Pelastustieto blogi 29.7.2025

Uusi suuntani: pelastusjohtajaksi Päijät-Hämeeseen

Mira Leinonen työskentelee pelastusylitarkastajana Etelä-Suomen aluehallintovirastossa.
mirafoni112@gmail.com

Mira Leinonen työskentelee pelastusylitarkastajana Etelä-Suomen aluehallintovirastossa. [email protected]

Elokuun alussa alkava matkani pelastusjohtajana Päijät-Hämeessä on minulle sekä suuri kunnia että houkutteleva haaste. Aiemmin laillisuusvalvojana työskennelleenä minulla on nyt mahdollisuus konkretisoida kaikki ne kehittämistarpeet, joista olen kirjoittanut Pelastustietoon lähes 15 vuoden ajan.

Olen havainnut, että pelastuslaitoksilla olisi valtava potentiaali uudistua. Ne ovat elintärkeitä toimijoita, jotka varmistavat kansalaisten turvallisuuden, mutta joskus kehittämistarpeet saattavat jäädä varjoon kiireisen arjen ja taloudellisen tilanteen alle. Päijät-Häme on alue, jossa asiat tehdään pieteetillä, mutta itsestä ei tehdä numeroa. Edeltäjäni saappaat ovat suuret. Haluan viedä eteenpäin sellaista johtamista, joka yhdistää oikeudenmukaisuuden, ammatillisuuden ja inhimillisyyden. Ensisijainen tavoitteeni on luoda ympäristö, jossa henkilöstön osaaminen pääsee loistamaan.

artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenartikkeli jatkuu

Kuluneiden vuosien aikana olen käsitellyt kolumneissani pelastusalaa monesta eri näkökulmasta, ja nyt on mahdollisuus laittaa niitä asioita käytäntöön. Uskoni johtamisessa perustuu avoimuuteen ja vuoropuheluun. Haluan olla johtaja, joka kuuntelee ja oppii. Viisaus ei asu vain johtajassa, vaan koko organisaatiossa.

”Yhteistyö muiden toimijoiden kanssa on myös ensiarvoisen tärkeää.”

Uudessa roolissani keskityn erityisesti kolmelle osa-alueelle: henkilöstön hyvinvointi, tiedon jakaminen ja yhteistyö. Hyvinvoiva henkilöstö on avain menestyvään pelastuslaitokseen, ja haluan panostaa heidän osaamiseensa. Tiedon jakamisen kautta voimme kehittää palvelujemme laatua ja avata ovia uusiin innovaatioihin.

Yhteistyö muiden toimijoiden kanssa on myös ensiarvoisen tärkeää. Pelastuslaitokset ovat osa laajempaa turvallisuusverkostoa, ja yhdessä voimme luoda turvallisen ja hyvinvoivan yhteiskunnan.

Tämä matkani pelastusjohtajana on vasta alkamassa, mutta olen jo nyt innoissani siitä, mitä tuleman pitää. Toivon, että jatkatte matkassa mukana, sillä olen luvannut päätoimittajalle jatkaa näiden kolumnien kirjoittamista. Silloin 15 vuotta sitten lupasin kirjoittaa yhdestä kahteen kolumnia ajatuksistani pelastustoimeen liittyen, ja sillä tiellä on oltu edelleen. Tästä alasta onkin ollut vähän enemmän sanottavaa eikä se varmasti lopu tähän.

Mirafoni-kolumni on julkaistu myös Pelastustiedossa 3/2025.

Lue lisää