitä pitää kunnoittaa
Palokuntanainen ja nainen palokunnassa eivät aina ole synonyymit toisilleen. Ne eivät myöskään ole toistensa vastakohtia. On vain ja ainoastaan palokunnalle hyötyä, jos jäsen voi valita palokunnan toiminnoista kaikki ne, joissa haluaa olla mukana. Myös palokuntanaistoiminnan.
Se, että väittää sen olevan ahdasmielistä, tunkkaista tai vanhanaikaista, ilmentää vain sitä, ettei tiedä mitä kaikkea se tänä päivänä on ja mitä kaikkea se tulee vielä olemaan. Väitän taas, että tasa-arvoisuus ja tasapuolisuus toteutuvat palokuntamaailmassa paljon paremmin kuin pelastuslaitoksilla ammattilaisten kesken. Mutta ne ovat kaksi täysin eri asiaa ja eri maailmaa. Niitä ei saa sotkea toisiinsa. Miksei Marttaliitolla ole mitään ongelmaa miesjäseniensä kanssa liiton nimestä, toiminnan nimikkeistä tai muusta vastaavasta?
Epäkohdat kuuluu korjata, mutta miksi jotain toimivaa, hyvin organisoitua ja hyvät yhteistyökumppanuudet omaavaa toimintaa ei saisi olla olemassa? Mitä jos palokunta haluaa itse toiminnan jatkuvan ennallaan? Onko se sitten aina vanhanaikaista ja ahdasmielistä? Kaikkea toimintaa voi ja pitääkin kehittää, mutta vanhoja perinteitä kunnioittaen. Jos palokuntatoiminnasta jättää perinteet pois – mitä jää jäljelle? Nuorten, aktiivisten ihmisten aikaansaama ”puhdistus” niin paloasemien kaappien hyllyillä kuin ihmisten mielissä on vaarallista peliä ja se on uhkana tulevaisuudelle, ei palokuntanaisten toiminta.
Hälytysmuonitus ei pelkkä naisten juttu
Sopimuspalokunnissa on naisia jo satoja Suomen maassa täysivaltaisina hälytysosastolaisina ja muutamia operatiivisesta toiminnasta vastaavina palokunnan päällikköinäkin. Meitä palokuntanaisia, jotka saattavat kuulua moneen eri palokunnan osastoon, on eri lähteistä riippuen ja laskien noin 3500, näistä noin 1000 pelkästään Länsi-Suomen Pelastusliiton alueella ja niistä taas noin puolet Varsinais-Suomen Pelastuslaitoksen alueella, jossa itse toimin.
Olen mukana sekä naisosastossa, nuoriso-osastossa, varhaisnuorissa että tukiosastossa. Hälytysosaston listoillakin olen ollut, mutta perhe ja muut palokunnan toiminnot ovat vieneet suurimman osan ajasta ja varsinkin palokuntanaisten hälytysmuonitustoiminta. Tämä toiminta on erittäin vaativaa, ennalta arvaamatonta, pitkälle suunniteltua ja organisoitua, järjestelmällistä toimintaa, jossa työturvallisuus on osassa pelastuslaitosten alueita tasokasta ja osassa ala-arvoista. Tämä toiminta ansaitsee huomion, selvät pelisäännöt ja maantieteellisesti samanarvoiset minimikriteerit työturvallisuusasioissa kuin muutkin operatiiviset toiminnot.
Me emme kilpaile Marttojen, Kotitalousnaisten, ABC-ketjujen emmekä muiden tahojen kanssa. Meidän ei tarvitse. Me olemme tehtävään ja toimintaan kouluttautuneet (oma, tänä vuonna päivitetty kurssi), me harjoittelemme ja suunnittelemme sitä säännöllisesti ja meillä on siihen tarvittava kalusto, tietotaito ja taatusti järkiperäiset hinnat. Haluaisimme tasapuolisuutta ja maininnan hälytysmuonituksesta palokuntasopimuksiin, jos niitä ei siellä jo ole.
Tuotamme palvelua, jonka pelastuslaitos tilaa ja maksaa. Ja hälytysmuonitustoiminta on vain yksi muoto palokuntanaisten toiminnoista, jotka nimenomaan palokuntanaiset ovat perustaneet palokuntiin yhteistyössä pelastuslaitosten kanssa. Hälytysmuonitustoiminta ei ole enää nykymuodossa palokuntanaisten juttu pelkästään. Hälytysmuonitusryhmissä miehiä on mukana ollut jo pidemmän aikaa. Ei mikään uusi juttu. Eikä ihmettelemisen aihe.
Hälytysosasto ja järjestöosasto?
Palokuntatoiminnassa pitää vielä olla naisten ja miesten juttuja, ihan niin kuin on meitä naisia ja miehiäkin siellä. Me naiset hössötämme tasa-arvolla jo pian niin, että me unohdamme miehet kokonaan. Ei anneta niin tapahtua sentään. Hitaasti, mutta varmasti muutos parempaan on tulossa. Olisiko kuitenkin paras vaihtoehto se, että palokunnissa olisi tulevaisuudessa vain kaksi osastoa – operatiivisen toiminnan hälytysosasto ja aktiivisen ja monipuolisen yhdistystoiminnan järjestöosasto, jonka sisällä on kaikki muut palokunnan toiminnot.
Niin nais- kuin nuorisotoiminnot, veteraanit, soittokunnat, urheilujaostot, huvitoimikunnat jne. Kaiken palokuntatoiminnan, rekrytoinnin ja toiminnan kehittämisen tärkein asia on viestintä. Niin sisäinen kuin ulkoinenkin viestintä. Sen tulee olla laadukasta, suunniteltua ja kaiken huomioon ottavaa. Toivottavasti se ei ole enää mautonta, melkein asiatonta kielenkäyttöä kielikuvia käyttäen. Se kun ei naurata. Ei ainakaan viestinnän ammattilaisen kirjoittamana.
Pelastusliittojen yksi tärkeä tehtävä on tukea palokuntien toimintaa – kaikkea toimintaa, varsinkin järjestötoimintaa ja pelastuslaitokset taas ovat tärkeitä yhteistyökumppaneita, joiden kanssa sopimuspalokunnilla on sopimukset ja yhteistyökuviot operatiivisesta toiminnasta. Toki järjestötoiminnan puolella on asioista, joita kuuluu käsitellä myös pelastuslaitosten kanssa. Oma asiansa on vaikka turvallisuusviestinnän kuviot. Pelastuslaitoksilla varmaan on asioita joita kehittää ja miettiä vaikka kuinka paljon. Jos ne liittyvät palokuntien järjestöpuolen toimintaan, voitaisiin niitä asioita miettiä ja kehittää vaikka yhdessä, eikö?
Lopuksi tärkeä viesti meille palokuntalaisille ja palokuntanaisille tulevaisuutta ajatellen – rinta rottingille, älä provosoi, äläkä provosoidu! Minä provosoiduin ;0)
Marika Metsä-Tokila
Valtakunnallisen palokuntanaistyötoimikunnan puheenjohtaja
